Iltasadun aikaan

Iltasadun aika. "Nyt sitten joku lyhyt kirja sieltä hyllystä, kello on jo niin paljon, ettei tässä ehdi pitkää lukemaan." Varmaan aika monta kertaa viikossa toistettu lause. Kun on se kiireen prkl nukkumaan mennessäkin. Ja aamulla ensimmäisenä herätessä. No eihän se arjelta varmaan tuntuisikaan, jos ei olisi tuli takapuolessa jo heti klo 7 jälkeen. No mutta tähän iltaan. Kiireellä siis lapsia nukkumaan. Sunnuntai ilta ja aamulla kasin aamuja kouluun menijöillä tiedossa. Paitsi yhdellä kympin aamu. Mut nukkumaan nyt hopi hopi kaikki.

Jostain syystä iltapalaa vedetään kaksin käsin ja kaikki maistuu-tekniikalla. Olenkin ajatellut heittää joskus toistepäin tuon päivällisen ja iltapalan. Että maistuisiko se makkarakastike ja perunat klo 19 jälkeen paremmalta mitä klo 16-17 välillä? Syötäisiinkö niin pitkään, että viimeinenkin potakka kattilasta häviäisi? Ihan tapeltaisiin siitä, kuka sen saa? Tuntuu nimittäin, että mitä tahansa iltapalaksi tarjoaa, kaikki maistuu. Ja lisää pyydetään. Ai miksi? No meillä syödään se iltapala noilta iPadin tapaisilta laitteilta... Pöytään ovat nousseet. Sallittu iltapalan aikaan, kun muuten olen niin typerä äiti, etten niitä pöytään anna ottaa. Isäähän ei nämä säännöt koske...tai siis koskee mutta ei tuo tottele. Lapset sentään vielä toisinaan jotain uskovatkin. Mutta iltapalalla siis saavat pöydässä katsoa hetken pätkää barbie-pet shop-ohjelmia, kuka mitäkin. Rauhoittuvat siinä samalla. Ja nyt sitten iltasyöpöttelevät hartaudella. Katos kun aikaa menee ja ei tartte mennä vielä nukkumaan. Ja jos on nälkä niin pitäähän sitä sitten syödä. Hirveetä äidin rajoittaa nälässä riutuvia lapsia syömästä. No ei kyllä ole kun eivät ole nälässä. Joku roti sentään oltava. Syömisessäkin.

Tänään hoputtelin taas hammaspesuille ja pisuille ja nukkumaan. Ja iltasatu-spiikin jälkeen pienempi ehdotti: "Mä luenkin äiti sulle tänään sadun, meeppä nyt kiltisti tähän pitkälleen" Ja äiti meni. Sen verran väsynyt mamma tänään, että lepohetki kelpasi. Ja tarina Kultaisista kirjoista alkoi. Sellaisen lapsen lukemana, joka ei vielä osaa lukea. "Olipa kerran Annukka, Mannukka ja Mollukka". Viereisestä huoneesta kuuluu "Siis mikä Mollukka, ei se oo ihmisen nimi, sehän on se yks näppylä joita sulla on ollu pienenä!" Isosiskokin kuulolla, vaikka Neiti Etsivän valitsi yhteisen sadun sijaan. "Mut tässä tarinassa tää yks lapsi on nyt Mollukka ja se on sen nimi." Ja tarina jatkuu. Kertoo äidin päivästä. Välillä pestään pyykkiä, ollaan ulkona, käydään Pekka nimisen lääkärin luona, syödään: "Ja sitten perunaamuussi on syötävä kokonaan, yhtään ei saa jättää lautaselle, muuten ei vatsa ole täynnä". Saattaa olla elävästä elämästä tarinan jotkut lauseet ja äidin otteet. Reipas se tarinan äiti muuten :) Ja iltasatu päättyy hyvänyön lauluun ja äidin suukotteluun ja silittelyyn.

Tuntuipas sydämessä saakka. Ja taas sitä kiireen prkl:ttä mietin, että jospa sen jättäisi iltasatujen aikaan pois...ihan vaan tietoisesti päätän, että meidän perheessä ei ole iltaisin kiirettä. Eiks se vois olla Minä vaan päätän-juttu ja niin se sitten tapahtuu? Sadut luetaan ilman rivillä hyppimisiä ja tarinoiden oikomisia. Keskitytään päivän viimeiseen yhteiseen hetkeen. Huominen ei tuo takaisin tämän päivän juttuja. Ei edes sitä lyhennelmää iltasadusta. Eikä niitä ihania silittelyjä ja suukotteluja. Olisikohan se niin vaikea juttu, illan viimeinen yhdessä olon rasti? Nyt tuntuu, että ei. Niin juu, nythän ovat siis nukkumassa. Mutta huomenna voi olla taas kiire laittamaan lapsia nukkumaan...Lupaan yrittää olla vähemmän kiireinen iltasadun lukija. Yrittäkää te muutkin. Ja saa antaa neuvoja miten onnistuisimme kaikki :)