Joulu saapuu opettajalle, lapselle ja vanhukselle


Tässä sitä nyt ollaan, joululomalla. Syön oppilailta lahjaksi saatua suklaata. Kirjoitustani valaisee oppilaalta saatu kynttilä. Kynttilän vieressä komeilee kiitokseksi saatu joulukukka. Jalassa lämmittää oppilaan antama villasukka. Ja lasissa punaviiniä. Sekin oppilaalta saatu. Oikeasti näin on, vaikka kovin runolliselta nyt kuullostaakin. En voinut tuota kukka-sukka riimiparia vastustaa.  Sen runollisempaa tekstiä ei nyt irtoa. Kun ei nyt meinaa irrota tätäkään tekstiä. Mutta aattelin päästää itseni joululomalle näistä laitteista ja niiden kyttäämisistä, niin jotain täytyisi nyt tähän bloggeriinkin saada aikaiseksi. Tämä kun näköjään vahtii ja muistuttaa, että et oo kirjoitellut...soosoo. Tai siis se on tuo facebook sivusto, joka niin ilmoittaa. Joten jatketaan...


Lukukausi on saatu päätökseen. On vietetty joulujuhlia kolme kertaa tällä viikolla, laulettu joululauluja, viimeiset päivät tehty sitä sun tätä. Muistettu kavereita pienillä lahjoilla, itse tekemillä korteilla. Puuhailtu sujuvasti yli luokka-asteiden, monialaisia oppimiskokemuksia luoden. Joulu voisi siis olla useamminkin. Ihan uuden OPSin mukaan mentäisiin.

Tämän vuoden joulunodotus on itselleni tuntunut erilaiselta. Jonkinlainen hössötys ja lahjojen haaliminen on jäänyt. Kun aloittaa jouluun virittäytymisen jo marraskuun puolella niin ehtiihän tuota joulua viettämään. Siinäkö lienee syy. Taisin ne joululahjaostoksetkin aloittaa syyslomalla... Mutta jotain tässä on ollut erilaista. Joku outo rauhallisuus, levollisuus. Aikuisuus? Keski-ikä? Apua. Ei vielä käytetä tuota viimeistä sanaa. Aikuisia kai tässä ollaan jo tovi oltu...

Jos ihminen voi olla jouluihminen niin luokittelen itseni ehdottomasti sellaiseksi. Rakastan joulua. Kynttilöitä, valoja, tuoksuja, makuja, lauluja. Kaikkea. Eniten kuitenkin sen odottamista. Jouluun laskeutumista. Sitä aattoa. Ja myös niitä joulun pyhiä. Vaikka rehellisesti sanottuna, se joulu on kyllä aaton jälkeen vähän niinku ohi. Ei sen jälkeen hirveästi joululaulata. Joulun pyhien jälkeen nimittäin alan riisumaan joulukoristeita pois. Lähtee tontut ja porot enkeleiden kanssa hyvin näppärästi ja nopeasti laatikkoon takaisin. Katoavat ilman sen suurempaa numeroa. Ensin lähtee joku ja sitä seuraa joku toinen. Johan ne olivat esillä kuukauden päivät. Sinne joutavat. Ei silloin ole enää joulu. Siis meillä. Eli nyt jos mietitään viikko eteenpäin niin... joulu meni jo! Heippa ensi vuoteen! Loppiaisena viimeistään kaikki on putsattu ja kodista tehty "talvikoti". 


Viime päivinä olemme lasten kanssa miettineet joulun viettoa, millaisia jouluja ihmisillä on, saavatko kaikki lapset lahjoja? Entä aikuiset? Entä ne vanhat, jotka asuvat hoitokodeissa? Olemme osallistuneet mm. Joulun Lapsi keräykseen, jossa kävimme paketoimassa lahjoja Romanian lapsille. Osallistuin turvapaikan hakijoille kerättyjen joululahjojen hankkimiseen. Aikuiselle. Tänään nuorimmaisen kanssa joulukukkaostoksilla osalllistuimme kuntamme yksinäisille vanhuksille järjestettyyn joulukukka-kampanjaan. Ostimme kukan jollekin yksinäiseksi vanhukseksi nimetylle, kirjoitimme korttiin tervehdykset ja joku muu toimittaa sen eteenpäin joulun alla. "Onneks me äiti ostettiin punainen kukka niin se vanhus voi nähä sen paremmin ku valkoisen..." mietti pieni kortin kirjoittaja. Tulipa hyvä mieli tästä pienestä lahjoituksesta. "Äiti, mä tuon kyllä sulle joka vuosi kukan sitten ku sä oot vanhus" lupaili lapsonen. Ihana.

Tänä jouluna joululauluja on laulettu paljon. Niin kotona kuin koulussa. Jouluradio viritetty autoon ja kotistereoihin, iPadille. Anteeksi mieheni. Anteeksi oppilaat ja luokan ohjaajat. Santa Lucia vaan nyt oli se pakollinen toistettava kappale johtuen Lucia-esityksen järjestämisestä. Koska olen tällainen jonkinlaiset karjalaisen itkuvirsien laulajien geenit omaava, olen kyyneleitä valutellut tuosta toisesta silmästä (se silmä, joka osaa itsekseen itkeä ilman toista silmää) nyt eri laulujen herkistämänä. Sylviat ja varpuset jouluaamuna onnistuu toisinaan menemään ilman äänen värinöitä, mutta tänä vuonna Konsta Jylhän Joululaulu on tuonut muistoja mieleen ja en ole onnistunut kuivattamaan kyyneleitä kanaviinsa. Maa on niin kaunis on nyt myös saanut eri merkityksen, laulettiinhan tämä isomummolle elokuussa haudan äärellä seisoessamme. Joka tapauksessa joulun odotuksemme on ollut niin täynnä laulua, että äänikin melkein meinasi alkuviikolla lähteä. Nyt sitä tässä säästellään, että itse oikeana jouluna veisut kajahtaa. Koska minun jouluni on laulua. Musiikkia. Herkkuja. Rauhoittumista. Yhdessäoloa. Kirjan lukemista. Ja tämmöisenä hoppuilijana jaksan paikallaan olemisen juuri ja juuri joulun ajan, sitten on jo palattava arkeen ja touhuun. Selkähän siinä kipeytyy, jos koko ajan "lonkkaa vetelee" sohvan pohjalla. Joutaa siis sen joulun raivata pois poikkeen jo vaikka viikon päästä. Mutta sinne saakka, nautitaan! Joulu on kerran vuodessa vaan!

Rauhallista joulua Sinullekin!

Kommentit

  1. Kivaa joulua sinulle ja koko perheellesi. Nyt on sellainen tunne, että töitä on tehty taas ihan koko rahan edestä ja on aika keskittyä tähän juhlaan. Sitten taas uusin voimin uuteen vuoteen ja ilolla odottelemaan näitä kirjoituksia....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sakke! Joulun lauluja ja rentouttavaa lomaa myös sinulle ja perheellesi!

      Poista

Lähetä kommentti

Ajatuksien vaihtoa:

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hampaat raudoissa

Metsäkoulun voimaa

Iceland weekend, part 2 - Seljavallalaug, kuvotusta ja kikatusta