Kuntosalien ruuhka-aika, jihaa!

Olette varmaan huomanneet, miten kaikki lehdet, korjaan, kaikki Naisten lehdet, ovat kannesta alkaen kutsumassa sinuakin kiinteytymään, laihtumaan, vähintääkin ruokailemaan vihreävoittoisesti? Ihan niin paljon, että jos iltalukemiseksi lehteä ajattelit, niin saattaa yöunetkin mennä, vatsaröllykkäsi vieressä. Tammikuu. Sepä se, timmikuu. Kuukausi, jolloin kuntokeskuksissa avoimet ovet ja hurja kamppailu asiakkaista, että tuu nyt sinäkin tänne, löysälihainen kansalainen tai ihan muuten vaan läski. Laiska ainakin, jos et muuta myönnä. Tai sitten se "laihaläski", jollainen myöskin ehkä olet. Tämän termin joskus kuulin. Miettikää, laihaläski! Kyllä voidaan laihastakin läski saada, että älä sinäkään hoikempi turhaan ilakoi! Tätä termiä en ole suostunut käyttämään enkä suostu nytkään tämän enempää. Mitä lienee markkinointikikkailua.

Minäpä se en uuden vuoden lupauksia tämän asian suhteen tehnyt. Siis terveellisen elämän. Kato, kun ei tartte. Minä kun olen niin liikkuvainen ja reipas. Aina ollut. Tiedän tasan tarkkaan miten tulee syödä ja sitä rataa. Ja kun tätä on ollut aina, niin minun elämä vaan nyt sattuu olemaan tämmöistä ilman kuntokuureja ja laihdutuksia. Tämmöinen elämäntapa. Ettei tartte itteään pakottaa liikkumaan eikä syömään terveellisesti kun tää on ihan tuolla selkärangassa itsestään selvyytenä. "Fitness is not a destination it is a way of life". Etkö usko? Hyvä. En hemmetissä usko minäkään. Tuo slogan oli vaan pakko poimia yhdestä mainiosta blogista, kun niin laittoi naurattamaan. Vaikka vakavasti ottaen, jos tuo on way of life niin itkeä varmaan pitäisi. Voi elämää. Toki jokaisella omansa ja se sallittakoon.


Ilo se on joka elättelöö! Tänä aamuna kera ystävän.

Pakko palata kuntosalille. Nyt, näin vuoden alkupuolella, salit täyttyvät innokkaista, ryhtiliikkeen tehneistä asiakkaista. Osa vanhoja, osa uusia, osa fiiliksiä haistelemassa. Avoimet ovet mahtava juttu testata salien viihtyvyys ja jumppatarjonta. Törmäsin viikolla sosiaalisessa mediassa ilmiöön nimeltään vaikkapa nyt kuntosalikyräilijät. Ne "vanhat" asiakkaat. Saas nähdä, kuinka kauan innostusta kestää näilläkin uusilla tulokkailla. Kyllä se tahti hyytyy kun helmikuulle päästään. Ja sitä rataa. Ja onneksi, onneksi joku "uusi" asiakas kommentoi, kuinka hän tuntee niskassaan "vanhojen" katseet ja sen epäluulon, joka uusien sali-innokuuteen liitetään. Että mitä tuokin tänne tullut, salin tukkeeksi, muutenkin niin paljon väkeä.

Mikä hitto meitä ihmisiä oikein vaivaa? Miten se nyt minun läskeistä on pois, jos naapurikin innostuu liikkumaan? Paitsi onhan siinä toki se vaara, että se rupeaakin näyttämään paremmalta ku minä ite! Herttinen sentään sitä sitten. Miten se onkaan vaikea aidosti olla iloinen, että joku muukin on löytänyt tai löytämässä liikunnan ilon elämäänsä? Ikävät katseet, se veemäinen sanaton viestintä kun ei hirveästi jätä arvailujen varaan, että mitähän tuokin mahtaa ajatella. Ja jos satut olemaan näiden katseiden kohde, fiksuna, ihmisarvosi tuntevana tyyppinä nostat aika rivakasti jalkaa ja vaihdat salia. Valinnanvaraa kun tänä päivänä löytyy pienistä kylistäkin.

