Weekend vibes



Aurinko. Talvi. Pakkanen. Kauneutta ihan joka paikassa. Kaikkialla. Huomasitko? Koko viikonloppu täynnä. Kuura kuorrutteella somistettua. Auringon säteissä kimaltavaa. Niin kaunista. Niin hiljaista. Ääniä kevään tulosta. Talitintin innokasta tityytä. Suksien suhinaa järvellä. Nuotion rätinää kodalla. Repussa eväät. Makkarat jokaisen makuun. Aamulla paistetut kanelipullat. Termarissa kaakao. Nuotiohetki tuntemattoman pilkkimiehen kanssa. Oli tulet meillä valmiina. Evästauko hänelläkin. Maistui hänellekin pulla. "Kiva äiti, kun sä tarjosit sille miehelleki pullaa, vaikka olin pakannut pussiin meille neljälle". Riitti pilkkijälle.  "No perhana, kun kerran tarjotaan niin toki maistuu" vastasi. Hyvä mieli kaikilla. Auringosta nautittu. Lämmittää jo. Ihana hetki lämpimien kivien juurella. Hengitellä. Olla. Hymyillä. Nauttia. Kaikki oikeasti tosi hyvin. Juuri tässä hetkessä. Ihan siinä seuraavassakin. Pieniä ihmisen murheet kaiken hyvän rinnalla. Oikeasti.


Viikonloppu. Sitä aina odottaa, vaikka arjessakin ihanaa. Odottaa aikatauluttomuutta. Ihan vaan oleilua. Fiiliksen mukaan elämistä. Hetkeen tarttumista. Oman perheen kanssa. Sukulaisten. Ihania kohtaamisia, jälleen näkemisiä. Hyvää seuraa, mahtavaa ruokaa. Oleilua. Myös kuntoilua. Fiiliksen mukaan sitäkin. Kehoa kuunnellen. Oli oikea ratkaisu leppoisasti hiihdellä isomman rehkimisen sijaan. Sitäkin ehti tekemään. Ja ehtii toisenakin päivänä. Auringosta nauttimista. Ulkoilua. Luonnosta hengittämistä. Virtaa uuteen viikkoon. Ehdottomasti. Ihanilla hetkillä voimaantumista. Hymy huulilla hyvää yötä. Tervetuloa uusi mahtava viikko!









Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hampaat raudoissa

Ranskan matkailua 8-v kertomana

Kesämuistojen reppua täyttämässä