Hetkinen. Vai hektinen?




Hetkessä eläminen. Mitä se tarkoittaa? Miten me jokainen sen ymmärrämme, mitä siitä ajattelemme? Elänkö niin oikeasti vai sanonko vain eläväni niin? Haluan, tavoittelen, unelmoin hetkessä elämisestä? Olen ajatellut eläväni hetkessä. Ja olenkin elänyt. Sellaisissa sopivissa, itse määrittelemissäni hetkissä. "Kohta", "Joku päivä", "Myöhemmin", "Hetken päästä", "Katotaan sitten joskus". Nämä päässeet aika usein suustani, etenkin lapsille vastauksina heidän pyyntöihin, kyselyihin koska mitäkin tehdään, mitäkin tapahtuu tai milloin tulisin vaikkapa lapsen järjestämään leikkimökkikahvilaan asiakkaaksi, katsomaan juuri opittua trampoliinivolttia ym. kesäistä puuhaa. Elän hetkessä, joo, mutta mitä se minulle tarkoittaa? Tarkoittaako hetkessä eläminen sitä, että kun ulkona paistaa aurinko ja on odotettua hellesäätä, minä siivoan kaappeja, koska olin sen ajatellut juuri sinä päivänä, siinä hetkessä tehdä? Vaikka huomenna olisi se sadesää niin silti niitä kaappeja siivoan nyt. Onko se hetkessä elämistä? Että en tartu auringon ja lämmön suomaan hetkeen, josta niin tykkään ja nautin, vaan tartun siihen siivoamisen hetkeen, jonka olen määrittänyt olevan juuri nyt.

Oikeasti, en tartu siivoamiseen. Jonakin kesänä, toisena hetkenä, tartuin. Enää en. Valitsen sen auringon ja helteen, koska voin niin tehdä. Siivoukselle avautuu oma hetkensä sitten joskus. Sekin kun on tärkeää ja oleellista. Valitsen sen auringon. Kesän. Luonnon. Pihan. Lintujen laulun. Tuulen havinan.


Tänä kesänä hetkessä eläminen on perheessämme saanut uuden merkityksen. Lomareissumme yllättävä päättyminen miehen kiireelliseen leikkaukseen ja sen jälkeiset viikot kuten viikot nyt ja tästä eteenkin päin, ovat tuoneet muistutuksen siitä, mikä on oleellista ja tärkeää. Toimiminen yllättävässä, pelottavassa, ahdistavassa tilanteessa, vahvana pysyminen, autopilotilla eteneminen...kuormitusta kerrakseen ja paljon. Jokaiselle solulle ja aistille. Milloin uskallan hengittää, iloita ja nauraa? On vain luotettava, että kaikki sujuu juuri niin kuin on tarkoitettu.  Uskottava parhaaseen. Ja elettävä hetkessä, tässä ja nyt. Nautittava siitä mitä on, tässä ja nyt.


Olemme asuneet täällä "etelässä" nyt kuusi kesää. Jokaisena kesänä olen ajatellut, että teemme näppärät päiväretket Turkuun ja Porvooseen, niihin ihaniin kesäkaupunkeihin. Leppoisia kahviloita, hyvää ruokaa ja kauniita nähtävyyksiä. Olen myös ajatellut vieväni lapset Tallinnaan. Maailmaa ovat paljon kiertäneet, Tallinnassa eivät ole käyneet. En tiedä miksi. Ehkä siksi, että en tykkää laivaelämästä. Tänä kesänä tehty toisin. Käyty yhdessä kesäkaupungeissa, Fiskarissa ja Turussa. Nautittu hitaista päivistä ja kiireettömistä hetkistä. Tallinnassa ystäväni ja lapsijoukkomme kanssa vietetty kiva päivä. Tartuttu näihin tämmöisiin hetkiin nyt. Ja mietitty, miksi ei aiemmin? Niin. Ilmeisesti ollut sitä siivoamista tai muita hetkiä, ettei ole ehtinyt. Kiirettähän meillä kaikilla. Ja se kesäloma aina rajallinen. Opettajillakin.


Mutta hetkessä eloa. Sen ymmärrän nyt paremmin. Syvemmin. Arvostaen oikeasti. Toisessa hetkessä kaikki voi muuttua. Siihen ei isoa hetkeä tarvita. Nopeasti pilvi nousee auringon eteen. Luo varjonsa, tekee kesäisestä hetkestä harmaamman, viileämmän. Jos lämmöstä haaveilit, saattoi se hetki mennä. Toki tulee uusia paisteita, hellivää lämpöä ja ne harmaatkin pilvet liikkuvat. Onneksi. Luulin eläväni hetkessä. Ja sitä teinkin. Se hetken määritelmä on nyt minulle vain toisenlainen. Ehkäpä sen tehtävä onkin aika ajoin määrittyä uudelleen. Ravistella, kokeilla, että oletko oikeasti hetkessä kiinni, läsnä juuri tässä hetkessä, tarttumassa johonkin, mikä kohta voi olla poissa. Oletko oikeasti tärkeiden ja oleellisen äärellä. Muistutella hetkestä ja sen nopeista liikkeistä. Siksi tuoda sen tärkeyttä esille silloin tällöin. Ihania heinäkuisia hetkiä, niihin tarttumisia, niissä läsnäolemisia, niistä iloitsemisia ihan jokaiselle! Äiti Teresan sanoin: "Be happy in the moment, that´s enough. Each moment is all we need, not more."









Kommentit

Suositut tekstit