Ystävyyden voimaa



Voitko kuvitella elämääsi ilman ystäviä? Kuka on ystävä? Hän, joka tietää sinusta kaiken ja on siitä huolimatta tai juuri sen vuoksi ystäväsi? Olen ihminen, jonka on helppo tutustua uusiin ihmisiin. En varsinaisesti luokittelisi itseäni niihin, jotka ovat kiinnostuneita uusista ihmisistä mutta kuitenkin olen sitä tyyppiä, jolla juttu luistaa ja joka pian huomaa kertovansa niin kuukautiskiertonsa kuin suonikohjunsakin tälle juuri tuttavaksi tulleelle. Avoimuus, siitähän ihmissuhteissa on kysymys. No, toki vastavuoroisuuttakin tarvitaan.
Olen elämäni aikana tehnyt muutaman muuton. Muuton, jossa asunnon lisäksi on vaihtunut niin paikkakunta kuin murre-aluekin. Pohjois-Karjalan viäntämisen kulttuurista Tampereen nääs-kiälisten joukkoon oli oma shokkinsa, josta avaudun ehkä joskus enemmän. Ystävyyssuhteita kuitenkin pääsi (ihme kyllä) syntymään ja edelleen yhteyksiä pidellään. Osan kanssa "on ilimoja pielly"-tyylillä, osan kanssa jutellaan vähän muustakin. Omakotitalon rakentamisen myötä hengenheimolaisia löytyi lisää, ja samanlaiset elämäntilanteet rakentamisineen, synnytyksineen ja lapsineen lujitti yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Tärkeitä ja rakkaita ystäviä näiltä ajoilta edelleen. Mutta elämä yllättää ja joskus erottaa, tällä kertaa ystävistä. Viimeisimmässä muutossamme raskainta ei ollut luopua itse suunnittelemasta ja rakentamasta unelmiensa talosta vaan naapuruston kanssa syntyneistä tärkeistä ja rakkaista siteistä, niin meidän aikuisten kuin lastemme välillä. Edelleen, näin kolme vuotta tapahtuneesta, kyyneleet nousevat silmiini tätä kirjoittaessani. Kyllä, raskas asia yhä vieläkin, vaikka yhteyksiä pidetään tiiviisti ja kuitenkin varsin lähellä toisiamme olemme. Silti ikävöin sitä arjen jakamista, välittömyyttä, joka naapureiden kesken vallitsi.
Muuttaminen uuteen paikkaan on aina uuden vaiheen aloittamista ja vanhan taakse jättämistä, ainakin osittain. Näin aikuisiällä, ilman hiekkalaatikkoikäisiä lapsia, on vieraassa paikassa aika haastavaa löytää itselleen "seuraa". Mietipä ite, mistä lähtisit etsimään kavereita. Kirjastosta, kaupasta? Not. Myönnän, etten aluksi ollut kovinkaan innokas tutustumaan kehenkään. Johan minulla oli ystäviä, joihin nyt vain pidetään yhteyttä vähän kauempaa. En tarvitse enempää, ei tule eikä ole heidän veroisia ystäviä. Muualla asuvat ystäväni kyselivät, millaisia ovat uudet naapurit, joko olet heille leiponut pullaa kuten teit aina meillekin? En. En todellakaan. En edes tiedä, miltä naapurit näyttävät. Itse söin pullani. Meni kauan, että sopeuduin uuteen kotiin, uuteen paikkakuntaan ja uusiin ihmisiin, joista osasta on tullut tärkeitä ystäviä. On mahtavaa, että jokaiseen elämänvaiheeseen, jokaisessa paikassa elettyyn elämään liittyy ihmisiä, jotka ovat pysyneet rinnalla elämäntilanteiden vaihtuessa. Toki aikansa kutakin, osa ihmissuhteista on hiipunut mutta ehkä näin on ollut tarkoituskin. Vaikka toisinaan koen huonoa omatuntoa siitä, etten ole ehtinyt pitämään yhteyttä, luotan silti ystävyyden voimaan. Oikean ystävän tunnistaa siitä, että juttu jatkuu luontevasti juuri siitä, mihin se noin vuosi sitten viimeksi tavattuamme jäi. Sovimme eilen yhden ystäväni kanssa pitkästä aikaa nähtyämme, ettemme ota stressiä siitä, että arjen kiireissä emme ehdi aina pitämään yhteyttä. Tietoisuus siitä, että toinen on olemassa ja pysyy rinnalla riittää. Ja sitten halattiin. Taisi muutama kyynelkin vierähtää.

Kommentit

  1. Juuri näin sisko-kulta, voin täysin sydämin yhtyä kirjoittamaasi. Tapasin tänään hyvän ystävän pitkästä aikaa ja muisteltiin aikaa, kun asuttiin Saksassa . ;) :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ajatuksien vaihtoa:

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hampaat raudoissa

Ranskan matkailua 8-v kertomana

Kesämuistojen reppua täyttämässä