Letters

Lähetyksiä maailmalta

Tänään vierailin postissa lähettämässä postia tulevan viikonlopun sankareille. Kotimatkalla jäin miettimään, että voisihan sitä useamminkin lähettää kuulumisia kuin vain merkkipäivinä. Kyllä se aina niin ilahduttaa kun joku muuten vain muistaa kirjeellä tai kortilla.

Kirjeiden kirjoittaminen oli lapsena ja nuorena melkein harrastukseksi luokiteltavaa toimintaa. Kirjekavereita olivat aluksi luokkakaverit joiden kanssa kirjeiden mukana vaihdettiin niin tarrat kuin kiiltokuvatkin. Myöhemmin oikea postinkantaja sai toimittaa kirjeitä serkuille, tuttaville ja jossain vaiheessa Kirjekavereita alkoi löytymään lasten- ja nuortenlehtien kirjeenvaihtopalstoilta. Suomen kartasta tutkittiin, missä mahtaa olla Kouvola, Oulu...itse Pohjois-Karjalan pienessä kunnassa asuneena maantieteellinen tuntemus painottui 100km säteelle. Yläasteella englanninkielen opettaja tutustutti meidät nuoret ulkomaalaisia kirjeenvaihtokavereita välittävään järjestöön (en todellakaan muista mikä). Siinä sitten yhdessä kavereiden kanssa laitettiin rastia ruutuun kun määriteltiin itselle sopivia kriteerejä kirjeenvaihtokumppanista. Melkoista kaupantekoa :) Sitten jäätiin odottelemaan yhteystietoja. Uskokaa tai älkää, täältä ne edelleen löytyvät. Kaikki ulkomailta saadut kirjeet. Ranskasta, Espanjasta, Saksasta, Italiasta, Itävallasta, Australiasta, Thaimaasta, Ghanasta, Virosta....melkoinen pino. Tosin lähes kaikista kirjeistä puuttuvat postimerkit. Keräilin tarrojen ja kiiltokuvien lisäksi myös postimerkkejä joten ne on leikattu postimerkkikansioon, jota minulla ei enää ole. Lahjoitin sen joskus pikkuveljelleni Heikille, enkä uskalla enää kysyä, että missä ne merkit nyt ovat. Ottaisin oitis takaisin.

Kirjeiden sisällöistä saisi varmasti kirjoitettua omat tarinansa mutta säilykööt viestit salaisuutena. Kovinkaan syvällisiä keskusteluja tuskin 12-13-vuotiaana kykenin käymään, kielenä englanti. Selatessani muutamia kirjeitä hilpeyttä herätti Australialaisen Christinen kommentti: "... I think you are very active, isn't it true?" Kunpa muistaisi, mistä hänen kanssaan oli aiemmassa kirjeessä keskusteltu... Kaikkien pisimpään säilyi kirjetoveruus Bangkokissa asuvan pojan kanssa. Muistan hänet fiksuna ja asiallisena nuorena joka haaveili munkiksi pääsemisestä. Välillä hän kyllä tunnusti rakastavansa minua ikuisesti...Jostain syystä kirjeiden kirjoittaminen päättyi, ehkä suomi-poijjat alkoivat kiinnostaa enemmän;) Yhteen kirjeeseen jäi Ghanalaisen pojan kanssa käyty viestittely. Hän oli hyvin suoraviivainen "I beg you, I need calculator and colour pens for my finall exams in my high school..." Ei saanut tätä lähetystä. Ei vissiin seuraavaa kirjettäkään.

Kirjeenvaihto oli itselleni kurkistus siihen maailmaan, jota en lapsena muuten päässyt kokemaan. Ei ollut tapana matkustella joten kirjeiden kautta sain hienon kosketuksen eri maiden nuoriin. Kirjeenvaihto maailmalle jäi kunnes virisi uudelleen poikaystävän (nykyisen mieheni) mentyä armeijaan. Voi sitä kirjeiden tulvaa, hajuvesituoksuilla varustettuna. Taisipa armeijan käytävillä tulla jokunen tukalampi hetki tyttöystävän kirjetuoksujen vuoksi. Kaikki nämä kirjeet, molemmin puolin lähetetyt, ovat tallessa. Tiukassa nipussa, pussiin piilotettuna, jossain laatikoiden syövereissä. Niitä en uskalla edes lukea. Ja toivon, etteivät tyttäreni niitä koskaan löydä luettavakseen. Jostain syystä niitä en kuitenkaan voi heittää poiskaan. Onhan niihin kirjattu palanen meidän yhteistä elämää.
Kun esikoiseni oppi lukemaan ja kirjoittamaan, hän kirjoitti kirjeitä kauempana asuville kavereilleen. Oli ihanaa seurata pienen asiointia postissa, ostaa kauniita postimerkkejä ja lähettää terveisiä ystäville. Valitettavasti kirjekärpäsen puraisu ei kestänyt kauaa. Elättelen silti toiveita, että innostus vielä tulisi. Että postinkantajille olisi töitä myös tulevaisuudessa. Niitä oikeita, postinkantajan töitä.