Huomaa hyvä arjessasi



Löysin kesällä kierrätyskeskuksesta Onnistumisten päiväkirjan. Hinta 1e. Ostin itselleni. Miksipä en virittäisi uudelleen tätä kirjoittamisen tapaa. Tallessa on kassikaupalla päiväkirjoja, ensimmäiset niiltä ajoilta, kun kirjoittaminen lapsena alkoi sujumaan. Lukioaikana kirjoittaminen loppui, alkoi uudelleen opiskeluaikana reflektiopäiväkirjan merkeissä. Jatkoa seurasi lasten odotusaikana ja heidän ensimmäisinä vuosina. Sen jälkeen ollut taukoa. Ilmeisesti elämän ruuhkavuodet ja aikaa tämmöiseen ei ollut. Ruuhkaisaa nyttenkin, mutta nyt tämä ruuhkaisuus ihan itse aiheutettua ja kasattua. Kun on vaan niin paljon kaikkia kivoja mahdollisuuksia ja tilaisuuksia, joihin tekee mieli tarttua. Niistä kun kuitenkin saa voimaa ja energiaa arkeensa. Kuten nyt tästä KouluCoachingin työyhteisövalmentajana toimimisesta, sekä TRX-ohjaajana kuntokeskuksessa olemisesta (tajusin muuten eilen olevani kunnan ainoassa tällaista treeniä tarjoavassa kuntokeskuksessa töissä, kansainvälisen TRX-ohjaajapätevyyden omaavana -mikä etuoikeus!). Viikko sitten torstaina hoksasin myös, että olen tänään tehnyt kolmea työtä ja siitä huolimatta olo oli energinen. Energisoitunut. Ja ehdin kyllä silloin olemaan myös kotona lasten kanssa, leipomaan joulutorttuja ja ja ja... Että ei se aina tarkoita sitä, että olisi aika joltain/jostain pois. Joskus se toki niinkin on. Mutta, antaessaan saa - ja näistä hommista olen kyllä ehdottomasti myös sillä saajan puolella.


Nyt reilun vuoden ajan päiväkirjan roolia kantanut tämä blogi. Ainakin jonkinlaista tarinaa arjesta tähän kudottu. Sisimmäisiä ajatuksia, tunteita, kasvua, kipuilua, niitä kuitenkin vähemmän, vaikka sävynsä kirjoituksiin toki ovat antaneet. Onnistumisten päiväkirja. Mikä mahtava oivallus! Joka päivä ne pienet tai suuret onnenhetket muistiin. Sillä jokaiseen päivään mahtuu jotain hyvää. Tähän ajatukseen uskon. Voimalauseeni. Uskon myös, että kun kirjoittelee ylös niitä positiivisia asioita arjestaan, niiden määrä alkaa pikkuhiljaa lisääntymään. Hyvää pitää tietoisesti vaalia, nostaa esille. Paha pitää kyllä huolen itsestään. Usein päiväkirjoihin tulee "oksennettua" kaikki se negatiivinen kakkendaali päivän ajalta. Toki sillekin oma kanavansa hyvä olla ja kullakin oma tapansa "yrjöillä". Siltikin luulen, että jos jättää oksennustaudin levittämättä, säästää ainakin ne kanssatoverit niin se todellinen tauti vähenee. Ainakin saa sellaiset mittasuhteet, että mahtuu vähän pienempään ämpäriin se lasti. Toki päiväkirjassahan se ei niin suurta tartuntaa levitä, ainoastaan saastuttaa sinua itseäsi. Ja se tekee sen joka kerta kun kurkkaat sinne päiväkirjan väliin. Sillä kyllähän niihin sivuihin tulee jossain vaiheessa palattua. Ellei ole takan sytykkeeksi tarkoitettu. Ja kyllä. Se tarttuu varsin helposti se pahamieli. Veikkaankin, että mieluummin vuosien jälkeen kuitenkin lukisit niitä onnen hetkiä elämästäsi, eikö? Ainakin päiväkirjasi perijöille se olisi mukavampaa luettavaa.

Tässä minun Onnistumisten päiväkirjassa on jokaiselle päivälle valmiina mietelause. Jokaisen kuukauden aloittaa sivu, johon kirjoitan tavoitteita, toiveita, haaveita tulevalle kuukaudelle. Nyt raotan vähän tätä salaista kirjaani. Marraskuulle kirjoitin nimittäin seuraavat asiat: "Tunnelmia. Kauneutta kaikkialla. Yksinkertaisuutta. Hi-das-ta. Ilon antamista. Läsnäoloa. Joulua. Rakkautta. Villasukkia. Lukuhetkiä." Jos edes joku näistä toteutuu, onpas mahtavaa. En silti ota paineita. Uskon, että kun olen ne ylös kirjoittanut, olen jo menossa niitä kohti. Ovat saavutettavissa olevia. "Elämä itsessään ei tarjoile sinulle iloja, ellet todella tahdo niitä. Elämä antaa vain ajan. Sen käyttö riippuu sinusta." Juurikin näin. On tää hei "himmee" kirja! Ihan vaikka en tänne joka päivä kirjoittelisikaan.
Mitä hyvää Sinulle tänään tapahtui? Voit kommentoida ja jakaa, sillä hyvä lisää hyvää! Mahtavaa viikonloppua!

Entä jos kaikki onkin ihan hyvin?





Kommentit

Suositut tekstit