Bongarit kurassa






Hiukset kiinni naamalta repsottamasta. Päälle mielellään luontoon sulautuvaa väriä. Maastokuosia ei löydy, mutta havunneulasen vihreää kylläkin. Ulkohousua ja Hai-saapasta jalkaan ja menoksi. Ja siellä odottaa eilen pestyssä autossaan ystäväni, jonka mukana kevättä tarkkailemaan putken läpi lähdin aurinkoiseen iltaan. Valkoisessa takissa hän. "Ihan sitten lähet joutseneksi joutsenien joukkoon" vitsailin. "Ettei vaan joku kimppuun kävisi" jatkoin. Minä valkoisen joutsentukkani kiinni tiukasti niputtanut. Ettei vaan linnuksi erehdytä luulemaan. Lajitoveriksi. Koska kyllä. Sellaistakin olen kuullut. Ja kyllä. Omin silmin todistanut, että peto on tuo valkoinen uljas kansallislintumme. Meni kerralla maku koko lintuun, kun erään hääjuhlan päätteeksi lauttaa Suomenlinnasta odotellessamme saimme lasten kanssa todistaa tämän kauneuden toisen puolen. Sinne nokitteli mereen sorsapoikueen heikoimman pienen. Sen, joka emostaan kauimmaksi oli jäänyt. Juhannusta chillailemaan. Kuten mekin siellä laiturilla. Lasten kanssa. Ihanasta illasta nauttien seurasimme sorsapoikueen lipumista tyynellä merellä. Ihan tulivat luoksemme valokuvattaviksi. Ja lasten kännykät tallensivat auringonlaskussa uivaa perhettä. Kunnes sitten tuli The Lintu. Tuo Uljas Valkoinen sellaisella muulilla veden pintaa ryystäen, että oksat pois. Säikähti lapset ja äitikin. Haki tyttärensä kauemmaksi, peitti silmiä, että elekääpä kattoko. Luonto näyttää nyt sitä toista puolta. Sillä kyllä. Sinne se nyt nokittaa hengiltä tuon yhden. Sen seikkailijan. Sen, joka jäi vähän kauemmaksi poikueestaan. Että siitä hetkestä lähtien uljas lintumme ei enää ihan niin uljas ole ollutkaan, vaikkakin ymmärrys luontokappaleeseen toki löytyy. Ja siihen, että näin sen kuuluikin mennä. Luonnon kiertokulussa.

Mutta. Tämä reissumme oli ihan hupia kerrakseen. Ja ihanasta keväästä nauttimista. Kun se vihdoinkin koitti. Mutalillussa saappailla kulkemista. Niiden pyyhkimistä viimeisiin pellon reunalla oleviin lumen rippeisiin. Melkein koiranpeehen. Sellainenkin siinä tarjolla oli. Viimeisten lumien viereen pursotettuna. Kiroamista kun tämä sonta saappaasta mihkään irtoa. Sotkee auton. Sen eilen pestyn. Mutta silti me kyykittiin pellonpohjassa saappaillamme kiinni. Aina vähän kerrallaan kohti joutsenia itseämme hivuttaen. Ja mietittiin, että miten lähelle sitä voi mennä. Ja että mitähän asiata näillä linnuila. Että kertovatko miten hitokseen kylymä sää täällä on, että koivet jäätyy. Pakko auringossa lämmitellä. Että tämä Suomen kevät se on syvältä. Luntakin yöllä tuli lisää. Ja taas sulatellaan ja ootellaan lämmintä. Ja mitä kuhertelevat nuo kaksi. Ja että noille kahdelle riitti. Painuvat pehkuihinsa. Iltakin jo pitkällä. Ihan sarjakuvamatskua saimme kasaan kun itsekin joutsenina kaakatimme ja omille vitseillemme nauroimme. Että ihan varmaan kohta maikkarilla pyörii meidän reissuista joku-ventures sarja. Miten kaksi opettajaa otti ja jätti työnsä. Ja alkoivat matkailemaan maailmalla. Aloittivat just tänään Jokikunnalla vai olikohan se Vanjärveä. Yrittivät live-videotakin Instaan ladata vaan eipähän tuo jostain syystä pyörinyt. Still-kuva taisi olla. Poistoon meni sekin pätkä. Mikä live-video se sellainen, joka ei liiku! No, ehkä vielä työpaikkamme pidämme ja kasvatustyöhön keskitymme. Ja näitä seikkailujen kässäreitä hiomme maikkarikuntoon.


Vaan sitäpä mietin, että mikähän näistä sitä järveä mahtoi olla...kun minusta kovin pelloilta näytti kaikkinensa. Ja vaikka miten yritin miettiä, niin kovin sääliksi maanviljelijää kävi, että jos se peltosuikale noin pieni on ja se järvi jo tuosta alkaa ja että mitenkä se sitä peltoansa kyntää ja viljelee, kun ei tuohon traktori kyllä meinaa mahtua. Ja tämä valkotakkinen siskoni oli sitä mieltä, että tuo minut tänne kesällä, kun se järvi on paikoilleen asettunut niin näyttää, että kyllä tässä oikeasti järvi on. Hölmöläistarina mielessä vilisi. Se, missä isännät pilkille pellolle asettuvat. No, kartasta katsottiin, että järvi tässä kohtaa on, joten uskottava se on. Saavat joutsenet nauttia olostansa. Hanhet ruokailla rauhassa. Kurjet kuljeskella keskenään ja sulassa sovussa muiden siivekkäiden kanssa. Jatkaa sitten matkaansa kuka minnekin. Lintubongaus laajennettu koti-ikkunasta vähän kauemmaksi. Ihana rauha. Ihana ajan pysähtyneisyys. Luonnon omaa mindfulness-settiä parhaimmillaan. Suositteluni. Pitäkäähän ainakin katseet taivaalla ja korvat kuulolla. Sulosäveliä korville pitkältä tuntuneen talven jälkeen. Ah, ihana kevät.





Kommentit

Suositut tekstit