Visit Joensuu

Pohjois-Karjala. Kotiseutu ja niin rakas Joensuu. Kaupunki, joka on "hieman sivussa" kartallamme ja jonne on asiakseen lähdettävä, koska se ei sijaitse minkään isomman valtatien varressa eikä sen kautta ajeta noin vain. Olen muuttanut pois Joensuusta 15 vuotta sitten. Tämän päivän Joensuu näyttäytyy hyvinkin erilaiselta, mitä silloin. Joensuu on kaupunkina kokenut positiivisen muutoksen, kasvojen kohotuksen, kohti modernia ja viihtyisää kaupunkia. Joensuu on nostanut esiin aivan uudenlaisen kaupungin, jota en tuntenut siellä asuessani. Olenkin joka kerta siellä käydessäni innoissani kaikesta näkemästäni ja kaipuu kotiseuduille on nostanut päätään. Lieneekö oire keski-ikäistymisestä vai mistä mutta Joensuussa ja ylipäätään Pohjois-Karjalassa käydessäni olo on kotoisa ja fiilis "tänne kuulun" vain vahvistuu.

Ehdottomasti suosikkipaikkoihini Joen kauniissa kaupungissa kuuluu Pielisjoen rannat. Penttilän uusi rakennettu alue kutsuu lenkkeilemään kauniin joen varrella. Itäsillan ja uuden kävelijöille suunnatun Ylisoutajansillan välissä löytyy nähtävää kaiken ikäisille. Elävä musiikki houkuttelee vanhojen laivojen terasseille ja 1890-luvulla rakennettuun matkustajasatamaan, Tuulaakiin. Teatteri-ravintolan ihana iltavalaistus ja laivojen valot houkuttelevat istumaan iltaa lämpimässä kesäsäässä. Rannalta löytyy myös kajakkeja ja polkupyöriä vuokraava Enjoy LifeRento-kahvilan ihanien riippumattojen ja rantatuolien läheisyydessä, lähellä mattolaituria. Hurmaava paikka.


Taitokortteli sijaitsee aivan rantaraitilla. Kortteli muodostuu kahden kauppaneuvoksen, Antti Juhana Mustosen ja Petteri Parviaisen yli sata vuotta sitten rakennuttamista puutaloista, moderniksi entisöidystä tiilitalosta sekä vanhasta piha-aitasta, joka on siirretty viereisestä korttelista. Kortteli on täynnä ihania pieniä putiikkeja, houkuttelevia kahviloita ja soittoruokaloita. On Mustosen taloa, Surakan taloa, Parviaisen taloa, Piiroisen taloa. Yhdessä pihat muodostavat Wanhan Joensuun uuden sydämen jossa riittää näkemistä ja tunnelma on karjalaiseen tapaan välitön ja sydämellinen.

Jos haluat nauttia herkullista pizzaa aidossa maalaistunnelmassa, suuntaa kulkusi Kesälato nimiseen ravintolaan jossa tunnelma on kohdillaan. Listoilta löytyy niin riistatäytteet kuin perinteisemmätkin pizzat. Ja jos et ole maistellut Pohjois-Karjalan omaa siideriä, Jyrkiä, suosittelen maistamaan. Kesäladosta sitä saa. Rääkkylän Paksuniemessä sijaitseva juomatehdas valmistaa paikallisista omenoista siideriä, joka on paksumpaa ja täyteläisempää kuin perinteisemmät toverinsa. Paksuniemen juomatehdas valmistaa myös marja- ja kuohuviinejä, sekä alkoholittomia juomia ja limonadia. Nam! Jyrki-siideri voitti taannoin puolimakeiden sarjan Englannissa.

Sarustiikka, sisustuksen ihanuuksia Taitokorttelin Tiilitalon ullakolla. Oikea ihmemaa, jossa löytyy katselemista, uutta, vanhaa, uusvanhaa. Ihana putiikin pitäjä jakaa halauksia ventovieraillekin asiakkaille, mikä ihana tunnelma ja putiikin henki. Ehdottomasti älä jätä tätä putiikkia välistä vaikka et mitään etsisikään. Paikkana kokemisen arvoinen. Yhtä lämmin vastaanotto on mm. Reilun kaupan tuotteita myyvässä Hyväntekijässä sekä TaitoShopissa jotka löytyvät samasta Tiilitalosta.






Kotileipurin Herkkupajasta löydät aitoon juureen leivotut ruisleivät, kauraleivän, saaristolaisleivät, käsin kaulitut karjalanpiirakat, erilaiset pullatuotteet sekä muut perinteiset leivonnaiset. Leipomon myymälästä löydät aitoa vanhaa tunnelmaa, mm. asiakaspöytinä toimivat vanhan hirsitalon lattialankut.


Joensuun torilla on oma lupsakka ja kotoinen tunnelma. Martta-kahvilan tuoreet, talkoovoimin leivotut, karjalanpiirakat munavoilla maistuvat aina ja ovat taatusti sitä oikeaa ja aitoa makua ja tekoa. Kesäviikonloppuisin torilla riittää vipinää ja tunnelmaa myös elävän musiikin parissa.
Kävelykadun ihanat liikkeet kutsuvat sisäänsä ja kahvila Hyve ja Pahe tarjoavat suussasulavia kakkuja ja muita leivonnaisia, myös lämmintä ruokaa ja erilaisia wokkeja.


Joensuussa riittää näkemistä ja kokemista. Ennen kaikkea lämmintä, välitöntä, ystävällistä ja iloista seuraa. Ilo elää Karjalassa pitää paikkansa. Itse nyt Etelä-Suomessa asuneena hämmästelen aina tänne tullessani tätä ihmisten välittömyyttä ja sosiaalisuutta, aitoa asiakaspalvelua ja kiinnostuneisuutta muista ihmisistä. Se ei ole arkipäivää täällä etelässä, ja sen vuoksi Pohjois-Karjalaan saapuminen saa aina hymyn leviämään kasvoille, niin hämmästyttävältä se tuntuu, ihmisten välittömyys. Ja tämä murre. Vaikka itsekin edelleen hallitsen tämän äidinmaidossa imetyn murteen, sen kuuleminen jokaisen, kaikenikäisten, suusta saa hymyn nousemaan korviin saakka. Hitsi miten kotoisaa, kun kaikki viäntää ja kiäntää tätä murretta. "Tiälläpä myö ollaan ja kohta Sokokselle männään, aurinkkoo otettaan ja mansikoita syyvvään" jutteli eräs nuori mies puhelimeen kadun kulmassa. Ei ollut kiire mihinkään. Ei minullakaan. Ihan mahtava Joensuu! Ihan mahtava Pohjois-Karjala!

Kommentit

  1. Voi hitsi, tätä kun lukee niin itselläkin tulee ikävä Joensuuhun. 12v. sitten sieltä muutettu, mutta edelleen ihana paikka, harmittavan kaukana vaan pikavisiittiä ajatellen.

    VastaaPoista
  2. Niin Minna kirjoitat osuvasti. Ylistät ja kauneudella koristat. Ihanaa olla juurevasti kohdillaan. Eläköön Pohjois-Karjala! Mahtava Joensuu.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ajatuksien vaihtoa:

Suositut tekstit