Ilolla tervehdin!


"Etkö sä voisi alkaa kirjoittamaan uudelleen?"...

"I spend more time watching my stories in my head than writing them." Miettinyt. Pohtinut. Meinannut, mutten sittenkään toteuttanut. Koska. Jos en ehdi. Jaksa. On niin paljon muuta. Ja koska. Jos se onkin pois perheeltä. Lapsilta. Mieheltä. Niiltä rakkaimmiltani. 

Näin on ollut hyvä. Vai onko? Tunne, että jotain puuttunut. Jotain kaivannut. Kirjoittamista? Siksikö sivujansa mukana pitänyt? Välillä uusia tykkääjiä ilmestynyt, vaikkei sivuilla ole tapahtunutkaan mitään. Uusia lukijoita. Sivuille kurkkaajia. 
Yhteydenottoja tuntemattomilta. Tarinoita siitä, kuinka olen rohkaissut. Kuinka keskusteluja käyty sähköpostilla vielä jälkeen päin. Tuntunut uskomattomalta, koska minähän vain kirjoitin. Siitä arjesta. Elämästä ihan tavallisesta. Tylsästäkin. Mutta siitä omannäköisestä. Ja nyt. Juuri tänään aurinkoisena sunnuntai aamuna, kun lapset vielä nukkuivat, ajattelin, että ehkäpä minä kuitenkin. Sillä tavalla silloin tällöin pikkuisen. Ilman paineita itselle. Ilman lupauksia kenellekään. Joskus kirjoittelen. Vaikka ne pari riviä. Ja katsotaan, että miltä se nyt tuntuu. Pienen tauon jälkeen. Hui, vähän jännittääkin. Mutta, kiitos, että olet ollut mukana. Toivottavasti haluat olla mukana edelleenkin. Ja jos olet juuri nyt ensimmäistä kertaa sivuille kurkkaamassa, tässä pieni esittely, että kuka mie oon ;) Jatketaan tästä. Sopivan kokoisin askelein eteenpäin.
Minnoon minä: Kahden tyttären äiti. Ope. Oman arkensa Martta, jonka kotona saa aina pullaa ja jonka jääkaapista löytyy aina voita. Rakastaa luontoa ja yksinkertaisia asioita. Ja matkustamista. Ja sitä pullaa. Liikkuu ja liikuttelee muitakin. Wannabe-maantiefillaroija. Pilke silmäkulmassa, huumori ja karjalainen sydän. Niillä kirjoittelee. Niillä arkeansa elelee ja maailmaansa katselee. Every day may not be good, but there is something good in every day-mottona.

Kaunista sunnuntaita ja uuden viikon aloitusta Sinulle!


Kommentit

Suositut tekstit