Eräs pyöräretki

Lähdettiin neiti kohta ekaluokkalaisen kanssa pyöräilemään. Mennyt lapsillakin päivät sisätiloissa sadetta pitäen, joten äitinä koin jo huonoa omatuntoa kun en ole patistellut lapsia päivittäisen liikuntapläjäyksen pariin. Itse kyllä olen siitä huolta pitänyt mutta lapset...he ovat saaneet leikkiä vapaasti ja sisällähän nuo ovat viihtyneet.

Mutta nyt tehtiin pyöräilemään lähtöä, muutaman tunnin ajan. Oli itselläkin hommaa jos toista tehtävänä, mansikoiden perkausta ja pakastamista, pihamaan trimmeröintiä, ruuanlaittoa, leipoakin piti kun kerran tuoreita mansikoitakin oli. Hetki terassillakin teki mieli istua lehden parissa, kun tuo aurinkokin näyttäytyi eikä terassilla juuri tänä kesänä ole tullut istuttua. No siinä sen minuutin istuttua huomasin, että eiliseltä maalausreissulta jäi villiviinit ja klematikset nostamatta pation kaiteille jatkamaan kasvuaan joten lyhyeen jäi lehden parissa loikoilu. Ei sitä vaan osaa paikallaan ihminen olla. Lapsella oli omat juttunsa sisällä ja pihalla menossa. Joten lykkääntyi pyöräily.

Vihdoin sain aikaiseksi patistella lapsen ja itseni pyörien päälle joten eikun menoksi. Keväällä pyöräilemään oppinut ajelee jo kuin vanha tekijä, vaikka tien leveys ei aina meinaakaan riittää. Toisinaan katse kiinnittyy johonkin sellaiseen, joka sattuu olemaan ajoradan ulkopuolella ja sinne sitten pyöräkin suuntaa. Ja pusikko rytisee.

"Mä en sit lähe hiekkatielle." No, sinne mentiin kuitenkin. "Siis tää kestää ainaki satakilometriä, en jaksa polkea. Täällä on hirveä hajukin, varmaan noi koirat haisee." Koirien ulkoiluttajia nimittäin riitti. "Ja mikä minua nytkin kutittaa, joku on poskessa." Pysähtyy raapimaan ja taas matka jatkuu. "Siis miten pitkä tämäkin tie muka on?" Lupaan, että käännytään kun tämä hiekkatie loppuu. Ja se sitten loppuikin. "Ai, me tultiin tähän, jatketaan matkaa, ei kyllä vielä käännytä." Käännytään kuitenkin koska tiedän narinavirren voimistuvan jos lähdetään asfalttitielle ja sen isompiin mäkiin. "Pysy reunassa" ohjeisiin saan milloin mitäkin kommenttia: "Ihan sama", "mitä sitten jos joku ajaakin päälle, ei se mua haittaa"... Voi neiti-negatiivista! Kohta alkaa kuulumaan "siis, nyt mulla on suussa jo joku ötökkä!" Tähän on äidin pakko vastata, että mitäs koko ajan valitat, pidä suu välillä kiinni! Valitus laimenee kun hän huomaa tutunnäköisen metsän: "Täähän on päiväkodin Metsämörri-paikka! Äiti mennään!" Ja sitten mennään. Sain esittelyt Metsämörrin eväspaikasta, pesäkolosta, reppupuusta ja portista. Iloksi muuttui pyöräreissu. Päätettiin tulla paikkaan eväsretkelle kunhan sisko kotiutuu tädin luota.

Jatkoimme matkaa ja hetken kuluttua tiellä hyppi pieni lintu, joka ei osannut lentää. Sitä ihmettelimme ja tytsy oli sitä mieltä, että lintu vois tulla meille asumaan, vaikka leikkimökkiin jos sisälle ei saa ottaa. "Et kuitenkaan suostu siihen" totesi jo ennen kuin ehdin vastaamaan. Vakuutteli, että hän kyllä opettaisi sen lentämään. Ja sitten kun se kasvaisi niin he lentäisivät yhdessä. Lintu ottaisi kiinni puserosta ja silleen se onnistuisi se lentäminen. Kävimme pyöräretken jatkuessa keskustelua linnuista ja niiden oppimiskyvyistä. Ja talitintin mahdollisuuksista lennättää ihmistä. Lopputulos oli että "Mun olis pitänyt ottaa se lintu mukaan. Olisin sitä tarvinnut."

Enäjärven rannalla pysähdyimme testaamaan veden lämpötilaa. "Äiti, tää on polttavan kuumaa, tuu kokeilemaan! Oikeesti, tää on ihan melkein kiehuvaa!" Lämmintä oli, mutta ei tehnyt mieli uimaan. Rannalla oleva kylttikin kertoi kohonneista colibakteereista ja tästä seurasi taas uusi setti kysymyksiä. Sana "Koli" kun on meille se mummolan mökin lähellä oleva kansallismaisema ja paikka jossa kiipeillä kallioilla.




Pyöräreissu päättyi lapsen mukaan "melkein kolariin". "Mä niin säikähdin, että ihan melkein aloin itkemään." "Melkein kolari" tapahtui siilin kanssa. Siiliä näkee niin harvoin, että säikähtäähän sitä vähemmästäkin kun tien poikki kipittää, totean. Tosin tähän tuleva ekaluokkalainen sanoi: "Mä oon kyllä oikeesti nähnyt siilin aiemminkin mut se oli sellainen pitkäkaulainen ja pitempi piikkinen mut silti mä oikeesti säikähdin tätä." Onneksi olimme jo kotiportilla niin pääsi pienen pyöräilijän hengitys tasaantumaan. Äiti taitaa lähteä omalle pyörälenkille kunhan talo hiljenee untenmaille...


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hampaat raudoissa

Kesämuistojen reppua täyttämässä

Kiitos!