Akkojen akkujen latautumisesta

"Nyt kyllä lähettään jonneki ihan kahestaan!" "Minä oon niin loman tarpeessa" sanoi ystäväni pari päivää sen jälkeen kun oli palannut ulkomailta reissusta. Nauratti. Mutta ymmärsin kyllä. Lomaa tässä itsekin kaipasin. Sellaista, missä kukaan ei pyydä minulta mitään, ei odota mitään eikä kenestäkään tarvitse huolehtia. Paitsi itsestään. Täynnä oleviin kalentereihin raivattiin tilaa "kahdelle väsyneelle opettaja-äidille" ja hotellivaraus hoidettiin kahvilassa istuessamme. "Ja tätä ei kyllä peruta. Ihan sama, mikä tauti tulee mutta tänne lähetään!" Tuli tauti toiselle, ääni lähti. Onneksi palautui sopivasti takaisin. Reissuun startattiin. Kaksi karjalaisen naisen puhelahjat omaavaa. Samassa autossa. Matkakeskustelut aiheena mm. testamentin tekeminen. Että kannattaisi sellainen tehä, jos sattuu puoliso kuolemaan taikka ite. Ettei lastenhaalareita tartteis kenenkään välikäden kautta pyöritellä, jos ja kun niitäkin tarvitsee välillä ostaa. Sais se jäljelle jäänyt puolisko ne käydä ostamassa ihan ilman raporttia siitä, mihin rahoja käyttää. Että näin kepeät keskustelunaiheet meillä.

Perillä kohteessa. Varattuna saunallinen hotellihuone. "Oishan se ihana, jos täällä olis ollu vielä kylpyamme". Joo, toisella halloween-haaroväli, joten amme olisi jäänyt kuitenkin kokematta. Ainakin se yhteinen osuus. Joten hyvä näin. Usva oli kerroksemme nimi. Sopi meille. Usvassa vedetty tätä syksyä. Nyt sitä utua tulimme vähän häivyttelemään. Ja tässä vaiheessa naurua oli riittänyt jo niin paljon, että kylkiin sattui.

Ruokailemaan päädyimme thaimaalaiseen ravintolaan. Se oli meidän perheen suosikkikohde, kun täällä 9 vuotta sitten asuimme. Tulista ruokaa kera hyvän juoman. Keskustelumme pöydässä sitä tasoa, että kuiskia piti. Vatsan turvotus sitä luokkaa, että toisen täytyi housujaan avata. Suunta ravintolasta suoraan apteekkiin. Siinä vaiheessa molemmilla vatsat solmussa. Ja niin tiskille nostettiin vartijan tarkkojen silmien alla samat ostokset. Renniet. Miettiköhän, että mihinhän naiset kaksi pakettia Rennietä tarviivat? Heti kassan jälkeen paketit kun korkattiin. Naurettiin, että niin ollaan hyviä shoppailijoita, että kaupatkin on jo suurimmaksi osaksi menneet kiinni. Onneksi sentään saatiin Renniet. Kengät jäi ostamatta, joten tajusin joutuvani lähtemään illan rientoihin "opettajakengissä". Pitsimekko vaihtui lennosta farkkuihin ja toppiin, sillä lähepä opelonttosissa pitsimekolla baariin. En lähe.

Ja sitten se toinen parkaisi ja kirvaisi, että "Alko se on muuten jo kiinni!" Ja niinhän se oli. Sinne jäi kuoharit. Vielä oli toivona S-market ja marketti-siiderit. Ja aina kun kotoansa pois lähtee niin oppii uutta! Niin tälläkin reissulla. Oli kaupassa itsepalvelukassa. Ja sitä testaamaan. Sinne meni viivakoodin lukijaan Skyrit ja Pandat. Kätevää. Tuli siiderin vuoro. Ja kone kysyy henkkareita. Minä tunnollisena kaivan ajokortin esiin. Tulee myyjä, joka kuittaa omalla tunnisteellaan asian selvitetyksi, eikä katso papereita, vaikka kuinka yritin "kun tuossa lukkee tuo henkilöllisyysjuttu". "Menköön tämän kerran" sanoo myyjä-poika. Ja viereisellä itsepalvelukassalla oleva mieshenkilö naurahtaa. Pidättelee naurun pyrskähdystään koko sen ajan, kun omia ostoksiaan piippailee. Mitä se nyt siinä alkaa tirskumaan, mietin kunnes tajuan! Ei hitsit...Näytänkö niin vanhalta? Sitäkö se nauraa? Ja ihan viattomana niitä hekkareita kuitenkin olin esittämässä...mistä se kone nyt tietää, että onko se nuori vai vanha? Ja en minä nyt niin vanhalta vielä... Ystäväni alkaa pakkaamaan ostoksia, että niinkuin jouduttaisiin tästä eteenpäin. Meneepä se itsepalvelutiski mykäksi. Ei ota enää ostoksia vastaan. Ja taas tulee se myyjä-poika. Että niitä ostoksia ei saa siitä ottaa ennen kuin on kaikki ostokset piipattu. Purkaa ystävä sitten sen kassin. Taisi kassista uudet tissiliivitkin vilahtaa myyjä-pojalle. En tiedä, olisimmeko kuitenkin selvinneet nopeammin, jos olisimme jonottaneet ihan perinteiselle kassalle...Toisaalta olisi jäänyt tämäkin oppi saamatta ja paluu todellisuuteen kokematta. Ei olla ihan siloposkia enää. Eikä tarvitsekaan. Ollaan varmaan nyt sen ikäisiä, ettei uusien laitteiden oppiminenkaan taida käydä ihan tuosta vaan. Mutta oppia ikä kaikki!

