"Än, Yy, Tee, Nyt" Heippa etäopetus!

Etäopetuksesta takaisin lähiopetukseen siirrytään huomenna. Niin tiiviisti tätä olen järjestellyt mielessäni, sekä luokassani, että etäopetuksen viimeinen opetusvideo meinasi unohtua. Klo 6.30 pihamaalla kuuraisessa nurmikossa kameran kanssa demonstroidessa kalanruotoja, hieman huvitti, toisaalta helpotti. Nämä kootut seikkailut kameran kanssa pihamaalla itsekseen puhuen ovat nyt hetkeksi tässä. Saatoin olla epämukavuusalueellani, vaikka yhden otoksen taktiikka ilman käsikirjoitusta -oli mottoni. 


Koululla klo 9 viimeistä meet-tuntia oppilailleni pitäessä tuntui haikealta. Kun oppilaat meetin päätyttyä yhdessä laskivat "än, yy, tee nyt" ja nappasivat ruutunsa kiinni, jäi ope tuijottamaan omaa vakavaa naamaansa. Naamaa, joka hetki sitten nauroi yhdessä oppilaiden kanssa. Nämä hetket päättyivät nyt. Sanoihin "än, yy, tee, nyt." Kuinka paljon hyviä asioita etäopetukseen onkaan mahtunut. Kuinka luokkani nuorissa on näkynyt paljon reippautta, sinnikkyyttä koulutyötä kohtaan. Oppimisen iloa. Elämän iloa. Ylipäätään hyvää mieltä. Mutta ennen kaikkea sydäntäni on lämmittänyt oppilaiden yhteenkuuluvuus. Se ilo ja riemu, millä he toisensa aamuisin ruuduilta ovat kohdanneet. Olen tietoisesti antanut oppilaiden olla meetin alussa aivan keskenään. Antanut heidän jutella niitä näitä, tervehtiä toisiaan, jakaa juuri sillä hetkellä mielen ja kielen päällä olevat asiat. Heidän omansa, heidän yhteiset. Ja sovittuna aikana ope on sitten itsensä sisään kirjannut ja saanut ”Jee, nyt ope tuli!” kiljahduksia ja iloisia huomenia.

Minun etäopetusaikani rakkaimmat muistot tulevat liittymään juuri näihin kohtaamisiin meetin välityksellä. Oppilaiden yhteenkuuluvuuden tunteen vahvistaminen tänä poikkeavana aikana on ollut työni tärkeimpiä tehtäviä. Se on mennyt ohi tavuttamisen, allekainlaskujen. Se, että jokainen on saanut tuntea kuuluvansa yhä juuri tähän porukkaan. Se, että se ope on jokaisena koulupäivänä ollut siellä meetissä, kysynyt kuulumisia, kerrannut eilistä, varmistanut, että tiedät, miten tästä päivääsi jatkat. Koska päivä on nyt se sinun koulupäivä. Se, että olen kuullut, nähnyt, huomannut, huomioinut, ollut paikalla, pyrkinyt vastaamaan kysymyksiin. Se, että ylipäätään kiireettömästi ovat oppilaat voineet myös toistensa kanssa kikatella, päristellä, naksutella sormia, tehdä sormilla hassuja kuviota. Nämäkin ovat olleet niitä tärkeitä yhteenkuluvuutta lujittavia tekijöitä. On toki oltu välillä silmät väsymyksestä ristissä, mökötetty äidille joka herätti liian aikaisin, istuttu sen vuoksi meetin alkuhetket tuolilla sivuttain. On oltu ekat viikot aivan hiljaa sanomatta sanaakaan, koska se oma ääni kuulostaa oudolta. On kamera näyttänyt kattolamppuun, kerrossängyn pohjaan, otsaan, puolikkaaseen naamaan, koska sitä omaa naamaa on välillä vaikea katsoa. On ope joutunut kolme kertaa oppilaan mikrofonin mykistämään, että kotoa tulevat äänet eivät häiritsisi toisia, tai ettei oppilaan juuri sillä hetkellä häiritsevät pörinät veisi muiden huomiota. On nostettu kissaa pöydälle, syöty kesken jäänyttä ruisleipää, tiputtu tuolilta, kaadettu kamera, esitelty silmämunia läheltä, huudettu isää tai äitiä avuksi, esitelty uutta lamppua, saatua synttärilahjaa, isän vanhaa valokuvaa, on juhlittu vappua, laulettu kissalle nimipäiväonnittelut, rapsutettu kissaa ruudun kautta, kuunneltu oppilaan laulavan ”vielä on kesää jäljellä”. Open kertoessa ohjeita, kuinka nuhassa ei voi tulla kouluun niiskuttamaan on tiedusteltu, onko ope koskaan käyttänyt nuuskaa ja tietääkö ope mitä nuuska on. Ja on monta kertaa vastattu kysymykseen ”milloin korona menee pois?”




