Kontaktimuovi-kirous

1. Tästä se lähtee...
Koulukirjat ja kontaktimuovi. Ei ole minun juttu ollenkaan tuo kirjojen päällystäminen. Joskus vahingossa onnistun saamaan sileät kannet, yleensä tulos on ihan jotain muuta. "Äiti, voi kakkapylly sentään! Mitä sä niinku menit tekemään?" Tuumi kirjojen omistaja kun muhkurat näki. "Siis mitä mä nyt sanon jos ope ihmettelee, mitä kirjalle on tapahtunut?" "Sanot vaan, että oli halvat muovit ja ruttuun menivät" ohjeistin. Niin siis enhän se minä taaskaan ollut, vaan tuo muovi. Niitäkin kun on erilaisia. Isompi lapsista tuli säestämään illan muovitus-konserttia: "Mähän sanoin, että se silee muovi on sitä parempaa eikä tää mattapintainen." No niinpä taisi sanoa mutta taisi olla puolet kalliimpaakin, joten halpaan menin. Toisaalta olen kyllä aina saanut ruttuja ja kuplia kirjoihin aikaiseksi joten lieneekö sitten kuitenkaan kyse muoveista. Tekniikkaakin on kokeiltu jos minkäkinlaista. On ollut viivotinta apuna jne.

2. Näin hyvin sujjuu...
Aina yhtä yllättävää, jännittävää, raivostuttavaakin on tämä koulukirjojen päällystäminen. Kun luulee saaneensa hitailla ja huolellisilla liikkeillä just tähän kirjaan aikaiseksi sileän kannen, on suurinpiirtein kirosanan paikka kun kantta kurkkaa. Ainakin lapsen "voi kakkapylly sentään" lentää helposti suusta äidilläkin. No, jokainen kirjojen päällystäjä tietää tunteen, sitä enempää tartte availla. Jokainen tietää varmasti myös sen, kun niitä kuplia puhkotaan neulalla tai hinkataan sormilla reunoille, josta ne sitten joskus luiskahtavatkin pois. Ja kirja on vähän sileämpi. Jes! Muovituksessa kannattaa muuten pitää hiukset kiinni, ainakin tällaiset pitkät. Nimittäin aika usein muovin väliin on karvakin mahtunut. Ja se ainakin isommasta "on niin noloa ja ällöä". Pöydällä olevat leivänmurutkin löytävät jostain kummasta reitin juuri sille muovin väärälle puolelle. Vaikka pöytä oli just pyyhitty ja puhdas. No, kyllä se murunen jossain vaiheessa kouluvuotta muovin alta katoaa. Yleensä kun se kirjan omistava Murunen sen sieltä jollain tapaa kaivaa pois...kuten myös ne kuplat. Se, miltä kirja sitten loppuvuodesta näyttää, onkin eri juttu.
3. No mitä hemm****

4. Kai tää tästä vielä irtoaa...
Harmi, kun kunnankirjastossa järjestetty koulukirjojen muovitustempaus oli jo ekana koulupäivänä...olisi tullut tämä palvelu käytettyä jos repullinen kirjoja olisi tullut koulusta mukaan. Täytyy ensi vuodelle esittää toive, että kirjasto muovittelee koulukirjoja vaikkapa viikko koulun alkamisesta. Varmaan muutama muukin olisi mukana muovitusjonossa. Harvemmin sitä nimittäin ekana koulupäivänä reppu kirjoja täynnä koulusta palataan. Mutta nyt ei auta. On selvittävä muovitus-urakasta ihan ite. Terkkuja vaan kaverille ja hänen kuudelle koululaiselle ja heidän koulukirjoille...

5...irtoaa se, nooh, vähän ruttuisena...


6. Mutta valmista tuli! Kirjat reppuun, ettei tuu wilma-merkintää...

Kommentit

  1. Hihii, minusta taas tuo kirjojen muovittaminen on tosi ihanaa! Mua aina huvittaa, kun ihmiset tuskailee tän aiheen parissa syksyisin koulujen alkaessa - mä kun taas voisin muovitella kaikkien tuttujenkin kirjat. Ihan suorastaan harmittaa, kun lapset on jo isoja ja muovitettavaa on niin vähän.

    Tuo sinun tekniikka näyttää vähän hankalalta... en yhtään ihmettele, jos ruttuja tulee. ;) Sä vähän niin kuin aloitat väärästä suunnasta homman, jos kuvista oikein ymmärrän. Mä olen kehittäny niin toimivan systeemin, että selviän lähes aina ilman rypyn ryppyä.

    Huvitti muuten, kun mun 7-luokkalainen toi näytille kotitalouden kirjan.. sanoi, että "äiti, sä varmaan kauhistut tätä... mutta kun opettaja pakotti, että kaikkien pitää ite päällystää kirjat". =D Olihan siinä ruttu jos toinenkin, mutta toisaalta ei sitä opi jos ei reenaa. Tosin mä kyllä aina ilmoitan lapsille, että kaikki kirjat tänne vaan, äiti kyllä muovittaa... että ei meidän lapset oo ainakaan ees voineet oppia sitä tekemään ite.

    Mä muuten muovittelen ihan vaan huvikseni omia muitakin kirjojani... kun se vaan on niin ihanaa hommaa. Huvinsa kullakin! =D

    PS. Ihana tää sun blogi, ihan on kyllä lukijaksi liityttävä!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Heli :) Minä olen niin umpi vasuri, että olisikohan tekniikkakin siksi väärästä suunnasta aloitettu :D
    Ja tervetuloa lukijaksi :) Löytyy myös fb-kautta :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ajatuksien vaihtoa:

Suositut tekstit