Kymmenen vuotiaat: minä ja lapseni

Kymmenen vuotta. Ensimmäiset pyöreät numerot pienen ihmisen elämässä. Pienen, joka kovaa vauhtia isoksi kasvamassa. Olla pieni ja iso yhtä aikaa. Haasteensa siinäkin, eikä se ole ihme, jos joskus kiukuttaa. Olethan aina pieni, pysythän aina äidin kainaloisena? -Minä en kasva ikinä! Tulen aina sinun syliin ja kainaloon. Ja en ota ikinä poikaystävää. Tai aikuisena ehkä. Mutta silloinkin kysyn sinulta ja iskältä, olisiko tämä sopiva. Näin tämä tänään 10 vuotta täyttävän lapseni lupaus nyt ylös kirjattu ;)

Kun selasin kuumeesta toipuvan lapsoseni kanssa minun vanhaa päiväkirjaa, jota olin hänen ikäisenään kirjoittanut, avautui hänellekin, että miten ennen kymmenen vuotiaana elettiin. Itselleni myös. Onneksi olen kirjoittanut! En muuten muistaisi. Hassua, miten tärkeää sitä säätila on jo silloin pienelle ihmiselle ollut. Kuten tänäänkin minulle. Varmaan meteorologi eedellisessä elämässä oltu. Lähes jokaisen päivän kohdalla aloitan kirjoituksen toteamalla säätilan, että "tänään on kylmä kun ei paista aurinko ja on pilvistä" tai "Tänään on lämmin sää, varjossa on +18 astetta.". Heinäkuu 1987.

Mitä lapsuuden kesään mahtui? Uimista. Ulkona leikkimistä. Jokaisena päivänä ystäväni Maaritin kanssa leikkimistä. Ja nimenomaan: leikkimistä. "Me oltiin taas sitä meidän yleistä peliä elikkä sitä vaklausta. Hannu, Anssi ja Marko olivat mansikkavarkaissa ja me jahdattiin niitä." (29.7.1987) Ja seuraavana päivänä "pojat ottivat pihlajanmarjoja Väyrysten pensaasta!" Näin raportti kertoo.

Meillä oli myös monta eri majaa, joissa kävimme. Kehitimme oman salakielen. Monta kertaa aakkoset loimme uudelleen edellisten kadottua. Koodikieltä. Kyllä lapset v. 87 myös koodasivat! Ainakin me. Kiipeilimme korkealle puihin ja nopeasti opimme, että kyllähän ylös aina kiipeää, alastuloa joutuu sitten jo vähän enemmän miettimään. Kovasti ulkopainotteista päiväkirjatekstiä, olipa kesä taikka talvi. Hiihtämistä, hiihtoretkiä eväiden kanssa, mäenlaskua, lumipesuja, pää edellä hankeen kaatumisia, luistelua.  Ja kesällä "Tänään me käytiin mustikassa. Minä keräsin puoli sankkoa ja Heikki kupillisen. Me kerättiin myös sieniä ja nähtiin hirven polku. Välillä mentiin sisälle ja tehtiin lihapiirakoita ja keitettiin nakit. Sitten lähdettiin keräämään mansikoita ja sen jälkeen me lähdettiin uudestaan mustikkaan." (22.8.87). -Kuullostaapa vähä erikoiselta, että noin monta kertaa piti mennä mustikkaan. Mut näköjään nakit ja lihapiirakka ollu silloinkin hyvää! Totesi tämän päivän kymppivee. Mitä muuta sä söit lapsena? "Päivi teki tänään pizzaa josta minä en tykkää en sitten yhtään, mutta minä sain makarooneja joita me eilen keitettiin."(25.7.87). On kääntynyt tämä makukokemus nyt toisinpäin.

