Opena oppimassa. Joka päivä.


Iloisia aamun toivotuksia. Ilon kiljahduksia jälleen näkemisen riemusta. Eilen viimeksi nähty. Pitkään kestäviä halauksia. Aamun aloitusta, päiväohjelman läpikäymistä. Millä mielellä olen tänään? Hauskalla. Iloisella. Innokkaalla. Rakastuneella. Tyytyväisellä. Osaatko kertoa, mikä mahtanee olla syynä tähän? Koska pääsin kouluun. Koska luokkakaveri on tullut terveeksi. Koska Hän tuossa on koulussa, olemassa. Koska tänään on hyvä päivä. Koska tänäänkin tulee läksyjä. Koska muuten vaan.

Päivään mahtuu naurua, huumoria, pierua, pieruhuumoria. Tilannekomiikkaa, hassuttelua, ilolla oppimista, ilon kautta ahertamista. Toki toisinaan jänkkäämistä, vänkkäämistä, oman harmin purkamista, tunnekuohun sanoiksi pukemista, itkua, raivoa, selvittelyä, anteeksipyytämistä ja antamista. Niitä elämän asioita.

"Miten sä jaksat tota työtä?" "Kyllä sulla täytyy olla hyvät hermot! En mä vaan kestäis." "Etkö olis itellesi voinu toista ammattia hankkia, tuommoiseen työhön lähit?" "Eikö tuo oo henkisesti hirveen raskasta?" "Eiks sua koskaan säälitä ne?" kysyi joskus samaan ammattikuntaan kuuluva sijaiseksi pyrkivä henkilö. Siis ketkä ne? -"Ne kehitysvammaiset", tarkensi kysymystään. Jatkokysymyksenä esitti, että "Pyyhiksä niitten räät vai onks se avustajan tehtävään kuuluvaa?"  Kaikenlaista on tullut kuultua, aikuisilta. Mutta, kiitos kysymästä. Hyvin olen jaksellut. Raskaaksi ei olo ole käynyt. Sääliä en ole tuntenut. Enkä antanut. Räkää ja muitakin ihmisen eritteitä olen pyyhkinyt ja pyyhin edelleenkin  jos tilanne niin vaatii. Toki omatoimisuuteen kannustanut näissäkin asioissa.

Työn mielekkyys on yksi isoimpia ihmisen elämänlaatuun vaikuttavista asioista. Tehdä sitä, missä kokee olevansa oikeassa paikassa. Tehdä sitä, missä antamisen sijaan saa myös itse. Sitä, mikä palkitsee, motivoi. Sitä, missä haluaa kehittyä ja oppia itse. Sitä, minkä vuoksi jaksaa aamuisin herätä, nousta ylös, vaikka kuinka väsyttäisi. Minulla on kuulkaas sitten niin mielekäs työ. Paras mahdollinen. Ainakin itselleni se paras. Ihan mahtavia työkavereita, joista tullut tärkeitä ihmisiä elämääni. Jaksaa vapaa-aikanakin heidän naamojaan katsella. Se on aika paljon se. Ihan parhaat oppilaat. Aurinkoiset, positiiviset, innokkaat, elämäänsä tyytyväiset. Ilman oppilaita ei olisi tätäkään työtä. Hehän niitä "työnantajia". Rehellisen palautteen antajia. "Sä kuritat lempeästi", "Toi ei osaa käsitellä mua oikein." Tai toisessa päässä nämä "Mulla tuli onnenkyyneleet, kun mä tulin kouluun." Oppilaat ovat niitä peilejä, joista heijastuu kotien fiilikset, kaverisuhteiden pulmat. Heijastuu erityisen helposti myös opettajan naaman asento. Äänensävy. Että oliko millainen aamu itelläsi? Laitoitko pikkasen liian tiukan nutturan? Joskus voisit nimittäin jättää hiukset auki ja antaa mennä vaan vähän rennommalla otteella. Kysellä, että mitä sitä sinulle kuuluu tänään? Niin, just sinulle? Aika tärkeitä taitoja nämäkin. Pysähtyä kuulemaan toista. Ei pelkästään kuuntelemaan, myös kuulemaan. Ne kun kaksi eri asiaa.

Tänä aamuna. "Otetaanhan me taas tänään ne Hyvän mielen kortit?" Ja otettiinhan me. Valitse tälle päivälle se kuva, joka sinua eniten juuri nyt miellyttää? Ja korttien levittyä lattialle kuhina korttien ympärillä alkaa. On myös hämmästyttävän nopeasti ohi. Jokaisella selkeät ratkaisut ja perustelut kuvan valinnalle. Vuorotellen kortit esitellään, laitetaan esille. Mietitään lopuksi kortin tekstiä. Tarkoitusta. Mitä tämä ajatus juuri sinun kohdallasi voisi tarkoittaa?


Ihan super-mahtavaa! Oikeasti. Mikä mahtava tunnelma ja rauha. Ja kun se "varsinainen oppitunti" pääsi käyntiin äidinkielen parissa, vallitsi luokassamme täysi hiljaisuus. Se intensiteetti, millä oppilaat työhönsä keskittyivät, jotain sellaista, mikä pysäytti. Tämä pieni Hyvän mielen hetki noiden korttien parissa. Sekö se syynä? Olen vakuuttunut hetken voimasta ja sen voiman kantavuudesta. Tästä hetkestä oli mainio ponnistaa uuteen, 7h:n mittaiseen koulupäivään. Koska "tänään ON hyvä päivä", kuten eräs oppilas perusteli fiilistään jo koulupäivän alkaessa. Se, mihin uskot, vahvistuu. Huomennakin on siis hyvä päivä. Jokaisessa päivässä kun on aina jotain hyvää.

Ps. Se räkää pelkäävä ei silloin aikoinaan saanut sijaisuutta. Olin valintaa tekemässä. Sillä ken räkää pelkää, saattaa pelätä muutakin. Ja silloin kun pelkää, ei kaikkea voi itsestään antaa. Ja jos et kaikkeasi anna, ooppa sitten antamatta ollenkaan.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hampaat raudoissa

Metsäkoulun voimaa

Iceland weekend, part 2 - Seljavallalaug, kuvotusta ja kikatusta