Vapun turinaa

Hauskaa valpuria, vappua, vappendaalia! Ihan kesäsäässä, kerrankin, saatu vappuaattoa viettää. Oli ilo herätä heikkounisen yön jälkeen, kun linnut lauloivat ja auringon lämpö rapisutteli peltikattoa. Tai siis vähän joutui arvailemaan, että sataako vai mitä. Peltikatto kun rapisee ihan just samalla tavalla, lämmittipä sitä aurinko tai ripsotteli sade. Mutta, onhan se jännittävää tempaista pimennysverhot ylös kun ei ihan varmaksi tiiä, että masentuuko vai ilahtuuko. Ja tänään tuota jälkimmäistä.

Niin. Mahtava sää tosiaankin ja ihan arkisissa puuhissa menty. Pyykkiä, viikkausta (paitsi että ite en tehnyt vaan lapsi "pakotettu" tähän sillä aikaa, kun toinen lapsi ruokakauppakierroksella kanssani), kaupasta ruokaostokset "kuin viimeiselle aterialle valmistautuisi"-meiningillä. Ihan ku sitä ei yhtä vappua normaalilla ruualla pärjäisi! Ei. Sieltä hyppäsi kärryyn ruokaa jos toista ja niin oli iso lasku kassalla, että näillä olis parempi pärjätä pidemmälle kuin vapun yli. Nakkivoittoinen viikko siis tiedossa.


Kesäkukkasia käyty ruukkuihin. En tiiä, oliko fiksu veto laittaa neilikkaa ja vesiputousta (siis se kukka) ruukkuihin "jo nyt"...tiiä vaikka lunta ja pakkasta vielä puskee. Sitä vaan tämän päivän lämpötilan heiluessa +17 ei pakkasta enää ajatellut, kun kukkia ruukkuihin survoin. Ja ei, näitä ruukkuja ei nostella pakkaselta sisälle. Painavat niin hirveästi, että salitreeniä pitää olla vähän enemmän takana kuin mitä minulla. No, ei se talvi enää tuu. Ja jos nämä Pink Kisses-nimiset neilikat itteensä mahdollisesta viileästä kaudesta ottavat, niin ei kovin kiihkeä kasvi ollut, nimestään huolimatta. Uutta kehiin sitten. Silleen sitä elämässä.

Niitä munkkeja paistelin myös. Ei ehtinyt vielä edes taikinaksi asti, kun pienempi lapsista huuteli ulkoa, että "missä ne munkit viipyy?" Sai sitten ajallaan. On muuten aika mielenkiintoista paistaa munkkeja ja samalla tehdä uutta taikinaa. Sellaista, mitä ei ole koskaan ennen tehnyt. Marttojen vinkin viikolla näin, kun olivat tehneet sellaisia munkkitankoja. Sitä ohjetta sitten googletin munkkeja paistaessa, kun en muistanut, että minkänimisiä ne nyt oli. Löytyi. Churrot. Niitä ne oli. Kai. Täytyy vielä tarkistaa... Joo, churrot eli espanjalaiset munkkitangot. Nopeasti muuten ne varsinaiset munkit joutui ja kiirettä pukkasi samalla churrotaikinaa väsätessä ja sitä pursotinpussiin tunkiessa. Isompi lapsista tuli hakemaan keppihevosille jotain, niin ymmärsi hetken munia vatkata, että saatiin taikina sukkelasti paistovalmiiksi. Ja niin ilmestyi tähän taloon churrot. Munalle maistuvat. Ehkä vähän tuulahdus tuulihattua (jos tiiät ne). Mutta ei siis huono. Ei välttämättä kuitenkaan perinteeksi muodostu kuitenkaan. Niinkuin ei simakaan. Eivät juo nämä muut, joten kaupasta itselleni tätä sokerilientä olen kantanut. Koska, täytyyhän vappuna nyt simaa olla!



Terassille tuolit, myös ne aurinkotuolit, asettelin ja kun olin munkkirevohkasta selvinnyt, niin siihen kellahdin, aurinkotuoliin. Lehteä ajattelin lukaista. Kaasujousi rikki, joten ei sitten onnistunut muu kuin maakaaminen. Siihen asentoon tuoli valui. Ja ai että, aurinko ihan suorastaan kuumotti. Hetkisen ajatuksissani makailin ja mietin, että hitsit miten mahtavaa! Mikä onni tässä nyt maata, linnut laulaa ristiin rastiin, jotkut pörriäiset pörisee, naapurissa syödään ulkona lautasten kilinästä päätelleen, toisessa naapurissa grillataan, jostain kuuluu naisen ääntä "siis ethän sä sitä tolleen voi pestä",  kunnes pienempi lapsista kiiruhtaa luokseni. "Siis mitä sinäkin teet? Et saa nukkua! Vai mikä sulla on?" Paikallaan hiljaa makaava äiti keskellä päivää = "mikä sua niinku vaivaa"-hämmennystä herättävä, sairas, ei hyvinvoiva. Että se siitä hyvänmielen hetkestä. Lapsen vuoro.

Edellisiin lisäksi miehen 88km pyörälenkki, minun juoksulenkki (saattoi olla vähän lyhyempi), grillaamista (jee, kerrankin myös meiltä ne hyvät grillin tuoksut liikkeelle), vaahtokarkkijuttuja, saunomista, herkuttelua, kuoharia, leffailtaa...tässähän tämä vappuaatto. Ihan oman perheen kesken. Ollaan niin paljon oltu menossa itse kukin, että ihanaa, kun kerrankin kaikki koossa. Niin, ja meillä miehen kanssa 17v kihlajaispäivä. Sitä ei tosin koskaan muisteta. Miehellä ei sormuskaan irtoa sormesta, että voisi päivämäärän tarkistaa. Minun varassa siis muistamiset. Mutta nyt, hauskaa vappua, kesä on jo ovella! Niin mahtavaa!






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hampaat raudoissa

Metsäkoulun voimaa

Iceland weekend, part 2 - Seljavallalaug, kuvotusta ja kikatusta