Tekstit

Hetkinen. Vai hektinen?

Kuva
Hetkessä eläminen. Mitä se tarkoittaa? Miten me jokainen sen ymmärrämme, mitä siitä ajattelemme? Elänkö niin oikeasti vai sanonko vain eläväni niin? Haluan, tavoittelen, unelmoin hetkessä elämisestä? Olen ajatellut eläväni hetkessä. Ja olenkin elänyt. Sellaisissa sopivissa, itse määrittelemissäni hetkissä. "Kohta", "Joku päivä", "Myöhemmin", "Hetken päästä", "Katotaan sitten joskus". Nämä päässeet aika usein suustani, etenkin lapsille vastauksina heidän pyyntöihin, kyselyihin koska mitäkin tehdään, mitäkin tapahtuu tai milloin tulisin vaikkapa lapsen järjestämään leikkimökkikahvilaan asiakkaaksi, katsomaan juuri opittua trampoliinivolttia ym. kesäistä puuhaa. Elän hetkessä, joo, mutta mitä se minulle tarkoittaa? Tarkoittaako hetkessä eläminen sitä, että kun ulkona paistaa aurinko ja on odotettua hellesäätä, minä siivoan kaappeja, koska olin sen ajatellut juuri sinä päivänä, siinä hetkessä tehdä? Vaikka huomenna olisi se sadesää niin s…

Aloittelijan pyöräilyä Mallorcalla. Ja vähä muutakin.

Kuva
Olen muutaman vuoden ajan lomareissuilla kuin kotonakin päässyt nauttimaan mieheni innosta ja siitä lapsenomaisesta aidosta hehkutuksesta, minkä hän on jakanut pyörälenkkiensä päätteeksi. Vaikka takana olisi ollut sadan kilometrin pyöräily vuoristonousuissa, se into ja fiilis, mikä miehellä näiden lenkkien jälkeen on ollut, on toisinaan ollut hieman kadehdittavaakin. Hänen lomakertomuksensa ja kokemuksensa ovat meidän yhteisillä matkoilla olleet omanlaisensa, mikä toki on ihanaa -kukin me omasta näkökulmastamme kokemuksia keräämme ja muistoja talletamme. Perheenä näemme ja koemme matkoillamme paljon, olemme omatoimisia seikkailijoita, jotka uskaltavat tehdä niitä asioita, joista nauttivat. Emme mene välttämättä sitä helpointa reittiä, emmekä ajattele, että koska olemme lomalla, emme voi tehdä tiettyjä arkisia asioita. Pyrimme aina elämään kulloisenkin matkakohteemme elämää ja parasta on asettua osaksi sikäläistä kulttuuria ja nauttia niistä hetkistä ja tilanteista, joita reissupäivät …

Sunnuntaiaamun hetkessä

Kuva
Aamun sarastaessa sunnuntaiaamuna. Aivan tyyntä. Joka puolelta kuuluvat lampaiden kellojen kilinät, eri sävyiset määkimiset. Joskus böööökin. Kukkojen kiekumiset. Pulujen kujertelut. Pääskysten iloinen livertely. Myös peippo ja mustarastas oman sävelensä sunnuntaiaamun rauhaan tuovat. Joku polttaa jossakin nuotiota. Savu rinteellä paljastaa. Mutta niin hiljaista. Rauhallista. Tästä hetkestä ei ole kiire mihinkään. Pieni aamulenkki vanhan kylän ympärillä. Varhaisimmille liikkujille hyvät huomenet. Tutuksi alkavat tulla pienen kyläkahvilan iäkkäät herrasmiehet. He, jotka keppi kädessä kupposen äärelle saapuneet. Suorat vaaleat housut jalassa. Vaaleansävyiseen ohueen puuvillapaitaan pukeutuneet. Kaikki siististi silitettyinä. Lakit päässä. Tulleet jakamaan ne polttavimmat kuulumiset. Päivittämään tilanteen. Että mitä sitä tänään kuuluu. Mitenkä se yö meni. Sunnuntaiaamuna, puoli kahdeksalta. Tärkeä hetki, kookontua yhteen. Kenties jollekin päivän ainoa kohtaaminen. En voi tietää, arvaill…

Vacacion! Loma! Jeee!

Kuva
”Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin” biisissä on kyllä totuudensiementä mukana. Ainakin kun lomaansa viettää kotinurkista kauempana. Ei sen puoleen, loma on aina loma paikasta riippumatta, mutta kun ensimmäistä lomaviikkoa viettää rajussa vatsataudissa ja on ihan varma, että kuolo korjaa, ajatus lentomatkasta on vessanlattialla maatessa to-del-la kaukainen haave. Eikä se kyllä lomaltakaan tuntunut. Mutta niin vaan selvittiin elolle ja ainoana perheenjäsenenä pienen nesteenpoiston tehneenä matkaan lähdettiin (kiitos universumi, jos tämä oli tapasi lohduttaa, kun se rantakunto jäi tänäkin kesänä ilmestymättä).