On opittu toisella tavalla, on opittu toisenlaisia asioita, kuin mitä ehkä lähiopetuksessa olisimme oppineet. On opittu asioita elämää varten. Opittu luottamaan, että monenlaisista asioista selvitään. On opittu, ettei kukaan ole yksin kun tarvitsemme tukea ja kun olemme tukea ja apua valmiita vastaanottamaan, niin apua kyllä saa. On opittu, että päivät ovat erilaisia ja silti jokaisessa päivässä on aina jotakin hyvää. On opittu, että kun tekee kullekin päivälle tarkoitettujen voimiensa mukaan, se todellakin riittää. Huomenna on aina tullut uusi päivä, uudet voimat. Nauru ja huumori, ilo ja hymy, ne ovat vahvaa sosiaalista liimaa. Sellaista laatua, mikä kestää ja kannattelee. Mikä yhdistää. Mikä luo yhteenkuuluvuutta, turvallisuutta. Yhteenkuuluvuus tuo merkityksellisyyttä. Merkityksellisyys syytä kuulua ryhmään. Syyn tulla kouluun huomennakin. Kun vappu-meetissä kerroin koulujen avautuvan 14.5. kuului yhdestä ruudusta ”Jee, tämä on päivän paras uutinen! Minä niin rrrrakastan koulua!”  Ilakointiin yhtyivät myös muut vappuasuiset simasuut. Tämä sama ilo loisti tänään monen kasvoilta, kun kävimme yhdessä läpi, mitä huomenna tapahtuu, mitä teet kun saavut kouluun, mitkä asiat ovat nyt toisin. Kiersin läppärin meet-yhteys päällä koulun ruokasalissa näyttäen linjaston, kertoen miten nyt jatkossa toimitaan, näytin ruokailualueen, keittiöpäällikkö kertoi omat terveisensä kun sopivasti paikalle sattui. Näytin välituntialueemme. Kävimme läpi huomiset oppitunnit. Vastailin oppilaiden kysymyksiin, lohdutin huolestunutta. Ja kerroin, että olen huomenna sinua, sinua ja sinua, kaikkia kouluun palaavia oppilaitani aamulla vastassa. Ja vaikka halata ei voida, hymyillä voidaan. Ihan niin, että sydämessä saakka tuntuu. 



Huominen on jännä päivä, kuin uusi koulun alku. Alku uudenlaiseen kouluun. 
Läsnäoloa, kuulevia korvia, lempeitä katseita, kärsivällisyyttä, ymmärrystä. Niitä jokaisen opettajan työkassiin, kainaloon, aamumeikkiin, nutturan joukkoon (jätä se tiukin malli laittamatta), läppärin väliin, työpöydälle, ihan jokaiseen rakoon ja vakoon. Unohda mitä oli ennen, miten pitäisi olla mutta ei olekaan ja nauti. Kyllä. Kirjoitin, että nauti. Siitä, että saat tänäänkin mennä töihin. Että sinne tulee joku, joka haluaa nähdä juuri sinut, sillä sinne tulee. Että olet terveenä (ainakin vielä). Että saat nähdä iloisia kohtaamisia, se ilo nimittäin tarttuu. Että nyt ei ole lokakuu. Ja että kesäloma alkaa ihan kohta. Siksi nauti. Ja huolehdithan, ettet osaltasi ole lisäämässä paniikin tunnetta niissä nuorissa, joita kouluun palaaminen oikeasti pelottaa. Kaikki tunteet nimittäin tarttuvat. Ole siis tietoinen, mitä tunnetta kannat mukanasi, millaista ilmapiiriä jaat ympärillesi.