Joululaulua kerrakseen

Mistä tuntee joulun?

En etsi valtaa, loistoa. En kaipaa kultaakaan. En usko. Kaipaat kuitenkin. Nimittäin hetken kestää elämä, ja sekin synkkä ja ikävä. Näin ne ympärillä lapsukaiset laulelevat sulosti. Että myös ne arkihuolesi kaikki heitä. Sekin synkkää ja ikävää.
Mutta miksi jouluna täytyy touhottaa, aamusta iltaan saakka? Eikö jouluna pitäis olla rauhaisaa, eikä juhlasta tulla taakka? Kyllähän se tiedetään, että kiire ihmisen mielen voi tummentaa, huoli huomisen sielua syö. Mutta, hei tonttu-ukot hyppikää, jouluna kaikki on valoisaa! Silloin hellyyttä hehkuvat sydämet, sen aistin kun minua katselet. Siiinäää ja miinäää. Siiiinäää ja miiinäää. Että avaja porttis, ovesi, valmista hälle itsesi. Ai hälle? Tälle miehelle täällä kotona? Sittenkö leikitellään kuusen alla? Sillä tavallako se joulu joutuu jo rintoihinkin? Täytyypä kokeilla. Kunnes se karu paluu arkeen iskee: reippahasti käypi askeleet, äidin hommat on niin kiireiset. Joten kuule kallis ystäväin, on aika lähteä. Seuraa sinä vaan sitä tähteä. Äkkiä nimittäin kiitävi aika, vierähtävät vuodet. Ja yhä vaan äidin hommat on niin kiireiset. Puuvajassa kun täytyy puidenkin kuin kaupanhyllyllä olla. Että mites se jouluaatto on nyt niin herttainen?
Tämän joulun alla kylmä voisko nyt olla kellä? No ei voi, ulkona kun on no, onkos tullut kesä-fiilis. Ei ole hanget korkeat nietokset, ei. Taas valkeata joulua odotellaan... Mutta jollei jouluna ole lunta, mistä silloin tuntee joulun? Siitä tuntee joulun, kun yöllä unta rauhaisaa ei saa. Taivaalla tähtivyö kirkkaana loistaa. Korvamatona tehokkaasti tuikkeensa toistaa. Siitä tuntee joulun, kun uupuneet on voimat ihmisen. Siitä tuntee joulun, kun saapuu kiire ylivoimainen. Siitä tuntee joulun, mutta silti kiellä en: joulu mielestäin on kaikkein paras juhla juhlien. Ihanaa, että pian me käymme joulun viettohon. Koska meillä ON joulu.

Ps. Eikä rasita koulu, syyt' on olla iloinen!