Lomaa odotettiin. Siitä haaveiltiin. Vaikka rakas Ranskanmaa vaihtuikin kohteeseen, jossa käyty 12v sitten ja jota kohtaan meillä aikuisilla ei kovinkaan suuria odotuksia ole. Mutta, se juttu tässä onkin nyt pyöräily ja se, että minäkin korkkaan neitsyyteni tämän ulkomailla polkemisen suhteen. Että jos sitä olisi minnantapaiselle pyöräilijälle sopivampaa maastoa täällä. Ja ett…

Open synninpäästö

Kuva
Huomenna on se päivä, jota odotettu, jota laskettu. Lukujonoa alaspäin harjoiteltu numerosta kakskytviis. Niitä kouluaamuherätyksiä. Niitä päiviä, jonka verran täytyisi jaksaa tsempata, ahertaa, opiskella, olla kaverina toiselle. Hillitä ja hallita itteä ja sitä omaa käytöstä. Sitä kun koko vuosi harjoiteltu. Tunnetaitoja. Tunteiden tunnistamista itsessä ja toisessa. Tunteen nimeämistä, sanoittamista. Mietitty tunteiden tarttumista toiseen. Hyvässä kuin siinä toisessa. Mutta huomenna se sitten on. Lukuvuosi paketissa. Yksi vuosi oppimista ja oivalluksia takana. Jokainen valmiina lomaansa. Niin iso kuin pienikin. Pienessä jännitystä havaittavissa isompaa enemmän. Epätietoisuutta kesästä. Lomasta. Mitä ne käytännössä tarkoittavat? Miten pitkä on kesä ja se loma? Arjen pysyvyyden tärkeys pitänyt viimeisiin koulupäiviin saakka. Sillä ne rutiinit. Ne sen turvan ja luottamuksen perusta. Niin ison kuin pienenkin oppilaan. Että hyvällä mielellä lomalle voimme kaikki laskeutua. Ja että sitten…

Kesätehtävä: kesämuistot kirjoihin

Kuva
Päiväkirja-sukupolven ihmisenä kaikenlaiset täytettävät kirjat, vihkot, oppaat ovat aina viehättäneet minua. Niitä olen aikuisiällä täyttänyt, vaikka en kuitenkaan siinä mittakaavassa, mitä lapsena ja nuorena päiväkirjoja. Tarjolla on monenlaisia ja monentasoisia tehtäväkirjoja, jotkut syvempiin vesiin kuljettavia, toiset markkinoille aiempien oppaiden kylkeen valitettavasti nopeasti kasattuja, pintapuolisia teoksia, joiden kansi kyllä houkuttelee, mutta sisällön tarkempi tarkastelu ei vakuuta ainakaan tätä kirjoittajaa. Omille lapsilleni olen päiväkirjoja hankkinut ja ne todettu toimiviksi erityisesti lomilla, muuten eivät ole niitä juurikaan täyttäneet. Ihania, hykerryttäviä lomamuistoja niin Toscanasta, Provencesta kuin Pohjois-Karjalan mummoloista. Molempien kanssa kirjoitettu tarinakirjoja ajalta, jolloin eivät itse vielä osanneet kirjoittaa. Osasivat kuvittaa ja kertoa sujuvasti kirjoitettavat asiat ja tekivätkin kuvitustyötä tarinahetkiensä päätteeksi hyvin hartaasti. Useamman…

Ajatuksia puunoksan tasolta

Kuva
Kuukausi sitten ihmettelimme oppilaiden kanssa muurahaispesän elonmerkkejä. Että taitaa se kevät sieltä kuitenkin tulla ja herättää pienet muurahaisetkin maanpinnalle kurkistelemaan. Ystäväni kanssa kuvasimme kädet jäässä kylmään Pohjolaan saapuneita joutsenia miettien, että varmasti tuo kovaääninen kaakatus heidän keskuudessaan tarkoittaa tätä meidän kylmän sään päivittelyä. Että saakeli miten siivet jäätyy ja koivet paleltuu. Silloin jos joku olisi sanonut, että kuukauden päästä hiki irtoaa, aurinkorasvaa tarvitaan, olet saanut ensimmäiset rusketusrajat, kaikki pihamaan hedelmäpuut kukkivat ja hellerajat on moneen kertaan rikottu, en ehkä olisi uskonut.

Oli pikakevät ja siirtymä suoraan suven suloisuuteen. Kaikki käynyt muutamassa hetkessä, oikea kesäräjähdys. Ison pihan omistajalle vähän liiankin nopeasti, mutta en ole stressiä ottanut. Juuri kun pääsimme kevättöistä, alkoi kitkeminen. Ja se vielä alkuvaiheessa onkin, mutta ehtiihän tuota. Sairasta ja kovin allergista lasta kotona…