Ihana lumisade alkanut, isoilla hiutaleilla ja valokuvaaja heräsi henkiin. "Nyt laita kieli ulos ja ota kiinni nuita hiutalleita" Ja niin menee vinttikoirana toinen, kieli pitkällä, Pakkahuoneen tiiliseinää viistäen. Tuli niin hyvät kuvat, että kyllä näillä passaisi mainostaa valokuvaajan joulukorttivalokuvausta. Melkein pissat housussa naurettiin. Onneksi olimme jo perillä.

Mutta, olipa luksusta se oma sauna. Napista päälle. Aulabaariin kuoharille. Saunaan. Ja sitten. "Ai että, kun väsyttää. Ja tähän puhtaaseen naamaanko pitäis alkaa sutimaan jotain meikkiä". Haukottelua niin, että melkein suu repiää. Siinä laittautuessa mietimme, että ketä myö oltaisiin jos joku kyssyy. Tietysti ne miestemme ammatit. Heidän harrastukset. Toisella muutama kilpailu suksilla voitettuna, toinen enduronaisia. Osaa se huoltaakin niitä pyöriä. Omia ja kavereiden. Ja toisella triathlonit hallussa. Maantiefillaroinnit yhteisenä harrastuksena, peruslenkit sellaiset 100km. Toinen opiskellut fysiikkaa ja signaalinkäsittelyä. Kuka se nyt ittenään baarissa liikkuu. Niin vaan mammat selvisivät eloon ja Iloon. "Käydään ihan vaan hetki olemassa." Paperit jätettiin hotellille. Ihan riski otettiin. Ei tarvittu. Ei tarvittu myöskään peitetarinoita. Ihan anonyymina saimme olla. Vaikka toimimme jonkun eräoppaana siihen, miten naisia kannattaa lähestyä. "Oot ihan v***n ylimielisennäköinen" ei välttämättä ole se paras keskustelun avaus, vaikka toki omana itsenään kannattaa lähtökohtaisesti liikkua. Ja vaikka tuollaisen avauksen tarkoitus kuulema oli herättää keskustelua, koska "Tiedätte itsekin, että olette h***tin hyvännäköisiä niin siksi en sitä sanonut" niin siitäkin huolimatta, kannattaa jonkin verran sanojaan miettiä. Meni sellaisen baari-coachingin tapaikseksi keskusteluksi. Ja olimme ensimmäisiä naisia ikinä, jotka olivat laittaneet luun kurkkuun. Pahoittelin asiaa ja toivoin, ettei luu kovin syvällä olisi. Teimme vaikutuksen. Meissä on kuulema "munaa" naisiksi.  Tämähän me jo tiedettiin. Munakkaat. Mutta, markkina-arvot testattu ja todettu varsin laadukkaaksi. Vaikka sekin kyllä jo tiedettiin. Todettiin, että on se onni, kun ei tarvitse elämänkumppaneita eikä muitakaan kumppaneita baareista tai muualtakaan etsiä.

Hyvin nollattu ajatuksia, arkea. Syöty. Valokuvattu. Juteltu. Shoppailtu. Naurettu. Miniloman suuren suuret vaikutukset. Latautunut, piristynyt. Hymy huulilla edelleen. Kiitollinen siitä, että löysimme kalentereista tilan tälle reissulle. Kiitollinen, että elämässäni on tällainen ystävä, jonka kanssa alusta saakka ollut käsittämätön yhteys. Uusia seikkailuja kohti, uutta reissua odotellessa. Tällä virralla uuteen viikkoon! Ja mikä mahtavaa, luvassa LUNTA!