Kiitos!

Tiedätkö sen tunteen, kun mieli on niin täynnä kaikkia kivoja asioita, ettei osaa sanoiksi pukea sitä tunnetta, mikä sisällä myllertää? Kun kaikki on hyvin, eikä oikeastaan mikä ota sen suuremmin päähän? Tai jos ottaa, ei se sen kauemmin ota. Saatko kiinni mitä haen?

Tähän kesään ja lomaan, joka minulla alkoi jo toukokuussa, on mahtunut paljon. Ehkäpä enemmän kuin koskaan aiemmin. Paljon kokemuksia, elämyksiä, uusia kohtaamisia ja uuden äärellä olemista. Paljon sellaista, joista on jäänyt loppuelämäksi muistettavaa. Tullut muistoja, joita ei koskaan toivo pyyhkiytyvän mielestä pois. Muistoja, joiden äärelle on jo nyt tullut useaan kertaan palattua. Haikein mielin. Ikäväkin rinnassa kaivaen. Tämä kesä on ollut erityinen kaikin puolin. Se, että perheenä olemme saaneet yhdessä viettää aikaa enemmän kuin pitkään aikaan, on ollut opettavaista meille jokaiselle. Ylipäätään tämä pidempi breikki työelämästä ja arjesta pois tutusta ympäristöstä oli meille aikuisille yhteinen haave, jonka eteen teimme työtä. Ja ehdottomasti oli kaiken sen arvoinen.

Kun on "melkein tekemättä mitään", tekee asioita ilman suunnitteluja, aikatauluja, fiilistellen, silmät auki eläen, hetkeen tarttuen, niin onhan se ihan luksusta! En tarkoita, etteikö nuo edellä luetellut olisi mahdollista ihan muulloinkin. Toki ovat ja siihen arki-arjessa mahtavaa pyrkiäkin, mutta ihan täysin tuohon en ainakaan itse kykene. Ilman suunnitelmia ja aikatauluja eläminen pidemmän päälle. Työssä käyvänä. Eipä taida onnistua. Toki ainahan voin vähentää niitä omia suunnitelmia ja aikatauluja jos koen ne raskaaksi energiasyöpöiksi. Kun istuskelimme joutavina immeisinä eräänä iltana mieheni kanssa, olimme molemmat yhtä mieltä siitä, että ei tällaista oleilua ja tekemättömyyttä kovin pitkään jaksaisi. Että jotakin rutiinia ja tekemistä pitäisi kuitenkin olla. Tämä lyhyt breikki meni kivasti näin ja kaikki lepo, yhdessäolo, oleilu tulivat enemmän kuin tarpeeseen ja tämä kevät/kesä oli juuri paras ajankohta reissullemme.

Kun on aikaa olla itsekseen, miettiä, pohtia, lukea, syventyä, saattaa syntyä myös uusia ideoita ja monet asiat loksahtavat paikoilleen. Asioita miettiikin eri perspektiivistä, ylipäätään miettii enemmän. Pelottavaa, jännittävää, mutta myös houkuttelevaa, oivalluttavaa. Olen viettänyt enemmän aikaa pääni sisällä tarinoitani tarkastellen kuin niitä ulos kirjoittaen. Kirjoitan edelleen, mutta omiin kirjoihini ja kansiini. Itselleni. Ehkä joskus vielä muillekin. Aina on aihetta kirjoittaa ja merkitä asioita muistiin. Rakastan sitä puuhaa. Ajattelin, että kun olen lomalla, ehdin kirjoittamaan paljon paljon paljon. Mutta miten kävi? Ei tuntunutkaan siltä, että tarvitsee kirjoittaa. Julkisesti. Asioita koki, näki, eli, nautti. Ihan itsekseen. Yhdessä. Sitä kirjoitusvimmaa ei tullutkaan. Ettei menisi väkinäiseksi pyristelyksi, on aika ottaa henkeä tästä blogista. Miten kauan, sitä en tiedä. Tuleeko tilalle jotakin uutta, siitäkään en ole vielä ihan varma. Aika näyttää, enkä sen pituutta tiedä. Nyt kuitenkin tämä ratkaisuni tuntuu hyvältä ja vapauttavalta. Elina Salmisen runon myötä lämpimät kiitokseni juuri Sinulle, että olet kulkenut tällä matkalla mukanani. Olet tärkeä.

Ajatuksiakin täytyy ulkoiluttaa

viedä välillä kävelylle lähimetsään

Näyttää maisemaa joka ei säästä välitä

ei koskaan kadota tyyliään.

Siellä ajatukset ovat onnellisia.

Päästävät huolensa ilmoille

ja muistavat tuulen huminassa

kuinka hyvin kaikki on.

Avaralla ajatuksiin tulee tilaa.

Korkealla syvyyttä ja sumussa selkeyttä.

Myrsky tyynnyttää rauhaa rakastavan.

Eikä edes sade säti sitä

joka pitää päänsä ja päättää

haukata palan arvokkainta

ilmaista iloa ja happea!

-Elina Salminen-