Bäkkäri-emännän kynästä: Aitoon Kirkkarit 2015

Älä synkisty. Kirkastu! Seuraava teksti jatkaa "Kaverin kynästä" blogipostauksia. Kiitos tekstistä ja kuvista rakkalle ystävälleni, kummityttöni reippaalle äidille, joka jaksaa vuodesta toiseen olla aktiivisena talkoolaisena järjestämässä tätä tapahtumaa idyllisessä Aitoon kylässä. Tapahtumaa, jolla on vahva sijansa kesän musiikkifestareilla.

"Kirkastusjuhlat eli Kirkkarit eivät ole uskonnollinen juhla, vaikka nimen perusteella niin voisi äkkiä luulla. Kirkkareita vietettiin 4.-6.7. 2015 jo 133. kertaa Pälkäneen kunnassa, Aitoon kylässä. Huippu artisteja oli tänäkin vuonna esiintymässä: Popeda, Samuli Edelmann, Paula Koivuniemi, Kasmir, Elastinen, Happoradio, Sanni, Haloo Helsinki, Apulanta ja monia muita.

Aitoon Kirkastusjuhlien järjestelyistä vastaa Aitoon VPK. Kirkkarit järjestetään talkootyöllä ja talkoolaisia on tätä tapahtumaa järjestämässä n. 550. Huikea määrä! Juhlien tuotto käytetään palokunnan palo-ja pelastustoimen hyväksi, sekä juhlapaikan ylläpitoon ja kehittämiseen. Jokainen talkoolainen tekee parhaansa hänelle annetussa tehtävässään ja me talkoolaiset olemmekin kuin yhtä suurta perhettä. Tämä on todellakin ainutlaatuista. En ole missään muualla tavannut tällaista yhteishengen kohottajaa kuin mitä Aitoon Kirkastusjuhlat ovat.

Kirkkari-sunnuntaina on perinteinen VPK:n marssi ja paljon ohjelmaa myös lapsille. Maanataina on maankuulut päivätanssit: Tulipunaruusut Jarkko Salmi & tanssiorkesteri Sunset hikoilutti kansaa tänä vuonna.

Itse olen puuhastellut Kirkkareiden eteen millon missäkin tehtävässä mutta nyt viimeiset 16v. (hups! aika rientää) Rokkiliiterin backstagella eli bäkkärillä. Meillä on siellä hyvä tiimi johon kuuluivat tänä kuten aiempinakin vuosina Minna Jaakkola, Eva Kallio ja Julia Jaakkola. Jokainen meistä tietää tehtävänsä ja yritämme kehittää bäkkäriä joka vuosi parempaan suuntaan. Ja ehkä olemmekin tässä onnistuneet nimittäin kaikki artistit kehuivat, että Aitoossa on kaikista paras bäkkäri! Hyvä me!

Artisti Kasmir rakastui täysin Hannele Haatajan tekemään ruokaan! Olihan se hyvää kun ruoka meinasi loppua kesken! Meillä on bäkkärillä yksi kirjoittamaton sääntö: Älä nukahda/sammu bäkstagelle! Tämän seurauksena olemme päässeet muutamaan kertaan tusseilla taiteilemaan. Tänäkin vuonna tussi viuhahteli pariinkin kertaan lahjakkaasti...




Tämän vuoden Kirkkareista jäi hyvä fiilis! Elastinen veti aivan mahtavan keikan, voi sitä hyvää mieltä ja energialatausta. Kun Apulannan väki saapui paikalle, tuntui kuin kotiin olisivat tulleet. Halausten kera vaihdettiin pikaiset kuulumiset. Samuli Edelmann ja Paula koivuniemi eivät jättäneet ketään kylmäksi. Paulaa oli katsomassa väkeä "vauvasta vaariin" ja kaikki lauloivat yhdessä. Mahtava tunnelma!

Kirkkareiden jälkeen on itsellä takki tyhjä mutta niin hyvä mieli! Kyllä tämän eteen jaksaa tehdä talkootyötä! <3 
Jos haluat ensi vuonna talkoilemaan Kirkastusjuhliin, ota reippaasti yhteyttä www.aitoo.fi. Kun teet yhden työvuoron voit saada kiitokseksi esimerkiksi festarirannekkeen tms. Paljon jäi kertomatta, mutta tervetuloa "Kirkastumaan" ja kokemaan tunnelmaa paikan päälle kesällä 2016!"





Rakkaudella bäkkäri-emäntä: Kippana Penttilä

(Teksti ja kuvat Kippana Penttilä)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hampaat raudoissa

Kiitos!

Iceland weekend, part 2 - Seljavallalaug, kuvotusta ja kikatusta