Teltta pystyssä heti aamulla


Kesäiset reissut autossa lasten kanssa vaativat toisinaan mielikuvitusta. "Onko vielä pitkä matka" ja "Milloin ollaan perillä?" ovat varmasti eniten esitetyt kysymykset takapenkillä matkustavilta. Ja koska tähän ei jaksa kauaa vastailla, ohjeeni kysyjälle on ollut: ennen kuin kysyt, katso ulos ikkunasta ja mieti, näyttääkö tämä maisema siltä mihin ollaan menossa? Tai: Onko mummola täällä, näin lähellä meitä? On auttanut, ainakin vähäksi aikaa. Muistan Tampereella asuessamme kun lähdimme Pohjois-Karjalaan mummolaan ja n. 300m ajettuamme Pispalan harjun päällä esikoinen huusi innoissaan: Nyt me ollaan perillä! Tuossa se mummola on! On se, minä näin kun mummo oli jo rappusilla meitä vastassa. Juu ei ollut vielä mummola, taisi pieni matkustaja ehtiä ottamaan useammatkin päiväunet ennen määränpäähän saapumista.

Vaikka matkanteko sujuu hyvin, kiitos ipadien, tablettien ja muiden älylaitteiden, alkaa pidemmän matkan taittaminen jossain vaiheessa puuduttaa isompaakin matkustajaa. Tapellakin ehtii, useampaankin kertaan. Aiheeksi riittää esimerkiksi haju. "Hyi kuka pierasi?" En se minä ollut. "Olitpas, tää on ihan sun haju, sen kyllä tunnistaa." "Ei kun ne on nää mun housut kun mä kävin näillä navetassa!" "Ei kyllä oo, ne haisee ihan pesuaineelle!" "Eli se olit sinä!" "Eiku tää on kyllä äidin haju!" Kunnes sitten huomataan, että ollaankin Imatralla. Tai Varkaudessa. Reitistä riippuen. Mutta kyllä siinä kuskinkin kärsivällisyyttä ja äänihuulia välillä myös testataan kun yrittää ratti kädessä pitää lapsilleen jöötä. Monenlaisia uhkailuja ja ikäviä sanoja on suusta singahdellut sovun aikaan saamiseksi ja kyllä, hiljentyneet ovat, takapenkin riitapukarit. Varmaan järkytyksestä. En tällä ylpeile, eikä tänne Nobelin rauhanpalkintoa olla jakamassa ihan aiheestakin, mutta ymmärtänette fiiliksen ratin ja takapenkin välillä kun Nou kän duu. Matkapahoinvoiva osaa onneksi hoitaa hommansa suht siististi joten yhden pysähdyksen taktiikasta ei ihan hevillä tämä mamma luovu. Ellei sitten ole uhannut jättää toista tappelijaa seuraavalle pysäkille ja sen vuoksi joudu hiljentämään vauhtia...

Nyt kun lapset ovat sen verran isoja, radiosta kuuluvat jutut kiinnittävät toisinaan heidänkin huomionsa. Kesäaikaan monenlaiset hassut ja vihjailevat mainokset tuntuvat olevan suosiossa. No, mikäpäs siinä äidin ja isän on hymyillessä pikkutuhmille jutuille auton etupenkillä, kesähän nyt on ja loma ja tutkimustenkin mukaan romanttinen elämä vilkkaimmillaan...Mutta iPadin lumoihin vaipuneet lapset, ne osaavat välillä olla kartalla, myös radiosta kuuluvien mainosten osalta. "Äiti, kuulitko ton, joku kaalimato piste com tarjoaa leikkikaluja aikuisille! Siis mitä leluja aikuiset muka tarvii?!" "Ootko sä äiti käyny kattoo noita sivuja!"
Viime kesänä kyseinen firma mainosti milloin kesäkissaa, sauvakävelyä ja Jormaa. "Hanki sinäkin Jorma kotiisi" kehotettiin ja tästä taas heräsi takapenkillä kysymysten tulva: "Siis häh, miks pitäis hankkia Jorma kotiin? Sehän asuu meidän naapurissa, miks sen meille pitäis tulla, en kyllä ymmärrä."

Tänä kesänä Hemtex on lähtenyt vihjailevalle linjalle. "Teltta pystyssä jo heti aamusta" toteaa mies reippaana, melkein rehvakkaana. Ja lapsi kyselee takapenkiltä "Mitä ihmeellistä nyt siinä on, jos joku saa teltan pystyyn jo aamulla?" Ei mitään ihmeellistä minunkaan mielestä. Naisääni jatkaa mainosten linjaa pyytäen "Kokeile, miten aidon tuntuiset kannut!" No, mainosten tarkoitus on mennyt perille, on jäänyt mieleen ja ovat ne myös hymyillyttäneet, ainakin meitä aikuisia.

En tiedä onko kuinka tavallista, mutta huomaan toisinaan tiettyjen uutisten kohdalla vaihtelevani radion äänenvoimakkuutta. Että lapset eivät kuulisi ihan kaikkia uutiskynnyksen ylittäneitä tai mainostettavaksi tarkoitettuja asioita. Miksi sitten autossamme ylipäätään on radio päällä ja miksi sellainen kanava, josta suolletaan ulos näitä piilomerkityksellisiä mainoksia? Löytyisihän sieltä pelkkää puhettakin sisältävät kanavat. Kanavat vaihtuvat autossamme vähän väliä musiikin ja toisinaan kuuluvuuden mukaan. Jotain ääntä on kuuluttava, että kuskina pysyn skarppina ja hereillä. Toistaiseksi olemme perheen kanssa olleet musiikillisesti samoilla linjoilla. Ja musiikkia olla pittää, että matkassa pysyy vireystila kohdillaan.

Takapenkin kuoro on tänä kesänä yllättänyt monta kertaa biisitietoisuudellaan. "Mä ihailen sun geenejä... haluun tehdä sun kanssas vauvoja..." Lauloi kuusivuotias ja äiti oli että ?!? Mistä ihmeestä tämmöinen on opittu kun en itsekään ole tätä kuullut? Vastaus: autossa, matkalla mummolaan muutama viikko sitten. Tehokasta. Täytyypä alkaa pyörittämään autoradiossa opetus-levyjä, vaikkapa englanninkielen sanastoa. Ehdotin, mutta ei saanut kannatusta. Sen sijaan kuului, "laita kovemmalle" ja laulu jatkui "Moi, mä oon Saara, mitä kuuluu, meniks pupu pöksyyn vai mikä siellä liikkuu?..." Niinpä, mikähän sielläkin taas liikkuu. Joka tapauksessa kesähitti 2015 on rantautunut meillekin. Aivan kuten Vadelmavene viime kesänä. Kiitos radiokanavat, että pidätte perheemme ajantasalla. Niin musiikissa kuin muissakin viihdykkeissä. Ilman teitä olisimme niin last season.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hampaat raudoissa

Kiitos!

Iceland weekend, part 2 - Seljavallalaug, kuvotusta ja kikatusta