Totta on, että alkuvuosi sekä se seuraava aalto, kesän lähestyminen, saa meissä ihmisissä aikaan pientä tai suurta ryhdistäytymistä omasta hyvinvoinnista. Mutta eikö se olekin mahtava juttu? Pitkä ja pimeä talvi, niin siitäkin huolimatta (tai juuri siitä syystä) löydetään iloa elämäämme sen verran, että jaksetaan lähteä liikkumaan!  Pois kotoa, sohvalta! Oikeasti, liike on lääke! Sitä se on minulle itselleni ja ihan taatusti myös sinulle. Lääkettä keholle, lääkettä selälle, nivelille, ennen kaikkea lääkettä mielelle. Älkäämme siis lannistako toisiamme kuntokeskuksissa liikkuessamme. Annetaan kaikkien pyllyjen hyllyä, pierujen paukkua pinnistellessä, hien virrata, lihojen liikkua ilman, että ollaan toisiamme tarkkailemassa, toistemme tukkeina. Liikkumisen ilo ei ole kaikille automaatio. Se, että ihminen astuu kuntokeskuksen kynnyksen yli, voi vaatia sellaisia asioita, ettei muilla ole pienintäkään käryä taustasta. Moikataan, hymyillään, autetaan kysyttäessä. Ei sen niin vaikeaa pitäisi olla. Aikuisille ihmisille. Eikö me kaikki kuitenkin olla hiekkalaatikolla säännöt toisten kohteluun opittu? Että sitä hiekkaa ei heitellä toisten silmille ja toisten linnoja ei mennä hajottelemaan? Häh?







Kommentit

  1. Se laihaläski tarkoittaa laihaa tai hoikkaa ihmistä, jolla ei kuitenkaan ole lihasta, vaan ennemminkin vaan sellasta "löysää". Siis että saattaapi olla laiha tai hoikka, mutta ei ole sillä lailla "kunnossa", että olisi lihaksikas ja timmi, kuten joku kuntoilua harrastava hoikka ihminen on. Minusta se on ihan osuva termi. Itse tosin en sellanen olen, olen ihan vaan läski-läski. =D

    Mun on jotenkin tosi vaikeeta innostua liikkumaan, vaikka kyllä ihan oikeesti pitäis... eikä pelkästään ulkonäöllisistä syistä, vaikka kyllä mä mielelläni jokusen kilon pudottelisin. Mutta ennen kaikkea siksi, että pysyis kroppa kunnossa. Mun selkä ilmottelee itsestään, ei hyvä... Ja työni vaatis kyllä aika hyvää lihaskuntoa, kaupassa joutuu nostelemaan koko ajan, välillä aikamoisen painaviakin juttuja.

    Mä oon vuosien aikana ajoittain ihan totaalisesti hurahdellut joihinkin lajeihin; yhteen aikaan kävin tosi paljon step aerobicissa, joskus oli palava rakkaus suunnistamiseen, hetken aikaa intoilin kuntosalilla, viimeimmäksi hullaannuin joogaan... Mutta mikään ei kestä, missään lajissa en viihdy kuin jonkun aikaa ja sitten se lopahtaa. Myös mun vuorotyö on (muka?) hankala harrastamisen kannalta, mihinkään tiettyyn liikuntaryhmään ei esimerkiksi voi mennä, kun työajat on ihan mitä sattuu. Yksin en itseäni tahdo saada liikkeelle, eikä ole ketään, kenen kanssa lähtisi...

    Voi voi, olispas energiaa ja ennen kaikkea intoa ja paloa liikkumiseen... mistähän sitä sais ostettua?? ;)

    VastaaPoista
  2. Laihaläski on ihminen, joka on tikkulaiha (jopa lähes anorektikko), mutta jonka sisäelimet ovat rasvan peitossa. Sen terveydelle vaarallisen rasvan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ajatuksien vaihtoa:

Suositut tekstit