Perhe Toscanassa



Täällä sitä ollaan, Italiassa Toscanan auringon alla. Olemme perhe, joka matkustelee muutaman kerran vuodessa auringon ja lämmön perässä (äiti ja isä myös kahdelleen vkl reissuja kaupunkikohteisiin). Joka vuosi teemme "pidemmän" lomareissun heti koulujen lukuvuoden päättyessä. Suosittelen tätä muillekin, ehdottomasti toimiva irtiotto niin koululaisille kuin opettajan ammatissa toimivalle. Kesä ja loma alkaa just eikä melkein! Emme harrasta ns. pakettimatkoja vaan kuulumme siihen porukkaan, joka hoitaa kaiken alusta saakka itse omien intressien mukaisesti. Suosimme talojen vuokraamista minne tahansa matkustammekin. Lapset osallistuvat innoissaan talo-vaihtoehtojen punnitsemiseen, ja talven pimeinä iltoina talovalikoimia internetistä selatessamme keskustelumme yltyy toisinaan äänekkääksi: "ihanat ruusutapetit, mä otan ton huoneen, kauhee vessanpönttö, ei mennä tonne..." Äiti haluaa ehdottomasti rauhaa, private poolin ja aidatun pihapiirin. Perheen isän harrastuksen (maantiefillarointi) kannalta valitaan optimaalinen ympäristö. Emme valitse matkakohteita huvipuistot ja eläintarhat mielessä. Ne kyllä aina jostain löytyvät jos tarve vaatii. Otamme lomalla rennosti, emmekä päivittäin edes poistu talostamme (ainakaan me tytöt). Yhdessäolo, uima-allas ja kiireettömyys riittävät jokaiselle.


Lapsemme ovat vauvasta saakka matkustelleet ja tottuneet reissutyyliimme.  Emme suunnittele aikatauluja tai tee listoja siitä, mitä täytyisi lomalla nähdä ja tehdä. Menemme fiilispohjalta ja tunnustan, että vasta paikan päällä alan tutustumaan maan, kaupungin tai kylän nähtävyyksiin. Lapset keksivät mitä mielikuvituksellisempia leikkejä vaikka leikkikaluja ei olisikaan mukana. Kirjojen parissa vierähtää jokaisella tovi jos toinenkin. Tässä vieressäni istuu parhaillaan Neiti Etsivä kirjaan syventynyt 10-vuotias. Toki kierrämme nähtävyyksiä ja käymme shoppailemassa mutta myös kokkailemme arkisia ruokia kuten tänään spagettia ja bolognesekastiketta.

Usein kuulen sanottavan, että lasten kanssa matkailu ei ole lomaa tai että lasten kanssa matkustaminen on stressaavaa. Enpä ole samaa mieltä. Toki jos itse äitinä otan lomasta stressin ja asennoidun valmiiksi ei tästä tule kuitenkaan mitään-moodilla niin varmasti fiilis on alta aikayksikön jokaisella samanlainen. Vaikeahan se on lapsenkin löytää ilo lomaansa jos äiti toimii peilinä nyreällä naamallaan. Toki vastoinkäymiset kuuluvat toisinaan myös lomailuun mutta se, millä tavalla niihin suhtaudut on itsestäsi kiinni. Jos jätämme sen kireän pipon pois matkalaukusta ja lähdemme avoimin mielin, suht tyhjillä matkalaukuilla (pesukone pesee matkoillakin) reissuun niin vältämme monet turhat napinat ja hampaiden kiristelyt.

Meidän perhe aloitteli toissa päivänä lomansa Italian Toscanassa, lähellä Sienaa, pienessä kylässä keskellä maaseutua. Kirjoittelen kuulumisia nyt hieman tiiviimmin ja lomafiiliksiä jakaen. Samalla rakkaat ystävät ja sukulaiset saavat koosteen reissustamme.

Kommentit

  1. kahden lapsen kanssa matkailu on varmasti lastenleikkiä verrattuna meidän ryhmärämään ;-) jos mukana on useampi eri ikäinen lapsi, on paletti haastavampi hallita... Intressit ei välttämättä kohtaa :-)
    Nauttikaa lomasta, me nautimme kotona vesisateen tuomasta raikkaudesta...
    Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari :) Kahden lapsen perheessä matkailu sujuu varmasti mutkattomammin mitä suurperheessä. Mitä vähemmän porukkaa, sen helpompi ottaa toiveet ja mielenkiinnonkohteet huomioon, näinhän se menee. Toivottavasti vesisade vaihtuu sielläkin pian aurinkoon ja lämpöön :) iloisia kesälomapäiviä koko porukalle!

      Poista

Lähetä kommentti

Ajatuksien vaihtoa:

Suositut tekstit