Pilven päältä

Mietelausekirjassani, johon olen lapsena ja nuorena kirjoittanut silloin mieltäni liikuttavia ajatuksia, löytyy lause "Kesävieraan lähtö on kuin pieni kuolema." Tiedän tämän siellä lukevan, vaikka tätä tekstiä kirjoittaessani istun lentokoneessa enkä mietelausekirjani äärellä. Matti Nykäsen suusta taisi joskus päästä lausahdus "Elämä on ihmisen parasta aikaa" joka pääsi hyvään kärkeen mäkikotkan elämänviisauksien lohkaisujen kokoelmassa. Tätä en ole mietekirjaani lisännyt vaikka onhan lauseessa myös ideaa, ajatuksesta en niin tiedä. Jos elämän tilalle vaihtaa vaikkapa sanan kesäloma, voisi sillä olla enemmän tarttumapintaa, ainakin meikäläiselle tällä hetkellä. Ja varmaan monelle muullekin, joka kesällä tykkää lomailla.
Reilun kahden viikon loma Italiassa Toscanan maisemissa päättyi tänään. Upeita muistoja ja ihania hetkiä, yhdessäoloa, kiireettömyyttä, aurinkoa. Siis lomaa isolla L:llä. Haikein mielin aloin eilen kasaamaan talolle leviteltyä omaisuuttamme. Miten sitä onkaan niin herkkä, että täytyy tunteella tämmöisetkin asiat, kuten pakkaaminen tai toisten talosta lähteminen, tehdä. Tottahan toki kotiin on kiva mennä ja jatkaa lomailua vielä monta viikkoa arkiympyröistä käsin. Mutta siitä huolimatta paluu tähän lomaan, näihin kokemuksiin, on jo nyt taakse jäänyttä, historiaa, ja siksi haikeaa. Hieman lähtemisen ahdistusta lievitti viime yönä alkanut vesisade. Vesisateesta tulikin aamulla mieleeni kolme vuotta sitten viimeistä muuttokuormaa kohti uutta kotia ajaessani vanhimman lapseni, silloin 7v, toteamus: "Tää muutto on niin surullinen asia, että taivaskin itkee meidän kanssa" ja silloin me kaikki tytöt itkettiin. Tänään ei tosin itketty vaikka haikeus, hiljaisuus ja vatsojen nipristely olikin läsnä. Kesänlapsena auringosta irtaantuminen olisi ollut vaikeampaa, joten toisaalta parempi kun tänään satoi, joutaahan tuota jo kotiin.
Nuorimmainen lapsistani on melkoinen tunteiden lukija. Hän aistii fiilikset vaikka kuinka reippaana yrittäisin olla: itkettääkö sua? kyseli, kun eilen luin viimeisen reissuillan satua. Ei kyllä silloin itkettänyt, vähän aiemmin saatoin silmiä räpytellä hieman nopeammin mutta en silloinkaan itkenyt. Ehkäpä hänelle itselleen tilanne oli herkkä ja tunteellinen, tai muisteli entuudesta, että näissä hetkissä äippä yleensä on revennyt. Tänä aamuna hän katseli terassilta maisemia ja totesi: Aatelkaa, me ei enää koskaan uida tossa uima-altaassa, eikö ookki surullista? Niin, "Kesävieraan lähtö on kuin pieni kuolema". Lause pätee myös näihin lomareissujen päättymisiin. Onneksi meillä on ihanat muistot, mahtavasti mukavia ja muikeita valokuvia otettuna. Ja vielä kesää ja lomaa jäljellä. Ja niitä kauniita päiviä. "Elämä on laiffii" vai mitä Matit ja Mervit? Nautitaan kesästä! Pihatyöt, täältä tullaan sinivalkoisin siivin!