Tylsyyden luovuus

Milloin sinulla on ollut tylsää? Tai oikeastaan kysytäänkin niin päin, että mitä teet silloin kun sinulla on tylsää? Tunnistatko itsessäsi tylsyyden tunteen? Vai onko niin, ettei sinulla ole koskaan tylsää? Onko niin, että tylsän tilan täyttää älypuhelin kaikessa näppäryydessään? Kun se sopivasti siinä lähelläkin. Ja silloin enää mitään tylsää kenelläkään ole. Ei lapsilla, ei aikuisilla. On se kyllä kertakaikkiaan näppärä tylsyyden karkotin, eikö?

Olemmekohan menettäneet jotain oleellista tylsyyden sietämisestä? Jos ei koskaan koe ikävystymistä, ei tylsyyttä, miten käy luovuudelle, itsensä tutkimiselle, pysähtymiselle, ihan vain olemiselle? Missä ovat ne, jotka aikaa ja tylsyyttä tappaakseen kertoivat syljeskelleensä kattoon tarkoittaen sillä yksinkertaisesti sitä, että eipä tässä ole mitään tehty kun vaan tuijoteltu kattoon. Ja siitä tuijottelusta sitten saatu ideanpoikanen syljen osumisesta kattolaipioon. Ja tuumasta käyty toimeen ja kokeiltu, että osuuko se ja jos ei iteltä niin entäs toiselta. Luovuutta. Sitä kun on monenlaista. Varmasti kattoon tuijotteluhetkissä saatu monenlaisia muitakin ideoita. Kuten vaikkapa se, että täytyypä alkaa pesemään nuo laipiot kun hämähäkin seittiäkin näkyy olevan. No, on muitakin ideoita taatusti syntynyt.

Mutta oikeasti. Silloin kun on tylsää (jos on), niin mitä teet? Miten siedät tätä olotilaa? Kuinka monta kertaa päivässä katselet ulos ikkunasta tai tuijottelet kattoon ja teet tilaa ajatuksillesi? Niille, mitkä nousevat kulloinkin pintaan? Uusia ajatuksia, ideoita, oivalluksia ei synny, jos älylaite vieressäsi piippaa, tuuttaa, värisee, välkkyy. Jos paahdat, puuhaat, suoritat, teet, huomaatko jossain vaiheessa, että sinne se tämäkin päivä mennä vilahti? Monenlaisen mukavan puuhastelun merkeissä, mutta muistitko hengitellä, katsella tyhjyyteen, olla hetken paikallasi ja antaa tilaa ajatuksille, ideoille, itsellesi? Edes kahvikupposen verran? Ilman mitään laitetta, lehteä, kalenteria. Sen kahvikupin kanssa. Ja itsesi.

Olen lomaihminen. Aivan sama onko lomaloma vai sairasloma. Lomaminä osaa kyllä ottaa rennosti, vapautua, laiskotella, rauhoittua  ja juuri siitä syystä nautin tästä puolestani. Sairaslomalla luvan kanssa lepäilee hyvinkin. Jos siis se lupa saatu lääkäriltä. Omalla luvalla kipeänä olemisen aina vähän kyseenalaistaa ellei kuumetta ole yli 39. Mutta, lomaminä on luova. Se saa parhaat ideansa aina silloin. Onkohan sillä puolellani silloin vähän tylsää? Vai ainoastaan aikaa? Vai molempia? Mutta totta puhuen. Olen sairaslomalla saanut ideat muutama vuosi sitten julkaistuihin oppimateriaaleihin. Ja edellisen kerran sairaslomalla ollessani uudet ideat, joita nyt työstänyt kun olen lomalla. Ja kyllä. Haaveilen siitä, että tämä lomatila olisi se vallitseva olotila. Ehkä joskus tulevaisuudessa. Voinkohan vielä silloin julistaa, että tylsyydessä itää luovuus? Vai tunnemmeko enää silloin käsitettä tylsät hetket? Pelottava ajatus jos ei tylsiä hetkiä olisi. Olkaamme vanhemmat iloisia, jos lapsemme huokailevat "tylsääää, ei oo mitään tekemistä" ja pysykää kaukana virikkeiden suoltamisesta niissä hetkissä. Ja jämäkkänä siinä, ettei tylsyyteen tarjoilla netflixiä tai mitään mukamas-opetussovellusta älylaitteelta. Kyllä se luovuus sieltä jokaisesta lapsesta löytyy. Kestetään sen syntymisen tuskat (ja salaa ite kuitenkin käsi kiinni laitteessa että sen toisen tuskan kestäisimme kuulla emmekä taantuisi tunnetasolla samaan möyrintään) ;)

Auringon säteitä tylsiin hetkiin ja lisää ikkunasta tuijotteluja jokaiselle. Äläkä välitä likaisista ikkunalaseista. Minäkin yritän olla niistä välittämättä vaikka vaikkeeta tekköö!