Laskiaisesta ja pullista

"Helmikuu on hiihtokuu" laulettiin lapsena koulussa, kun opeteltiin kuukausia. Lauloin tämän laulun vuoden alussa oppilailleni, osa tunnisti, osassa laulu herätti hilpeyttä. Mietimme, pitääkö yhä tänäänkin paikkaansa nuo laulussa esitetyt kuukausien "tunnusmerkit". Että tammikuu on pakkaskuu, helmikuu hiihtokuu, maaliskuussa sulaa jääjääjää jne. Ja totesimme, että kyllä se kutakuinkin näin menee. Tosin mietimme tuota helmikuun hiihtelyä, että täällä etelässä se ei aina hiihtäjää suosi tämäkään kuukausi. Tänä vuonna on suosinut, mikä ollutkin ihan mahtavaa.

Helmikuuhun sopisi myös sanat, että helmikuu on herkkukuu, sillä sitä tämä kuukausi kalenteriinkin kurkkaamaalla on ollut. Jos siis tapana pitää yllä perinteitä ja osallistua Runebergiin, ystävänpäivään ja nyt laskiaissunnuntain viettoon. Jokaiselle näille omat herkut muodostuneet. Kalevalanpäivän päättäessä helmikuuta tällä alkavalla viikolla, taitaa tämä juhlapäivämme ilman perinteistä herkkuansa olla. Siihen ehdottomasti korvapuusti, vai mitä? Tarjoiltuna tuohikorista. Kannatetaan.

Laskiaista meidän perheessä lapset odottavat innolla. Pullien vuoksi. Vaikka pullaa meillä leivotaan joka viikko, laskiaispullia tehdään vain laskiaisena. Kuten Runebergin torttuja Runebergin päivänä. Haluan säilyttää tällä tavalla näiden päivien perinteisyyden, enkä tuoda näitä herkkuja muuhun ajankohtaan. Maistuisivat kyllä, siitä ei ole kyse. Mutta mielestäni laskiaispullia kuuluu syödä laskiaisena, ei muulloin. Lapset alkavat jo alkuvuodesta kyselemään, että milloin on se päivä, jolloin saa niitä kermapullia. Pienempi joskus kyseli "läskiäispullien" perään, kun ei muistanut sanaa laskiainen. Tällä viikolla niitä leivoimme. Unohdin ostaa kaupasta vadelmahillon, se kun on meidän perheen suiden mukainen laskiaispullien täyte. Omenahilloa kaapista löytyi, mutta eihän se nyt samalle maistu. Niinpä lapset nauttivat laskiaispullia pelkän kermavaahdon kera. Hyvää kuulema niinkin. Laskiaiseen ei perheessämme sen enempää perinteitä liity, toki hernekeittoa (purkista) keitellään niille, kenelle se maistuu. Ja mäkeä lasketaan, jos mäki on laskukunnossa. Huudellaan piiiitkiä pellavia. Ja taas nolostetaan lapsia. No, tällä äidillä jää laskiaissunnuntain mäenlasku välistä kuumeen vuoksi, joten säästyvät lapset pitkien pellavien kutsuhuudolta.

Laskiainen on alunperin tarkoittanut laskeutumista paastoon. Vasta myöhemmin suomalaiseen laskiaiskulttuuriin on yhdistetty mäenlasku, hernekeitto ja laskiaispullat. Laskiainen on siis perinteinen kristillinen juhla, jota vietetään seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Laskiaisena syötiinkin raskaita ja rasvaisia ruokia sekä herkuteltiin paastoa ennen rasva suupielistä valuen. Mitä rasvaisemmat ruuat, sen paremmin talon porsaatkin lihoivat ja lehmät antoivat maitoa.

Nykyisen kaltainen laskiaispullaperinne yleistyi meillä Suomessa vasta 1950-luvulla saapuen tänne Ruotsista. Erään tarinan mukaan laskiaispullan on keksinyt ruotsalainen leipurioppilas, joka raipaniskujen pelossa kehitteli uuden pullan. Tarina kertoo, että oppilas keksi täyttää pullan kaikkien ruotsalaisten rakastamalla mantelimassalla ja säästyi raipaniskuilta. Itse pulla on kuitenkin kotoisin Saksasta, jossa sitä syötiin jo 1600-luvulla. Mantelimassatäytteiset laskiaispullat yleistyivät Ruotsissa 1700-luvulla. Vuonna 1771 laskiaispulla sai hieman epämiellyttävää mainetta kuningas Aadolf Frederikin kuoltua ruuansulatusvaikeuksista johtuneeseen halvaukseen juuri laskiaistiistaina. Tällöin hän, kaiken muun herkuttelun ohella, oli nauttinut 14 laskiaispullaa... Melkoinen määrä siis. Syödäänpä me maltillisemmin laskiaisen pullia, vaikka niin mahdottoman hyviä ovatkin. Mantelimassalla, hillolla, kermavaahdolla. Ihan ilmankin. Ja nuo mahtavat laskiaispullat tuossa kuvassa on veljeni vaimon, Outin, käsialaa. Kuten myös kuvakin. Kiitos Outi ja terkkuja Kesälahdelle!

Aurinkoa laskiaiseen ja liukkaita mäenlaskuja mäkeen meneville!