Kyläkaupasta kodiksi





Varmasti meillä jokaisella on käsitys tai ainakin haave unelmien kodista. Siitä, millainen se on, missä se sijaitsee. Tiedämme myös, millainen se ei ainakaan ole. Olen omakotitalo-ihminen vaikka olen viihtynyt myös muissa kodeissamme, niin kerros- kuin rivitalossa. Meidän lapsiperheen tämän hetkiseen elämäntyyliin sopii omakotiasuminen. Olemme ehtineet lasten aikana suunnittelemaan, rakentamaan, asumaan ja myymään yhden rakkaan kodin. Olemme sen jälkeen ostaneet talon, joka ei täyttänyt kummankaan unelmien koti-kriteereitä mutta jossa näimme potentiaalia muokkaantua meille sopivaksi kodiksi. Olemme remontoineet lattiasta kattoon (vähän vielä kesken), purkaneet, uudistaneet ja sisustaneet aivan eri tyylisen talon, jonka kolme vuotta sitten ostimme. Teimme jonkun itselleen rakentamasta kodista meidän kodin.

Uusissa taloissa on oma viehätyksensä ja en voi kieltää, etteikö uuden kodin rakentaminen nouse mieleen aina kesäisin asuntomessu-mainoksia ja -koteja ihastellessa. Siksi olenkin säästänyt itseäni parina viimeisenä kesänä messujen mukanaan tuomasta "talo-ahdistuksesta". Oman unelmien kodin myyminen vei mukanaan palan unelmaani. Nykyinen kotimme on toki kodikas ja kiva, unelmieni koti se ei kuitenkaan ole. Ei, vaikka parhaillaan pihalla nuppujaan availee yli kaksisataa pioninkukkaa. Kotimme on kuitenkin ihana ja viihtyisä, sopiva perheellemme.


Rakennusprojektimme aikana siskoni teki miehensä kanssa elämänsä löydön. He ostivat 60-80-luvulla toimineen kyläkaupan Pohjois-Karjalasta, 45km päästä kaupungista, jossa aiemmin asuivat. Sinne he muuttivat vauvansa kanssa, vanhaan kyläkauppaan, keskelle "ei mitään", keskelle heidän unelmaansa. Puuseppänä mies näki mahdollisuudet, myös siskollani tämä taito on olemassa. Ulkopuolisena näin vikoja ja puutteita mahdollisuuksia enemmän. Hulluja ovat, ajatteli varmasti monet sukulaisistammekin.


Pala palalta, huone huoneelta pariskunta on remontoinut tätä kyläkauppaa omaksi kodikseen. Monta yllätystä on remontin edetessä tullut vastaan ja tässä ajassa olisi rakentanut talon jos toisenkin alusta loppuun saakka, mutta tässä ei nyt olekaan kyse siitä. Kyse on rakkaudesta vanhaan, intohimosta tehdä vanhasta uutta, taidosta nähdä asioissa mahdollisuudet, luovuudesta ja uskosta siihen, että olemme matkalla kohti meidän unelmaa.


Pieniä lapsia tässä entisessä kyläkaupassa asuu nyt kolme, ja kaikki ovat eläneet lapsuuttaan remontin keskellä. Ja tätä remonttia riittää vielä joksikin aikaa. Mutta tämä on siskoni perheen arkea. Tekeminen ei taatusti lopu, vähentyä voi mutta loppumaan ei pääse. Sen verran taitavia tyyppejä ovat tekemään ja visioimaan että varmasti suunnitelmia riittää.





Nyt tämä vanha kyläkauppa henkii kodikasta tunnelmaa, viihtyisiä huoneita, mahtavia sisustusideoita, vanhan tavaran uudistamista/kierrättämistä, taitavaa kädenjälkeä. Kaikesta näkee, että kotia on remontoitu rakkaudella, tätä on tehty itselle. Tämä on tehty omalle perheelle, kodiksi, jonne myös muiden on ihana tulla. Kuinka moni teistä on nukkunut kaupan kylmähuoneessa? Minä olen ja sikeästi olenkin. Täällä kasvaa yrttimaassa suklaa- ja mansikkamintut, kasvimaalla upeassa kasvussa ovat punasipulit. Lapset leikkivät vanhan kaupan parkkipaikalla. Arvatakin voi, että tämä on paikka, jossa viihdytään.



Mutta, olivatko hulluja kun lähtivät tällaiseen "ikuisuusprojektiin"? Olivat hitokseen rohkeita! Mutta se kannatti. Ilman rohkeutta on jäänyt monien unelmat toteutumatta. Heillä ei. Elävät omaa unelmaansa, unelmiensa kodissa. Rakas siskoni perhe.


Valokuvat ovat siskoni kodista. Kaunista. Osa tavaroista on löytynyt remontin yhteydessä kaupan kätköistä.



Kommentit

Suositut tekstit