Täällähän me, Ranskassa.


"Ensi vuonna voisimme olla vähän pidempään reissussa" tuumaili mies vuosi sitten, kun vietimme kesäkuuta Ranskan Pyreneillä, Assatissa. Maaseudulla silloinkin, kuten viimeisimmät vuodet Ranskassa tai Italiassa matkatessa olemme tehneet. "Mistä ihmeestä te keksitte noi matkakohteenne?" kyseli kerran ystäväni. Niin. Rakas mieheni ne keksii. Miettii, suunnittelee, harkitsee, punnitsee. Harrastus mielessä, perhe mielessä. Tietää ja tuntee vaimonsa 22 yhteisen vuoden kokemuksella. Ei meidän tarvitse vääntää, että mihin mennään. Yhteiset ovat näkemykset ja luotto tuohon mieheen ihan satasella. Kyselee välillä mielipiteitä, kutsuu innoissaan lapsia katsomaan netissä olevista asunnonvuokraussivustoilta, että olisiko tällainen koti kiva.

Reissujamme suunnitellaan hartaudella, nämä eivät ole mitään äkkilähtöjä tai hetken mielijohteesta tempaistuja. Tästä pidemmästä breikistä teimme päätöksen viime kesänä (ja säästäminen palkattomia virkavapaita varten aloitettiin). Aiemmin tarkoituksena oli olla vähän kauemmin reissun päällä, mutta työkuvioiden sanelemana matkaamme nyt reilut kaksi kuukautta. Kohteena rakas Ranska. Maa, jossa meille kummallekin aikuiselle on sitä jotakin. Varmaan myös meidän lapsillekin. Jotakin, minkä vuoksi tänne vuosi toisensa jälkeen palaamme. Mitä se sitten on, ei ole vielä kokonaan selvinnyt. Siitä huolimatta tämä on maa, jossa tuntuu, että olemme "kotona". Huolimatta siitä, että kumpikaan ei osaa maan kieltä niin, että sillä kommunikoimaan sen syvällisemmin pystyisi (vaikka sitä itse talven ajan opiskelinkin). Mutta, kotonahan sitä ihminen on siellä, missä perhe ja sydän on. Eikös se niin mene. Ja me nyt "kotona" jonkun toisen kotona.


Pidämme majaa Rivieran nurkissa, pienessä kylässä. Elämme arkea täällä, tosin sillä erotuksella, että emme aamuisin lähde töihin eivätkä lapset kouluun. Elämme arkea ilman kiirettä, ilman aikatauluja. Emme tee töitä, vaikka kovasti pienempi oli sitä mieltä, että voitaisiin kuitenki kahvilaan mennä töihin... Lapset käyvät kotikoulua tämän toukokuun. Urheilemme, oleilemme, teemme asioita yhdessä. Ja ei, emme vietä eläinpuisto-huvipuisto-kauppakeskusshoppailu-elämää. Ei ole mitään "pakko nähdä"-agendaa. On vain fiilikset, joiden mukaan mennään. Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan, kun aamulla herätään. Unohdetaan päivät ja päivämäärät. Lauantaina tänne saavuttuamme, emme ole lähimarketia pidemmälle lähteneet. Mies toki pyöräillyt, ja minä juoksulenkkejä tehnyt, mutta muualle en ole tältä alueelta poistunut. Ei ole ollut mitään tarvetta. Toki näinhän sitä ei kahta kuukautta ihminen elele, ettei mökistään poistu, tai sitten saattaa ihan oikeasti olla vähän isomman loman, kenties jonkun sortin lääkityksen, tarpeessa. Mutta sitä tarkoitan, että me emme ole perhe, joka muutenkaan hötkyilee sinne tänne, must see-ajatuksella. Ja ettet nyt ajattelisi, että mitäpä te nyt sitten sinne kauas lähditte mökissänne pysymään, niin sen verran tarkennan, että sitä normaalia arkea ja eloa uudella tvistillä uusissa maisemissa, se on se meidän juttumme. Ja sitä me nyt täällä Ranskassa vietetään. Auringosta nauttien. Ja yrittäen "kestää" toisiamme, kuten perheen teini totesi hetkeä ennen reissuamme tajutessaan matkan oikeasti alkavan. "Siis miten mä oikeesti kestän teitä kaksi kuukautta!" Sen näkee.

Niin ja unohdin mainita, että tulimme tänne omalla autolla. Lähdimme viikko sitten keskiviikkona yölautalla Turku-Tukholma, ajoimme torstaina Tanskaan Kööpenhaminaan sukulaisten luokse. Ja joo, autoa käytimme huollossa matkalla, mutta en lähde sitä arpaa nyt tässä avaamaan sen enempää. Perjantaina jatkoimme matkaa Kööpenhaminasta ajaen Saksan eteläosaan, josta sitten lauantai aamuna Sveitsi-Itävalta-Italia-Ranska ajelua itse kohteeseen. Matkapahoinvointia poteva lapsemme EI oksentanut kertaakaan! Auton korjaamista jatketaan täällä, kun löydämme korjaajan joku päivä. Matkalaiset jaksoivat urheasti matkata tämän melkein 3000km matkan. Kiitos siitä iPadille ladattujen elokuvien, kirjojen ja muuten vaan hauskan matkaseuran. Itse keskityin lähinnä nukkumiseen. Jälleen kerran yllätyin omasta väsymyksestäni vaikka tiesinkin olevani väsynyt. Arjessa sitä puuhaa koko ajan jotakin, joten oma väsymys yllättää aina kesälomien alkaessa! Mies ajoi koko matkan (lukuunottamatta Ruotsissa ajamaani pätkää). En oikeasti uskaltanut istua ratin taakse Saksan moottoriteillä, enkä sen jälkeenkään, vaikka kaasujalkani ei ole ihan sieltä kepeimmästä päästä kotisuomessa ajellessa. Mutta nyt en ajanut. Nukuin. Torkuin. Olin varmasti todella tympeää matkaseuraa kun en kyennyt keskustelemaan kuskin kanssa. Mutta, perillä ollaan ja nyt eletään tätä elämää täällä. Do things that matter to your heart! Sillä mennään. Bonne soirée!

Kommentit

  1. Mielettömän upeaa! Toivottavasti nautitte elämästänne siellä. Kadehdin iloisin mielin valintaanne :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ajatuksien vaihtoa:

Suositut tekstit