Lukutoukka vai -moukka?

Lomalla sitä on sitten aikaa lukea kotiin tilattuja, lukematta jääneitä lehtiä, kavereiden suosittelemia kirjoja ja ammattikirjallisuutta (hah, en sentään). Nyt kun tätä kansankynttilöiden lomaa on vietetty jo reilu viikko, akkainlehdet on kutakuinkin luettu ja paria kirjaa olen yrittänyt lukea. Juu, kahta olen aloittanut vaikka varmaan fiksumpaa olisi lukea ensin yksi ja sitten toinen. Nolottaa tunnustaa (sori kollegat ja ammattikunta), mutta olen varmasti yksi surkeimmista kirjojen lukijoista.

Ensinnäkin se hetki, jolloin ehkä voisin jotain lukea, ajoittuu arjessani nukkumaan menemiseen. Todellakaan ehdi aiemmin kirjoja availemaan, päivällä muutakin tekemistä kuin lojua sohvalla. Johan sitä sohvalla makaavaa äitiä lapsetkin luulisi sairaaksi, kuten rakkaan ystäväni perheessä oli käynyt sen kerran kun äiti oli oikaissut sohvalle kirja kainalossa.

Onhan se mahtavaa, että illan hämärtyessä voi sängyssä jokusen rivin lukea kirjaa ja siihen sitten nukahtaa. Tämä oli yksi syy siihen, että molemmat lapsistamme siirtyivät omiin huoneisiin nukkumaan alle vuoden ikäisenä. Mutta niinhän siinä sitten aina käy, että silmä alkaa luppasemaan kun kirjan kaivaa esille. Jostain syystä mies ei tykkää tästä ideasta, että vaimo hivuttautuu sänkyyn "lukemaan". Käy nimittäin yllättävän nopeasti se noutajan saapuminen. Toiseksi syyksi olen alkanut epäilemään jonkin sortin lukihäiriötä. En oikeastaan koskaan ole ollut sen suurempi lukutoukka, ja muistelen valinneeni lapsena/nuorena kirjat tekstin pituuden (eli lyhyet kirjat) ja selkeän fontin perusteella. Edelleenkin ahdistun, jos kirjasta löytyy satoja sivuja, jääpi lukematta. Sitä paitsi, kirjastosta lainattujen kirjojen palautuspäivä saapuu ihan liian nopeasti minun lukutahdilla.

Kun valitsen kirjoja luettavaksi ovat ne usein jonkun elämäkertoja tai kertomuksia, jotka oikeasti voivat olla totta. Eli joista löytyy jotain tarttumapintaa omaan tai toisen elämään. Kertoneeko huonosta mielikuvituksesta. Sitä en kyllä allekirjoita. Kirjan täytyy myös jollakin tavalla koskettaa tai viihdyttää. Anna-Leena Härköset ja Eve Hietamiehet olen lukenut, jotkut useampaankin kertaan. Mutta arvatakin saattaa, että Harry Potterit sun muut on lukenut siskoni, en minä. Sama juttu elokuvien suhteen. Zombiet ja Tarut Sormuksen herroista, teen mieluummin jotain muuta sillä aikaa.

No mutta, koska lomalla on sitä aikaa lukea myös päivällä niin pari kirjaa olen aloittanut. Toinen kertoo adoptiosta (elämäkerta) mutta alkoi kertomaan liian runollisesti, ei mennyt heti asian ytimeen joten tipuin jo kärryiltä - kirja on vielä alkutekijöissään. Ei sytyttänyt eikä vakuuttanut. Toinen taas kertoo suomalaisesta reppumatkaajasta (sattumalta samanikäinen nainen kuin minäkin eli tarttumapinta pointsit tästä). Kirjan kirjoittaja jättää kaiken entisen taakseen ja lähtee kiertämään maailmaa, ja on välillä ihanasti hukassa! Tästä kirjasta olen juuri nyt innoissani ja hattua nostan jo nyt tälle reissaajalle, vaikka kirja kesken onkin.

Vau, miten rohkeaa! Kirjan takakannessa kerrotaan kirjan sanoma: myös sinä voit lähteä -ja tulla takaisin. Sinä? Ai niinku minä? Ehei. Tarkoittaa jotain toista kuin tällaista "kermapersettä" joka ei matkoillaan tingi perusasioista: puhtaudesta, turvallisuudesta, terveydestä. Mutta, ehkäpä juuri tässä piileekin tämän kirjan kiinnostavuus. Ja houkuttelevuus. Mutta,  älkää luulko, että olen lähdössä tuollaiselle matkalle. Minulle oli tarpeeksi eksoottista ajella autolla kuukauden ajan Florida ympäri tietämättä seuraavan yön majapaikkaa, mukana 4v ja 5kk ikäiset lapset. Ai niin juu, tää sama mies taisi muuten olla tuollakin matkalla mukana joten minä olinkin ihan tyytyväinen (vapaa)matkustaja... Ilman miestä olisin silloin jo juuttunut Atlantan lentokentälle huumetesteihin (lasten lääkkeet). Parempi siis ottaa varman päälle nämä matkailut ja jättää rajojen hakeminen toisille. Mukava se on kirjoista sitten toisten elämästä lukea. Silloin kun ehtii. Ilman paineita itsensä sivistämisestä.