Voihan horo(s)kooppi


"Sujuuko suvesi lemmekkäissä merkeissä?" Kesän suuri rakkaushoroskooppi jälleen ilmestynyt. Jokaisessa lehdessä omanlainen versio. Mitähän uskoisi? Oikeasti, en lue horoskooppeja. En vaan yksinkertaisesti usko niihin enkä näe niillä olevan itselleni kovinkaan suurta viihdearvoa. Se, missä eläinradan merkissä aurinko sijaitsi kun synnyin, tuskin on vaikuttanut minäkuvani rakentumiseen. Toki varmasti samassa merkissä syntyneissä voi löytyä yhteneviä luonteenpiirteitä mutta löytynee niitä yhteneväisyyksiä muidenkin merkkien kanssa. Astrologinen kartta on sitten asia erikseen.

Olin yläkouluikäisenä mukana tekemässä koulun lehteä ja vastasin mm. horoskooppien kirjoittamisesta. Oli kuulkaas hauskaa keksiä tulevaisuuden tapahtumia, varsinkin niiden henkilöiden horoskooppimerkeille, joista en niin välittänyt. Ai mistä tiesin heidän horoskoopit? 80-l lopulla ja 90-l alussa kiersivät ruutuvihkoihin kyhätyt ystäväkirjat, slambookit, slämärit, joihin vihkon omistaja keksi kysymykset ja vastaajat kirjoittivat vastauksensa vihkojen sivuille. Muistatteko? Toki horoskooppimerkit kysyttiin, täytyihän ihastustensa merkit tietää. Nuorena sitä uskoi horoskooppeihin, varsinkin kun ne yleensä käsittelivät aihetta rakkaus ja ihmissuhteet. Ehkäpä tämä "urani" vale-astrologina vei uskon horoskooppeihin. Muistan vieläkin kuinka koulun käytävällä tytöt lukivat innoissaan ääneen uunituoreen koulumme lehden horoskooppeja ja miettivät, että tää varmaan tarkoittaa sitä, että se yks on suhun ihastunut! Ja kikatusta päälle. Säilytin salaisuuteni. Nyt se on paljastettu. Minä se olin.

Nyt juhannuksen kiireettömyydestä nauttineena lukaisin tämän "Suuren rakkaushoroskoopin" että mitähän se minulle, Ravulle, lupailee. Intohimon tuulet hallitsevat, pelissä on tunteiden paloa, joka on ajoittain vaikeasti hallittavissa. Tunnetilan vaihtelut mahdollisia. Pitkässä parisuhteessa olevat ravut nauttivat kumppaninsa uusista romanttisista avauksista rakkauden monipuolisella kentällä. No nythän tää kuullostaa hyvältä!
Ravulla talous noudattelee tälläkin kesäkaudella entisiä polkuja, jotka menevät kuin vuoristorata ylös- ja alaspäin. Tutulta kuullostaa. Eikä luonnollisesti yllättäviltä menoeriltä ravut säästy nytkään. Juu, auton huolto toissapäivänä tuntui kukkarossa.
Rapu imee puoleensa uusia ihmisiä kuin kärpäspaperi kärpäsiä. Siellä missä rapu viettää aikaansa, ihmiset lyöttäytyvät ravun seuraan. Jaa-a, en tiedä, haluanko tätä. Lomaerakkona viihdyn vallan mainiosti.
Merkin loppupäässä syntyneet saavat nauttia eroottisen vireen parhaimmasta annista aina 9.8. saakka. Hei, tämähän on selvästi tehty opettajalle, sillä kyllä tuolla päivämäärällä alkaa jo toinen jalka olla työmaalla ja se suurin vire varmasti laantumassa. Loppuu se ilakointi ja rilluttelukin joskus, housut jalkaan ja haarat säädyllisempään asentoon. Mutta miten tyytyväisenä sitä töihin asteleekaan, posket varmaan vielä 11.8. punottaa. Eikös se tuota horoskooppi lupaile.
Oikeastaan olikin aika mielenkiintoista luettavaa (tai sitten mulla ei tainnut olla oikein muuta tekemistä näin sateisena juhannuspäivänä). Pitäisiköhän alkaa seuraamaan, mitä ensi viikolla naisten lehdet kirjoittaa minun kesästä? Ainahan sieltä horoskoopista voi poimia ne parhaat palat ;)  

Kommentit

Suositut tekstit