Ihana, kamala äiti


Äiti. Enkeli. Tuki, turva. Luottamus.

Äiti, tuutko leikkii? -Kohta. Äiti, tuutko sinä? -Ihan kohta, laitan nopeesti vaan ruuan tulemaan ja sitte tuun. Äiti, etkö vieläkään tuu? -No oottakaa hittosoikoon nyt hetki! Kyllä minä tuun ku kerkeen, ei sitä koko ajan tartte hokea! Hiljaisuus. Jatkuu vaan. Mikähän niillä kun ovat hiljaa? Ai niin, sinne leikkimään piti...Astelen lastenhuoneeseen ylipirteä hymy naamalla, hyvä äiti oon, kirkas kruunu otsalla. Lapset keskeyttävät leikkinsä ja kääntyvät hämmästyneenä katsomaan minua. Mitä sä niinku tänne tuut? kysyvät. -Leikkimään. Ai, mut ei me sua enää tarvita, voit mennä tekee niitä omia hommias.
Tästä on aikaa jo monta vuotta. Edelleen muistan tämän kuin eilisen. Pysäytti ja laittoi miettimään. Oliko se oikeasti niin tärkeä juttu, etten voinut mennä leikkimään kun minua pyydettiin? Oltaisiinko juuri silloin koettu perheessämme nälkäkuolema jos olisin lykännyt ruuanlaittoa ja vastannut leikkikutsuun? Silloin, kun minua olisi tarvittu. Nyt eivät enää tarvitse. Varmaan tietävät, ettei tämä äiti liioin kykene heittäytymään leikin vietäväksi, sillä kun on koko ajan niin paljon tekemistä. Kuka sellaista leikkikaveria haluaa, joka ei ole 100% läsnä leikissä? Ei kukaan.
Käsi pystyyn se äiti, joka ei koskaan koe huonoa omatuntoa illalla nukkumaan mennessään milloin lyhyestä pinnastaan, typerästä kiistelystä, leikkimättä jättämisestä, aidosta läsnäolosta? Minun käsi ei aina nouse, muuta kuin ristiin iltarukouksessa, jossa pyytää viisaampaa huomista lastensa kanssa. Joskus mielenrauhan saamiseksi olen jopa käynyt herättämässä lapsen ja pyytämässä anteeksi typerää käytöstäni. Yleensä lapsi ei ole sitä enää edes muistanut. Mutta minä olen saanut levollisemman yöunen, vaikka Vuoden Äiti-titteli menikin taas jollekin toiselle...
Viikolla luin jostakin lööpistä, kuinka "pullantuoksuinen" äiti alkaa olla menneen talven lumia, sitä ominaisuutta ei enää tavoitella eikä se ole Hyvä Äiti-rankingissa arvossaan. Minä, pulla-äitinä, kyllä harmistuin. Mikä tuoksu onkaan parempi, turvallisempi, kotoisampi kuin pullantuoksu? Varmaan tänä päivänä hien ja raudantuoksuinen kuntosali-kissa -tuoksu lienee arvossaan, ainakin äideillä. Lapsilta jos kysytään niin veikkaan pullan edelleen voittavan. Ja sitä ilosanomaa vien itse eteenpäin omien lasteni kohdalla, balanssissa toki terveellisten elämäntapojen :)

Ihanaa äitienpäivää teille kaikille ihanille, välillä vähemmän ihanille, äideille <3

Ps. Peittelin hetki sitten 6-vuotiaan sänkyyn. Hänelle tulee hurja hellyydenosoitusten ryöpsähdys aina hyvän yön toivotusten jälkeen. Tänään illan liturgia alkoi näin: "Äiti, mä rakastan sua niin niin paljon, että mä voisin antaa vaikka noi kaikki mun rahat pankista pois mutta en koskaan tätä rakkautta" <3 Ja pankista löytyy n. 2e....

Kommentit

  1. Voi Minna, tunnistan niin hyvin omat tuntemukseni kirjoituksestasi. Hyvää Äitien päivää meille joskus vähemmän ihanille äideille! <3 Kirsi ja tytöt

    VastaaPoista
  2. Ihana kirjoitus, tuttuja fiiliksiä. Uhmaikäisen kanssa meinaa mennä välillä järki, mutta kun se nukahtaa sänkyynsä pehmokukko kainalossa, supermiesasu päällä ja on maailman söpöin, onkin sitten jo pingispallon kokoinen pala kurkussa. Äiti hiipii häntä koipien välissä lukemaan self help -oppaita ja lapsipsykologiaa ollakseen huomenna parempi ihminen...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ajatuksien vaihtoa:

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hampaat raudoissa

Metsäkoulun voimaa

Iceland weekend, part 2 - Seljavallalaug, kuvotusta ja kikatusta