Kaupassa käymistä: "Kävin aamulla ostamassa 3 litraa punaista maitoa, että äiti saa tehdä vellin." 20.7.87). "Käytiin Maaritin kanssa Lehtolan kaupassa. Kun me mentiin niin meidän ohi ajoi lääkäri Kaija Repo ja siltä tippui 170mk. Ensiksi me luultiin, että häneltä tippui jotain paperia. Pysähdyimme ja otimme rahat käteen ja katsottiin menikö hän kylälle mutta ei me nähty niin arvattiin että hän meni lähikauppaan. Me juostiin sinne ja siellä hän oli ja me annoimme rahat hänelle ja hän oli hämmästynyt ja osti meille rehellisyydestä suklaapötköt (16.4.88). Ja toki tämä suklaakäärepaperi on liimattuna päiväkirjaan. Oli niin ylellistä suklaata, jota en koskaan aiemmin ollut maistellut.

"Me heiteltiin Niinaa ja Kaisaa (2v) lumihankeen. Me heitettiin myös Heikkiä (6v.) lumeen ja lopulta se alkoi tappeluksi ja vielä senkin jälkeen lumisodaksi." (23.3.88.). Niin. Ulkoelämää ja leikkimistä. Paljon kirjastossa käymistä, niistäkin tekstejä löytyi. Lukeminen oli sisällä se juttu kirjeiden kirjoittamisen ohella, mitä kymmenen vuotias Minna puuhasi. "Mulle tuli kirje joltain pojalta ihan ekaa kertaa!" Sen pojan nimi on Kyösti Karjalainen ja asuu Paltamolla." (11.10.88). -Äitiii! Sinäkö sait kirjeen? Onks sulla ollu poikaystävä?? Ei ole. -Huh, mä jo luulin! Tätä keskustelua tänään.

Barbeilla leikittiin missikisoja ja niitähän seurattiin telkkarista tarkkaan. Ystävälläni Minnalla oli videot, josta kisoja katsottiin uudelleen ja uudelleen. Ja oltiin itse kauniita. Soitettiin pianoa ja "Näin tänään Vaarojen Sanomissa, että minä ja meidän luokan Sanna päästään soittamaan TRUMPETTIA." 4.11.88). Ja niin alkoi se harrastus. Kuoron kanssa esiintymisiä oli myös paljon. Myös liikuntakerhoa. -Äiti, täällä lukee, et sä pääsit voltista seisaalteen mun ikäisenä!

-Mitä musaa sä äiti kuuntelit kun olit minun ikäinen? Ja tadaa, päiväkirja kertoo: "Olin Annan luona yötä ja men kuunneltiin mankalta Samantha Foxin lauluja ja myös Sabrinan." (11.2.88). "Kuuntelen nyt samalla kun kirjoitan tätä sivua niin Europeta. Huomenna on maantiedon koe. Vähän pelottaa koska ensinnäkin on se koe ja sitten hammaslääkäri. Siitä Europen kasetista on parhaat The final countdown ja Carrie. (20.1.88). Ja kiitos Spotify, että sain näistä näyttää lapselleni ääninäytteet. Myöhemmin vuoden aikana päiväkirjassa mainittu Kylie Minogue. "Hanna (8v) kuuntelee Bogartin kasettia mutta kuuluu ihan huonosti ja surisemalla (6.11.88). Mankka oli vaaleanpunainen kaksipesäinen ja saimme sen yhteiseksi joululahjaksi jouluna -87.

-Mitä te teitte koulussa välkillä? "Tänään koulussa Antti ja Mikko ottivat Sannaa ja Maarit T. kiinni ja kaatoivat ne ja menivät päälle ja tökkivät sormilla niiden alapäätä! Kotona me Maaritin kanssa harjoiteltiin miten saataisiin pojat kaatumaan helposti. Niimpä me kokeiltiin vuoron perään hypätä toistemme selkään ja helpostihan tuosta lensikin." 8.11.88) -Apua äiti, onneks sä et oo käyttäny silloin pimppi-kieltä. Ilmeisesti tuo on ollut sen verran "järkyttävä" kokemus, että turvataitoja piti itekseen alkaa harjoittelemaan.

