Kyyneleitä, sisäpiirin juttuja ja vähän matkafiiliksiä

Minä ajattelin, etten itke. En herkisty. Ei ole Suvivirren aika vielä ja muutenkin tässä tohinaa ollut sen verran, etten ole aihetta rehellisesti sanottuna juuri ajatellutkaan. Loman aloittaminen kuukautta aiemmin on ollut tiedossa elokuusta asti. Perheen lapsilla ollut aikaa pureskella sitä tosiasiaa, että se koko alakouluajan odotettu kutosluokkalaisten Linnanmäelle suuntautuva luokkaretki jää välistä. Ja että sitä viimeistä koulukuukautta tehdään kotikouluna toisessa maassa. Vuoden vaihteessa uudet seinäkalenterit saivat toukokuulle lähtöpäivän kohdalle nuorimmaisen kynästä surunaama-hymiön. Pitkin kevättä "ihan tyhmää lähteä" tyyppiset lausahdukset ovat kuuluneet kummankin lapsen suusta tasaisin väliajoin. "Siis mä en koskaan vois tehdä omille lapsilleni näin" oli tuorein ja ehkä epätoivoisin vanhempien tunteisiin vetoava syyllistävän sävyinen toteamus teinin suusta. Mutta ei auta ei. "Mä en aio aikuisena matkustella yhtään. Oon lapsena saanu ihan tarpeeksi matkustella" sanoi toinen 6-vuotiaana. Viime kesänä Pyreneillä ajellessamme samainen maailmanmatkaajamme huokaili takapenkillä toivoen olevansa mieluummin Ruotsin risteilyllä kuin Ranskassa.

Mutta tuohon itkuun takaisin. Ajattelin oikeasti ja vähän helpottuneenakin, että tänä keväänä minähän  säästyn siltä hirveältä luopumisen itkulta, tai mitä epätasapainoista touhua se nyt onkaan. Siltä tunteelliselta päivältä, joka tällaiselle karjalaiselle itkulaulajalle on ihan hirveää. Ei sillä, ettäkö itkussa pahaa olisi, vaan sillä, että on se nyt oikesti joskus vähän raskasta olla se, joka ei pysty tilanteissa puheita pitämään ja kaikesta kiittelemään. Siksipä teen aina keväisin kirjeet oppilaille. En ole tänä keväänä jakamassa päättötodistuksia enkä halaamassa oppilaitani kesälaitumille. Olen itse kesälaitumilla ensi viikosta alkaen. Vaikea uskoa, kun nyt vappuaatonaattona tätä kirjoitellessa ulos katson! Lunta tullut tänään enemmän ku koko talvena yhteensä! No ainakin melkein.

Mutta että säästyinkö itkulta tänä keväänä? Pidimme perjantaina läksijäisiä, muistelimme lukuvuotta ja sen tapahtumia iMovien avulla. Pienet koulumuistokoonnit lähteville ysiluokkalaisille valokuvien merkeissä. Halauksia. Kauniita sanoja. Ja siitä se sitten silmäkulma ratkesi. Ihan tuosta noin vaan. Hetken hiljaisuus kaikilla. Kostuneita silmiä. Kunnes erään oppilaan oivallus. "Mä oon varma, kun sä ope luet mun kortin tekstin, sä rupeat nauramaan" ja niin luin. Ja niin nauroin. Ja nauroimme koko luokka. Jokainen oppilas oli korttiin kirjoittanut toivotuksen opelleen. "Hyvää matkaa! Meillä tulee sua ikävä!", "Oot paras ope, kuin kukaan muu!" "Kiitos kaikesta kun olet auttanut meitä!" "Oot ihana opettaja kun oon saanu olla sun luokassa!" Viime keväänä kirjoitin blogiin silloisille sivustoille, kuinka kiitollinen olen tästä työstä, tästä ammatista, tästä tehtävästä erityisoppilaiden parissa. Jos on olemassa kutsumustehtäviä, olen sitä pestiä täällä tällä puolen ehdottomasti hoitamassa. Oppimassa itse. Kasvamassa. Kehittymässä. Toivottavasti myös valoa ja iloa jakamassa. Jälkiä jättämässä.

Itkut kuivattu, toisia itkuja tirautettu. Vietetty aikaa loistavien kollegoiden, ystävien kanssa. Naurettu. Vakavoiduttu. Mietitty, kuinka mahtavaa onkaan, että elämäntiet ovat meitä yhteen kuljettaneet. Oltu kiitollisia myös kaikista niistä haastavistakin elämänvaiheista, joita läpikäymällä on saavuttu tähän hetkeen. Todettu yhdessä, että oikeasti. Elämässä on kaikki kuitenkin hyvin. Asiat järjestyneet. Ratkaisut löytyneet. Useimmiten meistä itsestämme. Asenteesta. Tämän kevään ratkaisu jäädä hetkeksi virkavapaalle, on nyt toteutumassa. Hidastaa, pysähtyä, ihmetellä, oppia, avartaa maailmaa. Perheenä. Ehkä kuulet aiheesta seuraavien kuukausien aikana, vaikkakin Less Internet, More Love voisikin olla yksi tavoite, kuten ystävältä saaduissa muistivihkoissakin lukee. Kiitos Vuokko näistä ihanuuksista!

 

Ps. Mikä olikaan se luokkani oppilaan kirjoittama, takuuvarma hymyn herättävä lause? Se oli: "Hyvää lomaa, terveisin kumimies!" Ja tämä on luokkamme sisäpiirin-juttu :D Rakkailla oppilailla ON monta, hymyä herättävää, nimeä. Souris!