Ääntä ja elämää



"Tavallista arkea, uudella twistillä" taisin kirjoitella viimeksi. Että millaista elämää täällä Ranskassa nyt pari kuukautta elellään. Arkiaamuisin lapset "käyvät" kotikoulua. Tekevät siis tehtäviään ja viime viikolla molemmat tekivät myös pari koetta (matematiikka ja fyke). Ja äiti opettaa uudet aiheet, vaikka se hyvä puoli tässä toukokuun kotikoulussa on, että kutakuinkin kaikki uudet asiat on jo kevään aikana opiskeltu eikä niitä tarvitse äidin kanssa vääntää. Nyt pääasiassa kerrataan opittua ja tehdään urakkana kirjoja loppuun. Ja miten meillä on sujunut tämä kotikoulu? No sillä tavalla, että tehtävien tekemisen lomassa on tullut kuultua ne viikon kovimmat ja ihmeellisimmätkin luontoäänet. Tuskailun määrästä päätellen voisi luulla, että täällä opiskellaan vähän vaativampienkin aineistojen parissa kuin esimerkiksi 2lk:n matematiikan ja äidinkielen. Ja tämä kotiopettajatar ei ole kyllä yhtään sen paremmin itsekään tehtävästä selvinnyt. Kovin ovat tunteet tarttuneet ja kiertäneet meidän kolmen kesken. Välillä olen käynyt hengittelemässä tuolla turkoosin altaan äärellä ja jättänyt koululaiset keskenään. On toiminut. Välillä on kerrattu aihetta "Miks pitää tehdä" ja välillä on joku toivonut olevansa mieluummin oikeassa koulussa kuin täällä. Välillä olen toiminut erotuomarina väittelyjen ja sanaharkkojen välillä. Milloin tappelua on ollut "kun toi ei lainaa terotinta" tai "joku on ottanu mun pyyhekumin, joten en voi tehdä näitä tehtäviä. No ni, en sitten tee. Jee, mun ei tartte tehdääää". Milloin toinen on ärsyyntynyt toisen äänestä, tuolin narinasta, milloin siitä, että kotiopettajatar ei ole suostunut kertomaan paljon on neljä kertaa yheksän tai paljastamaan, mitä tarkoittaa mikäkin englannin kielinen sana "Koska en mä jaksa katsoo sanastosta". Selasin kirjoista, että kun ensi viikon vielä ahkeroivat, tehtävät on tehty. Tietävät tämän itsekin ja ovat siihen valmiita. Jopa siinä määrin, että tokaluokkalainen kyseli eilen lauantaina, että jos hän vaikka nyt tehtäviä tekisi.


Tavallista arkea, ei niin uudella twistillä, ovat nämä perheen ruuat. Nakkikastiketta ja perunoita. Jauhelikastiketta ja muussia/spagettia. Makaronilaatikkoa. Riisiä ja kanaa. No, toki syöty muutakin, mutta nämä perusruuat ne täälläkin tehdään. Ja hyvin on kaupasta löytynyt ne tarvittavat aineet. Leipomiseen kyselin apuja Ranskassa asuvalta ystävältäni, että jos sitä pullaa leipoisin niin mistähän hyllyltä hiivaa kannattaisi kysellä. Kun sitten kaupassa hiivaa löysin, olikin sitä hiivaa jos jonkinlaista. Hmmm...ja kun ilmeisesti leivinjauhe on myös sama kuin tuo hiiva...Jotakin mukaamme arvottiin, ja eilen suomipullaa leivottiin. Kohosi! Ja hyvin maistui. Vaikka kanelissa olikin joku oma sivuvivahteensa. Mietin, että jos joskus maailmalle muuttaisimme, olisinko juuri se tyyppi, joka kynsin hampain pitäisi kiinni Suomi-perinteistään, kuten nyt tästä pullasta? Että sitä joka kolkassa leipoisi? Pienempi kyseli Supermarketissa perjantaina, että voidaanko ostaa karjalanpiirakoita kunnes muisti, ettei ollakaan Suomessa. Ehdotti, että voidaanko ite niitä tehdä...No, niitä ei ehkä kuitenkaan täällä tehdä. En edes usko, että löytäisin ruisjauhoja mistään. Tänään äitienpäivän kunniaksi ajattelin kokeilla nyt sitä toista ostamaani pakettia, jos siinä olisi sitä leivinjauhetta. Omenapiirakkaa siis ohjelmassa.

Tavallista arkea ja eloa siis. Eilen osallistuimme 24h du sport tapahtumaan. Ja mistä idea tähän? Mainoksesta bussipysäkillä. Kadunvarsilta aiemminkin löydetty ne hyvät vinkit tapahtumista ja sitten selvitetty, että missä ja milloin. Oltu sitten tapahtumissa mukana. Eilen oli myös sellainen löhöilypäivä pullineen ja aurinkoineen. Pienempi vesipetona snorklaili sydämensä kyllyydestä, nautti olostaan. Ja kun tämä lapsemme ilakoi, ääntähän siitä lähtee. Tällainen hersyvästi naurava karjalaista verta omaava lapsukainen kun innostuu niin varmasti kuuluu aidan toiselle ja vielä toisellekin puolelle. Ja niinpä sitten kuului sieltä aidan toiselta puolelta miehen ääni: Stop Shouting! Että ensimmäinen varoitus annettu. Altaasta poistumisen jälkeen lapsi kyseli, että miten sanotaan englanniksi että "miksi"? Kuulema kysyisi mieheltä että "Why?". Miksi minun pitää olla hiljaa jos on hauskaa? Niinpä. Olen toki kertonut lapsille Ranska-Suomi kasvatuksellisista eroista... Illalla molemmat lapset tuumivat, että "kaikista paras paikka on ollut Toscanassa, jossa asuimme keskellä peltoa ja jossa ei ollut ketään naapureita". No, me jatketaan ilakointia, toki otetaan naapurustoon saapunut herra huomioon (ja toivotaan, että herralla on vähän lyhyempi loma kuin meillä). Ja heh, illalla raivatessani pihamaata kuulin kuinka toisessa pihassa lapset ilakoivat altaalla. Hymyillytti. Jee! Onneksi täällä on muitakin huutajia!


Hyvää äitienpäivää Suomeen! Täällä Fëte des Mères on vasta toukokuun lopussa, mutta toki me tänään sitä vietetään ja yritetään ottaa vähä iisimmin tuon äänenkäytön kanssa. Sunnuntaikin vielä :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hampaat raudoissa

Metsäkoulun voimaa

Iceland weekend, part 2 - Seljavallalaug, kuvotusta ja kikatusta