Niin. Lieneekö 10-vuotiaan lapsen mielet erilaisia vai samanlaisia tänään kuin 31 vuotta sitten. Kovin paljon yltäkylläisemmässä arjessa ainakin tämä jälkikasvumme elämää elelee. Vai eleleekö? Mikä on sitä lapsuuden rikkautta sitten oikeasti? Ne kokemukset, arjen elämykset? Kysyin lapselta, kumpi meistä on saanut viettää rikkaampaa lapsuutta, hän vai äiti, totesi hän välittömästi, että me molemmat. Että meillä on ollut erilaista mutta samanlaista. Kaverit ja ulkonaoleminen on samaa. Sulla on äiti ollut isompi perhe, missä olet joutunut huolehtimaan muistakin. Markkoja oli silloin, etkä sinä äiti ole pienenä matkustellut. Se on se ero. Oisit sä halunnu äiti matkustella pienenä? Ja äiti ei kyllä osannut sellaista edes ajatella silloin. Matka Kuopioon oli pitkä matka (reilut 100km) ja edelleen muistan sieltä torilta ostamani W.A.S.P:n rintamerkin. Niin. Erilaista, samanlaista. Ja yhdistävänä asiana se, että lapsi on saanut olla lapsi. Leikkiä, käyttää mielikuvitustaan. Mutta toisaalta opetella myös niitä arjen yhteisiä asioita, kuten sisaruksista välittämistä, pieniä kauppakäyntejä, siivoamista, marjastamista. Me oltiin isän mukana istuttamassa taimia Heikin kanssa. Siellä me tehtiin saunavihdat. Illalla kylvin sillä vastalla." (11.6.88) Kitketty rikkaruohoja kasvimaalta, putsattu ompelukonetta, ja Juhannuksena "Me Heikin ja Hannan kanssa pestiin ulkosauna" (24.6.88) Ja vieläkin muistan sen, miten me Niinan ja Kaisan (3v) mentyä nukkumaan menimme ulos paistamaan makkaraa. "Ja meillä kaikilla oli yövaatteet päällä." Ja tästä tuli vähän niinkuin meidän perinne, jota seuraavana juhannuksena jatkettiin. Joskus "aitan luhilla" istuen.

Arjen pieniä, suuria hetkiä. Niitä tallennettu päiväkirjaan v. 87-88. Kymmenvuotiaan minun kirjoittamana. Ei sieltä näy huoli, ei murhe, ei ahista niin että sen olisi kirjaansa kirjoittanut. Ei lukenut sivuilla, että ei ole mitään tekemistä. Sitä tekemistä oli. Ei ollut matkoja, ei viikkorahoja, ei isoja lauantaikarkkipusseja. Ei elokuvia. Mutta ei niitä kaivannut. Kun ei tiennyt mitä kaivata. Lapsuus oli tasaista, ilot arjessa. Lämpimässä korvapuustissa koulun jälkeen. Lauantain karjalanpiirakassa, ruisleivässä tai lihaperunakukossa. Sunnuntain karjalanpaistissa. Majaleikeissä. Kiiltokuvissa. Tarroissa. Kirjevaihtokavereiden posteissa. Pienissä asioissa. Hauskat hetket löytyivät ihan itsestään siitä arkisesta touhusta. "Niina kun meni kakalle, niin se kakki hameen helmalle." (21.7.87). Kaikki aistit avoimena, pienistä iloista nautittu. Ne toivon omien lastenikin muistavan. Pienet, arjen hetket. Koska se arki. Sitä parasta.


Kiitos ja anteeksi Niina ja Kaisa (silloin 2v), Hanna (8v), Heikki (6v), Päivi (19v) että käytin teitä lähteinä. Ilman teitä ei olisi minua ja näitäkään muistoja. Rakkaita ootte. Kiitos rakas Maarit lapsuuden ystävyydestä. Ilman sinua moni päivä olisi varmasti ollut tylsempi.