Isän tyttö
Muistan kuinka monta kertaa autossa mökkireissulla (isän kotipaikasta) pysähdyimme antamaan tietä milloin metsolle, milloin hirville. Milloin ihmettelimme ilvestä, joka omasta mielestään oli piilossa mutta jonka me kuitenkin näimme. Ei meillä ollut kiire mihinkään, saimme hiljaa ihmetellä eläinten liikkumista ja arvailla, että mihinhän ne ovat menossa. Isä kantoi mökillä tupaan hiirenloukkuun jääneen hiiren, että me lapset saimme nähdä, miltä se hiiri näyttääkään. Hän toi metsästä hassunnäköiset oksankäppyrät tai kasvimaalta ihmisen jalan näköisiksi muodostuneet porkkanat. Tai pyllynmallisen perunan. Niille sitten yhdessä naureskeltiin, että jopas on ihmeellinen. Isän metsämailla sai metsästää hirviä. Ei muita. Hirvistä on liikaa tuhoa puiden taimille. Muut eläimet, jänikset ja metsälinnut, toivottiin jätettävän rauhaan. Ei taida oikeasti sellaista kieltoa kukaan voida asettaa. Silti se oli aika liikuttavaa, että isä näitä eläimiä tahtoi suojella pyssymiehiltä. Nykyisin mökin pihapiirissä vilisee oravia. Niille isä on rakentanut ruokailupisteitä ja kovasti kesyjä kavereita nämä oravat ovat. Isälle siis. Ei meille muille niinkään. Ymmärtävät oravat isän juttelutkin.
Isä on käytännön mies. Hän on oikea arjen Puuha-Pete. Rakentaa, nikkaroi, uudistaa ja entisöi. Ei makaa paikallaan vaan toimii. Eläkeläisellä on monta rautaa tulessa, onneksi näin. Uskon, että tekeminen pitää isän virkeänä, mielekkyys jokaiseen päivään löytyy puuhastelujen kautta. Tässä suhteessa tunnistan itseni. Tämän asian olen perinyt isältäni. Että tekemistä olla pitää eikä paikalleen jäädä makoilemaan. Ja että aina autetaan toisia. Ihan vapaaehtoisesti. Ihan auttamisen ilosta.
Ei meillä sanottu, että olet tärkeä, tai että minä rakastan sinua. Ei. Niitä sanoja ei ehkä monikaan tuon sukupolven kasvatti ole kuullut. Nämä asiat on välitetty tietoisuuteen toisella tavalla. Teoilla. Ei myöskään liioilla kehuilla ole kasvatettu. Ettei vaan ylpistytä, ehkä siksi. Tai siksi, ettei siihen olla itsekään totuttu. Silti tunnen, että meistä kaikista lapsista ollaan oltu ylpeitä. Jokaisen omia ratkaisuja on tuettu, kannustettu. Jokainen on ollut tärkeä ja rakastettu. Ja tätä rakkautta saavat nyt meidän perheen kaikki 14 lastenlasta osakseen. Kaikki ukille tärkeitä. Whatsapp kuvaviestit liikkuvat ahkerasti ja pieniä vieraita odotetaan viikkoja etukäteen. On meillä mahtava ukki. Ja niin rakas isä. Oikea Idoli.
Ei meillä sanottu, että olet tärkeä, tai että minä rakastan sinua. Ei. Niitä sanoja ei ehkä monikaan tuon sukupolven kasvatti ole kuullut. Nämä asiat on välitetty tietoisuuteen toisella tavalla. Teoilla. Ei myöskään liioilla kehuilla ole kasvatettu. Ettei vaan ylpistytä, ehkä siksi. Tai siksi, ettei siihen olla itsekään totuttu. Silti tunnen, että meistä kaikista lapsista ollaan oltu ylpeitä. Jokaisen omia ratkaisuja on tuettu, kannustettu. Jokainen on ollut tärkeä ja rakastettu. Ja tätä rakkautta saavat nyt meidän perheen kaikki 14 lastenlasta osakseen. Kaikki ukille tärkeitä. Whatsapp kuvaviestit liikkuvat ahkerasti ja pieniä vieraita odotetaan viikkoja etukäteen. On meillä mahtava ukki. Ja niin rakas isä. Oikea Idoli.
Ihana teksti! ♥ Ihana isä sulla!! Ja ihania muistoja lapsuudesta.
VastaaPoistaMinäkin olin isän tyttö. Isä kuoli vuonna 1999 tapaturmassa, vielä jäi niin paljon kaikki kesken... Tänään muistelen niin isää kuin ukkia ja pappaakin, joista ketään en enää voi onnitella muuten kuin ajatuksissa.
Halauksia Heli <3 Onneksi on muistot <3
VastaaPoistaKiitos Minna ihanasta tekstistä.
VastaaPoistaAikalailla samanlaista oli elo meidänkin kotona ja samansuuntaiset arvot ohjasivat perheemme toimintaa. Onnittelut ja Kiitokset omalle isälleni yhteisistä hetkistämme.
Kiitos Markku <3 Karjalaisuutta, sitähän tämä myös lienee ;)
PoistaSamanlainen isä on myös minulla kuin kuvailit omaa isääsi ja perheenne arvoja. Niin äidit kuin isätkin ovat kyllä juhlapäivänsä ansainneet. Kiitos Minna :)
VastaaPoistaKiitos PH :)
PoistaOn onni ja ilo, että voimme juhlia isää Isänpäivänä, nyt monilla ei ole tätä mahdollisuutta. Kiitos.
VastaaPoista