Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2018.

Virvon varvon-päivä

Kuva
"Äiti mua jännittää!" totesi aamupuuroa syödessään. Hän, pian 10-v lapsonen, joka valmistautui odottamaansa keikkaan. Ilmoitti jo aikoja sitten, että ja minähän muuten en lähe minnekään reissuun silloin kun on se virpomispäivä. Virvon ihan täällä kotikylällä. Ja se toive toteutui. Ilmoitin, että ihan sen verran voi oksia tehdä kun aikoo virpoakin. Ja että minä en niitä sitten askartele. Ilmeisesti sain lapsena yliannostuksen tästä puuhasta. Nimittäin ihan sen verran ahkeria noita-akkoja me Maaritin kanssa olimme, että niitä vitsoja tehtiin ja paljon! Enkä kyllä muista, että se olisi silloin ollut vastenmielistä puuhaa...

8.4.1990 päiväkirjamerkinnöissäni luki: "Tulimme mökiltä kotiin isän, Hannan ja Heikin kanssa klo 8.35, koska me menimme virpomaan. Menin Maaritin kanssa klo 8.50 aikoihin. Hanna meni Anniinan kanssa ja Heikki Tinkan. Kiersimme Maaritin kanssa täällä lähettyvillä rivitaloja ja saimme yli 260 markkaa, 16 pääsiäissuklaamunaa, joista puolet oli pieniä ja p…

Hyytymistä ja hyggeilyä

Kuva
"Sie mihinkkään töihin mene, jäät lepäämään" sanoin ystävälleni, jolla ääni käheänä, yskä vaivasi eikä muutenkaan ollut terveen oloinen. Helppo sanoa, vaan tekisinkö ite? Jäisinkö kotiin? En tietenkään. Kun enhän minä ole sillä tavalla sairas, ettenkö pystyisi töissä olemaan. Sen lyhyen työpäivän. Ja sitten lepäämään. Kun se on aina oma hommansa järjestellä se päivä. Sijaiselle (jos sellaisen saa) ohjetta antaa, lukea wilmat, laittaa viestit kuka poissa ja kuka lähdössä aiemmin, kurkata kalenterista ne merkinnät, että mitä olikaan muuta sen opetuksen lisäksi. Ei toki tarvitsisi, mutta täytyyhän sitä nyt muitakin ajatella! Edestäsi löydät minkä taaksesi jätät. Että sitä helpommalla pääsee, kun menee paikalle ja hoitaa hommansa. Ja sitten jättää vaikka ne harrastuksensa välistä. Kun ei sillä tavalla kuitenkaan kipeä ole. Millä tavalla? Sillä, että on se hervoton kuume tai oksennus tai ripuli. Niistä kolmesta joku. Plus se äänen lähteminen kokonaan. Sen meinasin unohtaa. Muut e…

Ilolla tervehdin!

Kuva
"Etkö sä voisi alkaa kirjoittamaan uudelleen?"...
"I spend more time watching my stories in my head than writing them." Miettinyt. Pohtinut. Meinannut, mutten sittenkään toteuttanut. Koska. Jos en ehdi. Jaksa. On niin paljon muuta. Ja koska. Jos se onkin pois perheeltä. Lapsilta. Mieheltä. Niiltä rakkaimmiltani. 
Näin on ollut hyvä. Vai onko? Tunne, että jotain puuttunut. Jotain kaivannut. Kirjoittamista? Siksikö sivujansa mukana pitänyt? Välillä uusia tykkääjiä ilmestynyt, vaikkei sivuilla ole tapahtunutkaan mitään. Uusia lukijoita. Sivuille kurkkaajia.  Yhteydenottoja tuntemattomilta. Tarinoita siitä, kuinka olen rohkaissut. Kuinka keskusteluja käyty sähköpostilla vielä jälkeen päin. Tuntunut uskomattomalta, koska minähän vain kirjoitin. Siitä arjesta. Elämästä ihan tavallisesta. Tylsästäkin. Mutta siitä omannäköisestä. Ja nyt. Juuri tänään aurinkoisena sunnuntai aamuna, kun lapset vielä nukkuivat, ajattelin, että ehkäpä minä kuitenkin. Sillä tavalla silloin tällöin…