Me jätämme jälkiä

Me jätämme jälkiä. Tiedostaen, tietämättämme jälkiä jätämme. Meistä jää jälkiä. Halusimmepa tai emme. Jälkiä jätämme. Jokainen kohtaaminen. Kosketus. Sana. Katse. Niissä oleva voima, jäljen jättäjän leimasin. Joka pysyy ihossa, mielessä, muistoissa. Kaikuu sanoina korvissa. Nousee iholle muistuttamaan jäljistä sydämessä, kokemuksissa, varhaisina kehityksen hetkinä koettuina jälkinä. Kulkee perässämme, muovaa minuuttamme, tekee minusta minut. Ohjaa, johdattaa, käskee, neuvoo. Joskus pakottaa. Auttaa pysähtymään. Pyyhkimään jälkiä puhtaammaksi. Poistamaan mukana kulkevat painaumat. Että jätetyt jäljet minuun jäisivät. Eivät jatkaisi sumeaa kulkuaan seuraavassa. Vaikka mukanani olisivatkin. Kaikkia jälkiä ei tarvitse seurata. Kaikkia jälkiä ei pidä seurata. Aina on mahdollista valita. Vai onko?

Voinko valita jäljet, joita minuun jätetään? Jäljet, jotka minuun osuvat? Jäljet, joita kannan mukanani? Voinko itse vaikuttaa jälkien määrään? Niiden kokoon? Niihin, jotka minuun osuviksi tarkoitettu? Tahallaan tai tahattomasti. Vai voinko ainoastaan valita ne jäljet, joita itse jätän? Joita kohtaamisissa, kosketuksissa, sanoissani, katseissani jälkeeni jätän. Tahallani tai tahattomasti tarkoittaen. Ne jäljet voin valita. Niiden kulun, osuman, painauman voimakkuuden. Niiden paikan toisessa. Niiden merkityksen toiselle. Sillä me jätämme jälkiä. Monenlaisia. Erilaisia. Vahvoja, hentoisia. Pysyviä, poispyyhittäviä. Kestäviä, korjattavia. Monenlaisia. Olemme jälkien täyttämiä. Niiden muovaamia. Niistä muodostettuja. Jälkien ketjusta rakennettuja. Ketjusta, jossa on monenlaisia kohtia. Hauraita, hapertuneita, läpikuultavia. Vahvoja, vahvempia, katkeamattomia, saumattomia. Kestäviä, joustavia. Jätetyistä jäljistä punottuna juuri minun näköiseni ketju, jonka lenkit elämän aikana muuttuneet, vahvistuneet, rakentuneet uudelleen, korvautuneet toisilla, pysyneet hyvänä ja vahvana sellaisenaan, millaisena jälki minuun jätetty.

Meissä jokaisessa on jätettyjä jälkiä. En voi tietää, millaisia jälkiä sinä kannat, millaisten jälkien muovaama olet, millaisia osumia kokenut. En voi tietää, miten jäljet sinuun osuvat, mihin kohtaan jo olemassa olevaa jälkeä sanani käyvät. Ne hyväksi tarkoitetutkin. Meillä jokaisella on omat jälkemme sisällämme, näkymättömissä, suojattuina, peiteltyinä. Sanomattomina, omina.  Me puhumme jäljistä muovatun äänellä, vaikenemme jälkiemme vuoksi. Jäljet ovat meissä ja me jäljissä. Ja niitä me jätämme. Joka päivä. Monta kertaa päivässä. Halusimmepa tai emme. Tätä ajatusta mielessä pitämällä, millaisia jälkiä haluan minusta jäävän? Millaisia jälkiä minusta jää? Sillä jälkiä jää. Aina.