Karvinen ja maanantai

Muistatteko vielä 80-luvun lopulla suosion saavuttaneet Karvinen-sarjakuvahahmosta tehdyt pyyhkeet? Oli myös muitakin hahmoja mutta meidän perheessä minulla sekä siskollani Hannalla oli Karvispyyhkeet (minulla pyyhe löytyy edelleen). Koska minä olin meistä vanhempi, pyyhkeessäni luki isoin kirjaimin  "Minä olen suurin ja kaunein". Hmmmm....nykypäivänä (varmaan jo silloinkin) varsin kyseenalaista tekstiä kasvatuksellisessa mielessä. Siskoni pyyhkeessä luki vastaavankokoisilla kirjaimilla "Vihaan maanantaita". Jep, lapsen suuhun sopivaa tekstiä tämäkin. Vanhempani, jotka pyyhkeet meille olivat joulupakettiin hankkineet, tuskin miettivät tekstin syvempää olemusta. Kuva Karvisesta oli varmasti se, joka ratkaisi ostopäätöksen. Tähän ainakin haluan uskoa. Voi toki olla, että pyyhkeissä oli saatavilla vain nämä kaksi mallia: ylpeä ja iloinen Karvinen tai masenteleva ja vetämättömän näköinen Karvinen. Valitse niistä sitten. Muistelen, että pyyhkeelle "Minä olen suurin ja kaunein"  olisi ollut kaksi ottajaa...

"Vihaan maanantaita", "I hate Mondays", "sunnuntai ahdistus"....mitä näitä nyt onkaan kuvaamaan viikonlopun päättymisen tuskaa. Myönnetään, joskus itseäkin ahdistaa, tai oikeastaan harmittaa viikonlopun päättyminen, kukapa sitä ei vapaa-ajasta nauttisi. Mutta viha-linjalle en lähtisi maanantainkaan suhteen. Toki toisinaan on ankeampia aamuherätyksiä mutta kyllä maanantaikin aina on mukavaksi päivän mittaan muuttunut. Tämän maanantain ilon hetkiä sain kokea jo heti aamulla mennessäni opettajainhuoneeseen tarkistamaan lokeroani. Ihana kollega oli muistanut minua itse kirjoittamallaan runolla <3 Oi mikä mahtava aamun aloitus. Kiitos rakas Tarkku. Päivä oli aurinkoa ja muitakin ilon aiheita täynnä: lenkkeilyä ja pyöräilyä, kampaajalla hemmottelua, esikoisen pianon tutkintotilaisuudessa taitavien musikanttien esiintymisistä nauttimista. Illan suussa kotiin palatessa ovenpielessä odotti yllätys: naapurilta rasiallinen lusikkaleipiä. Kiitos Kirsi <3 Hyvä kiertää :) I love Mondays. Ainakin tänään tätä päivää.
Yllätys ovenpielessä

Kommentit

  1. Kiitos itsellesi monista saamistamme herkuista ja mukavista juttutuokioista. Hyvä tosiaan kiertää!
    T: Naapuri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ajatuksien vaihtoa:

Suositut tekstit