Kaverin kynästä: Miten saada sohvaperuna-kotiäiti liikkumaan? Ja miksi?

Minulla on upeita ystäviä. Haluan jakaa omien blogipostausteni välissä "Kaverin kynästä" elämäntarinoita, jotka kenties voivat toimia innostajina, kannustajina meille muillekin. Tämän päivän postauksesta menee lämmin kiitos ja halaus Marille, joka on seuraavan kirjoituksen takana.




"Olen Mari, kuuden lapsen kotiäiti, lasteni palveluksessa lähes 24/7. Lapsuus ja nuoruus Pohjanmaalla oli yleisurheilua ja pesäpalloa. Fillarointia kavereille, uimaan, harrastuksiin. Eipä silloin kuljeteltu, omin avuin oli liikuttava. Teini-iässä piti valita treenaako tosissaan vai viettääkö railakasta teinielämää. Tietäähän se mihin valinta kallistui…
 Aikuisuuden kynnyksellä liikuin vielä paljon, viisi kesäpestiä kustina tiesi 20. kilometrin fillarilenkkiä arkipäivisin raskas postilasti kyydissä. Se oli vielä aikaa, jolloin paksu Anttilan postimyyntikuvasto kolahti jokaiseen laatikkoon… Reilut pari vuotta maailmalla, jolloin raskas työ vaati raskaat huvit. Amerikan herkut maistuivat, autolla ajettiin kaikkialle, joten liikkuminen jäi.
 Paluu kotosuomeen ja parisuhteeseen. (Teko)syitä liikkumattomuuteeni oli useita: aluksi pitkät työpäivät ja –matkat, joiden jälkeen jaksoi hädin tuskin painaa päänsä tyynyyn vain aloittaakseen aamulla alusta. Seuraavaksi viisi raskautta & imetystä, jotka osiltaan kuormittivat kroppaa ja veivät energiaa. Hektinen perhe-elämä, jossa minä vastasin kodista ja lapsista pääsääntöisesti 12h päivässä puolison käydessä töissä. Tekosyitä sanoisi joku. Ehkä niinkin, prioriteetit olivat vain muualla eikä korvessa asuminen helpottanut liikkumaan lähtemistä. Oli raskaan päivän päätteeksi helpompi lösähtää sohvalle koomaamaan kuin tarttua toimeen.

Pikkuhiljaa, täytettyäni maagiset 40 vuotta, aloin miettimään, mitä minä haluan ja tarvitsen. Perheemme kasvoi vielä yhdellä ’lahjalla’, joten kuuden lapsen sekä muiden elämän haasteiden kanssa elo oli kohtuullisen kuormittavaa, sekä henkisesti että fyysisesti. Enpä enää ihmettele sanontaa ruuhkavuosista, se totisesti pitää paikkansa! Halusin jaksaa, voida hyvin ja totta kai myös näyttää hyvältä. Kukapa ei? Halusin olla energinen ja iloinen. Tiesin, että liikkuminen tuo kaikkea tätä. Toivoin saavani liikunnan luonnolliseksi osaksi arkeani. Enää oli ratkaistavana aikahaaste.

Edellisestä salikäynnistäni oli kulunut lähes 20 vuotta, joten helmikuussa 2014 pyysin  tuttavaani mukaani lähikuntosalille neuvonantajaksi. Pääsin alkuun, mutta ajan löytäminen oli vieläkin haastavaa eikä rutiinia syntynyt. Aamu-unisena en voinut kuvitellakaan lähteväni treenaamaan ennen perheen aamutoimia, joten aika oli otettava illalla, kun lapset oli saatu nukkumaan. Usein lähteminen tympi ja väsytti, mutta treeneistä sain energiaa ja mielihyvää. Kesä meni taas löysäillen, mutta syksyllä sain uuden vaihteen silmään. Pienimmät aloittivat kerhossa, joten minulle jäi kaksi vapaata tuntia kahdesti viikossa, jotka päätin käyttää itseeni. Viis pyykeistä, tiskeistä tai yleisestä kaaoksesta, ne pystyisin selvittämään myöhemminkin. Vaikka omatuntoa tekemättömät kotityöt kolkuttelivatkin (lienee äitien yleinen ongelma…) rakastuin omaan hetkeeni, jolloin kukaan ei vaatinut minulta mitään ja kuulokkeissa pauhasi musiikki, jonka minä itse sain valita. Luksusta! Kiireetön suihku treenin jälkeen ja taas olin valmis elämän tuomiin haasteisiin. Tulokseni paranivat ja sen myötä koukutuin yhä enemmän!

Kesäloma on tuonut omat haasteensa peliin: harrastukset tauolla, viisi ateriaa päivittäin kuudelle lapselle laitettavana, mutta hyvällä suunnittelulla siitä selviää, olen päättänyt jatkaa omia hetkiäni. Koululaisten kesäloma luo myös mahdollisuuden livahtaa urheilemaan päiväunien aikaan, jolloin isommat sisarukset toimivat ’paljon vartijoina’. Täksi kesäksi löysin salin, joka tarjoaa myös lastenhoitopalveluja, joten nyt sitäkään tekosyytä ei voi käyttää. Salitreenin lisäksi olen ensimmäisen kerran elämässäni kokeillut ryhmäliikuntatuntia. 30min täysillä vedetty setti on tehokas ja on äärimmäisen palkitsevaa selvitä sieltä hengissä ja haluta sitä lisää ;-)

Koska tämä ei ole kuuri tai dieetti, vaan asennemuutos kohti vielä parempaa elämää, en noudata tarkkaa ruokavaliota. Tiedän mitä terveellinen ruoka on ja mitä aterian pitäisi sisältää.
Rakastan ruokaa (ja kuohuviiniä), joten totaalikieltäytyminen ei sovellu minulle. Yritän valita viisaasti, ilman nipottamista. Lapset rakastavat uutta blenderiä, jolla surautetaan tehojuomia päivittäin.

Mitä tämä elämänmuutos on tuonut mukanaan? Vähemmän ruutuaikaa, ehdottomasti enemmän virtaa. En olisi ikinä uskonut, että koukutun liikkumiseen ja itseni voittamiseen näin voimakkaasti, vaikka olinkin kuullut urheilun tuomasta endorfiinipiikistä. Vuorokaudessa on vieläkin 24 tuntia, mutta suunnittelulla sieltä aina löytyy hetki, jonka voi käyttää toisin. Pääsääntöisesti urheilen kodin ulkopuolella, koska kotityön vastapainoksi kaipaan ’nollausta’. Joskus toki jumpataan lasten kanssa yhdessä, punainen ja puuskuttava äiti on kuulemma parasta viihdettä sitten Duudsonien…
Seuraavaksi hankin kahvakuulat, joita voin hyödyntää kotipihalla ulkoillessa. Yhteiset pyörälenkit lasten ja miehen kanssa ovat hauskoja, lähimaastosta löytyy hurjasti uutta näkökulmaa verrattuna auton ikkunasta vilahtaviin maisemiin."

Kommentit

Suositut tekstit