Serkut yökylässä

Hihittelyä, sipinää ja supinaa. Jalkojen tömähdyksiä. Ilmeisesti hypitään patjalta toiselle, vaihdellaan paikkoja. Lopulta hiiren hiljaista. Ollaan yökylässä. Ekaa kertaa. Ilman äitiä ja isää. Siskoni tytöt. Kutkuttavan jännää. Kaikille meille.

Jo yökyläpäivän odotus on jännittävää. Päiviä lasketaan. Vihdoin koittaa odotettu hetki ja matkalaukut on jo heti aamusta ovenpielessä valmiina lähtöön. No, äiti käy ne vielä läpi ja tekee muutaman täydennyksen ja vähennyksen. Tällä kertaa lapset lähtevät yökylään 6h:n automatkan päähän. Öitä on yhden sijasta kuusi. Eli ihan pienen koti-ikävän vuoksi ei auton nokkaa takaisin käännetä. Itse asiassa sitä ei sen vuoksi käännetä ollenkaan. Tästä "vaihtoehdosta" emme edes ole puhuneet, koska se ei ole vaihtoehto. Minä nimittäin uskon, että meillä ei täällä ole mitään sellaista hätää, ettäkö kotiin tarvitsisi lähteä kuskaamaan. Ei mitään sellaista, mistä ei selvittäisi.

Illalla jokainen valitsi paikan patjalleen, mieluisat lakanat ja pyyhkeetkin löytyi. Oli hyvä käydä saunapuhtaana ja pannukakut vatsassa pullottaen nukkumaan. Omien kodintuoksuisten unilelujen viereen. Ensimmäisen päivän leikit olivat sujuneet kivasti, mitä nyt omat lapset keskenään tappelivat ja vuoronperään itkivät. Hiuksiakin trampoliinin vetoketjusta ehdittiin irrottelemaan.

Eka yö nyt takana. Kukaan ei ikävää itkenyt. Uni tuli hyvin ja jokainen on uskaltanut vessaankin mennä eli ei vesivahinkojakaan ole sattunut. Tänä aamuna kelloradio näytti tasan 5.55. Silloin kuului "Minttu, onko sinulla pissihätä?" Minä, aistit aina valppaana kuin parhaallakin vahtikoiralla, hyppäsin vuoteesta viereisessä huoneessa ennen kuin muut ehtivät heräämään ja ohjeistin, että vielä on yö...vessassa toki pitää käydä jos on tarvetta, mutta ei kuulema ollut hätä. Kunhan vaan serkulta kyselin olisiko sillä hätä...
Unet siis jatkuivat kaikilla. Olimme illalla keskustelleet, että jos aamulla jotakin ei nukuta niin "hiljaista leikkiä" (kuten lukea tai katsella kirjoja) voi leikkiä niin ettei herätä muita, mutta klo 5.55 on kyllä aikainen hiljaiseenkin leikkiin. Jokaisessa perheessä on omat rytmit ja rutiinit nukkumisasioissakin, ne on toki hyvä huomioida. Tiedän siskon lasten heräävän hyvissä ajoin (ennen sian pieraisua) mutta tänään koko väki nukkui n. klo 7.30 saakka. Jes! Nukutaanko huomennakin?

Itse muistan lapsuuden yökyläilyt kavereiden luona mukavina hetkinä, vaikka olin jo silloin todella huono nukkumaan vieraissa paikoissa. Ja käymään vessassa isommalla tarpeella. Kotiin säästettiin. Vaikka väsymys seuraavana päivänä painoi, ei se merkinnyt mitään sen rinnalla, miten yökyläily yhdisti kaveruksia. Ainakin hetken ajan tunsi olevansa parasta ystävää yökyläkaverin kanssa. Yökyläillessä pääsee tutustumaan erilaisiin perheisiin ja niihin tapoihin, mitä kussakin perheessä on. Ja totuttelemaan erilaisiin ruokiin. Huomaan täälläkin lapsia kiinnostavan, mitä meillä on tänään ruuaksi. "Taasko kalakeittoa?" -Juu, syödään entiset pois... Pientä painetta pukkaa...sisko kun on ammatiltaan kokki ja arkiruokakin oikeasti maistuu Ruualta. No, ehkä lapset nämä kuusi yötä pysyvät hengissä. Ovathan nuo omatkin lapset vielä elossa ilman suurempia puutostiloja.

Oli tää lohikeitto oikeasti hyvää...laimeelta vaikuttaa mutta kermaa ja koskenlaskijaa laitoin...

Yökyläily on lapselle merkki siitä, että hän selviytyy yön ilman vanhempiaan. Yökylässä oppii uutta itsestään. Siitä, miten pärjään ja toimin ilman äitiä ja isää. Otan ilolla ja onnella vastaan sukulaislapsukaisia kotiimme. Haluan olla osaltani vahvistamassa tärkeitä ihmissuhteita serkkujen välillä. Kun välimatkaa on paljon, on tämä suhteiden vahvistaminen meidän aikuisten tehtävä. Ehkä serkukset isompana, aikuisena, omien lastensa kanssa, jatkavat tätä jännittävän kutkuttavaa yökylättelyä. "Äitiii, eiku... Minnaaaa...tuu pyyhkimään..."

"Nää tuli nyt niille yökylään."