Hitaiden askelten päivä

Hitaiden askelten päivä. Minunlaisen ihmisen hitaiden askelten. Ystäväni tietävät, että askeleeni on nopea. Siskoani on sanottu nopeaksi kävelijäksi, mutta olen nopeampi. Se ihan luonnostaan lähtee se reippaampi kävely. Se lähtee jo heti herätyskellon napsahdettua päälle. Että liikutaan eteenpäin eikä maleksita. Ei laahustella eikä lahnastella. Jos mennään niin sitten mennään. Ja että se ärsyttää, jos seurassa se lahnastelija. Niin, mitä se sitten minusta kertoo, jääköön analysoimatta. Joutua pittää ja reunoilla on aina tilaa. Sama koskee päätösten tekemistä, työn tekoa. Jahkailua ei tottavieköön kestä. Tekee siinä ajassa ne hommat mieluummin vaikka ite.

Eilen kiivetessäni ylös El Penon de Ifachin korkeuksiin (tuo tuossa kuvassa), ei ollut kiirettä. Kun helppo nousuosuus päättyi tunnelin suulle, reippaat askeleet hidastuivat. Kallion reunamilla kulkiessani tiedostin yhdenkin liian innokkaan askeleen koituvan kuolemaksi. Muistokukat sen kertoivat. Kun norjalainen pariskunta tarjosi minulle ohituspaikkaa, sanoin mielelläni pysyväni heidän takana. "Minulla ei todellakaan ole kiirettä. Tänään on vain aikaa.". He kertoivat heillä olevan aikaa aina. Eläkeläiset. Siltikään en mennyt ohi. Erkanimme toisistamme ensimmäisen näköalapaikan saavutettuamme. Kalliolla kiipeillessäni ymmärsin miksi niin monella reitti huipulle on jäänyt kesken. Sinnikkyyttä, periksiantamattomuutta, rohkeutta, pääämäärätietoisuutta, uteliaisuutta tarvittiin eilen enemmän kuin pitkään aikaan. Toki myös hyvää kuntoa, tasapainoa. Ja lenkkareita.

Minä, korkeanpaikankammoinen, kiipesin kuin kiipesin huipulle. Aamulla en sitä lenkille lähtiessäni vielä tiennyt. Selvisin liukkaista kalkkikivikallioista, epämääräisestä reitistä (ei todellakaan ollut polkuja) seuraamalla punaisia merkkejä, tarttumalla riimuihin ja köysiin tiukoissa paikoissa. Varomalla koiraakin isompia lokkeja. Varoen välillä hurjasti puhaltavaa tuulta kallion seinämään painautuen. Ja uteliaisuuden innoittamana saavutin korkeimman kohdan lapseni sanoista huolimatta. "Äiti, ei, et oikeesti mee sinne, lupaathan?" Olin siis puhelimessa maininnut mahdollisuudesta kiivetä lohkareen päälle. Ja sieltä korkeuksista lähetin viestiä, että "mie tein sen!" Ja sain teiniltä viestin Hyväääää ja sellaisen tähtisilmäisen hymiön. Lähetin viestin kuvien kera myös isälleni. Ja siitäpä alkoi sitten loppu päivän kestänyt viestittely, kun toinen ei uskonut, että sinne olen kiivennyt. Vitsi vitsi ja nauruunpurskahdushymiö päälle! Ja kun ehdotti, että tietä pitkinkö menit ja kun kerroin, että ihan kalliota kiipeämällä niin ei ainakaan sitä uskonut. En tiedä, uskooko vieläkään vaikka paljon kuvatodisteita laitoin. Ilmeisesti muistaa tyttärensä korkeanpaikankammon ja siksi vaikea sitä mielikuvaa muuksi muuttaa. Ne leimat...voi voi.

Hitaita askeleita on hyvä välillä ottaa, tiedämme sen jokainen. Kun on luonnostaan ei-niin-hidas, se vaatii tietoista treeniä. Hidastamista. Hitauden sietämistä. Itsessään ja myös toisissa. Kylpyammeessa tuntitolkulla lillumista. Auringossa silmät kiinni makaamista. Kaiken muun pois mielestään sulkemista. Olemista vain ja ainoastaan tässä hetkessä. Antamatta tietoisen mielen viedä mihinkään suuntaan. Osaan tuon kylpyammejutskan sekä auringossa makaamisen. Ainakin lomalla. Lomalla osaan paljon muutakin hidasta. Ja siksi tämä tila, lomamoodi, on se mitä välillä arjessani kaipaan ja mitä pidän ideaalina tilana. Vaikka täytyy todeta, että olen oppinut saamaan arkeenikin tätä tilaa ja koen sen tällä hetkellä olevan yksi voimavaroja lisäävä tekijä arjessani. Arjen lomamood. Sopivasti leppoisan tehokas. Minunlaista ihmistä sopivasti hidastava.

Tänään hitaita askeleita ilman päämääriä. Kuljeskelua vanhan kaupungin muurien sisä- ja ulkopuolella, suitsukkeiden tuoksuttelua kirkon penkillä istuen. Kahvilahetki ihanassa kahvilassa kolmannen kerran tällä viikolla. Samaa torttua kolmannen kerran tällä viikolla. Pieniä tuliaisia. Meren aaltoihin tuijottelua. Välillä miettien, että on se saakeli kylmä vaikka lämpimässä maassa ollaan! Pohjoisen tuulta 10m/sek. Ja kuten eilen norjalaisten kanssa säästä keskustellessani totesin: "kyllä tämä sää aina Suomen sään voittaa!" 

Leppoisaa viikonloppua jokaiselle! Hitaalle ja nopeammalle kulkijalle!