Kuukausi sitten ihmettelimme oppilaiden kanssa muurahaispesän elonmerkkejä. Että taitaa se kevät sieltä kuitenkin tulla ja herättää pienet muurahaisetkin maanpinnalle kurkistelemaan. Ystäväni kanssa kuvasimme kädet jäässä kylmään Pohjolaan saapuneita joutsenia miettien, että varmasti tuo kovaääninen kaakatus heidän keskuudessaan tarkoittaa tätä meidän kylmän sään päivittelyä. Että saakeli miten siivet jäätyy ja koivet paleltuu. Silloin jos joku olisi sanonut, että kuukauden päästä hiki irtoaa, aurinkorasvaa tarvitaan, olet saanut ensimmäiset rusketusrajat, kaikki pihamaan hedelmäpuut kukkivat ja hellerajat on moneen kertaan rikottu, en ehkä olisi uskonut.
Oli pikakevät ja siirtymä suoraan suven suloisuuteen. Kaikki käynyt muutamassa hetkessä, oikea kesäräjähdys. Ison pihan omistajalle vähän liiankin nopeasti, mutta en ole stressiä ottanut. Juuri kun pääsimme kevättöistä, alkoi kitkeminen. Ja se vielä alkuvaiheessa onkin, mutta ehtiihän tuota. Sairasta ja kovin allergista lasta kotona hoitaessa mennyt tämä loppu viikko, ja välillä äippä on voinut pyllistellä tuolla pihamaalla vuohenputkea repimässä. Kitkemistä enemmän olen keskittynyt nauttimaan pihamaan loistosta. Ja ihmettelemään, että nytkö jo kukkii tuokin ja tuokin ja tuokin. Ja mitä kukkii sitten kesällä kun tuokin kukkii jo nyt.
Päivässä tapahtuu paljon uusia avautumisia ja loistoon puhkeamisia. Tarvitaan vain sitä lämpöä, aurinkoa ja sopivasti kosteutta. Ihan kuten me ihmisetkin. Että olisimme täydessä loistossamme omina ihanina itsenämme, lämpöö ja lempee tarvitaan toinen toisiltamme. Toinen toistemme ravitsemista. Sen loiston näkemistä rikkaruohojen sijaan. Niitäkin meissä jokaisessa riittää. Mutta se katseen kohdistaminen siihen loistokkaampaan osaan on se juttu. Sen näkeminen toinen toisissamme.
Luin juuri eilen ystäväni fb-sivuilla jakaman jutun, jossa kerrottiin opettajien uuvuttavasta keväästä ja siitä, kuinka kauan loman alkamisen jälkeen menee, että työstä palautuminen alkaa. Tämä pätee varmasti myös muihin ammattikuntiin, mutta oman ammattini puolesta juttu kolahti ja jäin miettimään, onko tämä asia, jolle olisi jotain tehtävissä. Tunnistin nimittäin myös itseni esimerkkihenkilöiden kuvauksista. Toki loma on latautumisen ja levon aikaa, ja on selvää, että lomalle jäädessä jonkinlainen väsymys kuuluu aiheeseen. Jokaisella varmasti on omat keinonsa, miten parhaiten pääsee irrottautumaan työstressistä ja suuntaamaan ajatuksensakin lomamoodiin. Itselleni se on ollut maisemanvaihdos heti todistusten jaon jälkeen. Ja kyllä, loman ensimmäinen viikko on mennyt nukkumiseen. Ja sitä olen joka vuosi miettinytkin, että kuinka voin olla näin väsynyt vaikka en väsyneeksi itseäni tunnistanut. Se väsymys usein jää kaiken tekemisen alle: ne todistukset, juhlat, kaappien siivoukset, ensi vuoden valmistelut, omassa kodissa ne pihatyöt, ikkunat, lasten harrastusten päättämisjuhlinnat ja omat harrastukset. Väsymys kulkee mukana ja kun levätä ei "ehdi", omaa olotilaansa ei välttämättä huomaa ennen kuin pysähtyy.
"Kun kevätjuhlat on juhlittu, tuntuu kuin olisi ajanut kahtasataa seinään." Jutun otsikkona oleva lause tiivistänee hyvin monen opettajan ajatukset ja tunnelmat.
Agatha Christie on osuvasti sanonut "
Arvioi terveydentilasi sen mukaan, kuinka myötämielisesti suhtaudut aamuun ja kevääseen." Jos aamun herääminen ahdistaa, eikä keväästä iloa kiireen alta löydy, päällimäisenä "sitten kun" ajatukset, on hyvä pysähtyä miettimään, onko jotain, mitä voin tehdä toisin tai jättää kokonaan tekemättä, tai tehdä vähän sinne päin. Itse suuntaan vuohenputkitasolta katsettani yhä useammin ylöspäin, kohti kukkivia omenapuita. Tiedän, että rehottava pihamaa saattaa ärsyttää naapurustoa, mutta oma on pihamme ja pensasaidat kohta niin tuuheat, että nähdään seuraavan kerran toistemme pihoihin sitten syksyllä. Nautin niin tästä vuodenajasta, että olen pahoillani, jos olen herättänyt pahennusta pinkillä aamutakilla pihamaallani käyskennellen ja kuvaten kaikkia mahdollisia pihallani tällä hetkellä kukkivia puita ja kasveja. Lataan akkujani, laskeudun pikkuhiljaa lomafiiliksiin ja nautin. Istuudun aurinkoon, luovun kruunustani ja olen oman itseni kuningatar. Kuuntelen taukoamattomia lintukonsertteja, seuraan kukkien avautumista. Sillä kukka ja lintu -ne ovat ilon opettajia. Ja niitä opettajia aina tarvitaan.
Ihanaa viikonloppua ihan jokaiselle!
Kommentit
Lähetä kommentti
Ajatuksien vaihtoa: