Kätevät emännät

Keittiön apulaiset.
Lapsi apuna kodin askareissa. Pienestä pitäen on rättiä annettu käteen. Eivät ole osanneet edes kävellä kun ovat äidin perässä kulkeneet ja siivonneet. Siitä mihin ovat yltäneet. Aina on löytynyt paikkoja, joissa pieninkin on päässyt taidoillaan loistamaan. Rintarepusta käsin ovat imuroineet ja leiponeet, tehneet ruokaa. Ovat siis kasvaneet käteviksi emänniksi, kastikeroiskeiden uhreina.

Muistan erään keskustelun jota  esikoinen 5-vuotiaana kävi 9-vuotiaan serkkupojan kanssa. Keskustelu alkoi siitä, kun poika mietti, ettei oo mittään tekemistä. Tähän 5-v tyttäremme sanoi iloisesti: hei, mä tiedän! Siivotaan! Arvaatte varmaan, mikä oli 9-vuotiaan serkkupojan reaktio. Vaikka kuinka neitimme vakuutteli: "se on oikeasti kivaa! Pyyhitään pölyjä, saat oman rätin, vaikka vihreen ku mun rätti on punainen!" Ei tainnut siivouskauppoja syntyä. Muistan tapauksen kuin eilisen, koska se pysäytti. Pysäytti siksi, että mietin, oikeastiko toi lapsemme aattelee, että siivoaminen on kivaa? Hitsi, oikeastiko perheen siivoushetkistä on lapselle tullut fiilis, että tää on kivaa? Hmm...no, eipä näistä ole draamaa perheessämme tehty eikä siivouksesta tai ylipäätään kodinaskareista tuskailtu. Ne vaan kuuluvat elämään ja ne vaan tehdään. Ihan siinä missä muutkin asiat.



Tänään sadepäivän illansuussa ekaluokkalainen ehdotteli voivansa leipoa iltapalaksi sämpylöitä "kun meillä ei äiti oikein ole leipää enää jäljellä." Ettette luule nälässä meidän olevan, leipää kyllä pakastimesta löytyy, senkun vaan heittää mikroon sulamaan. Juuri tänään koulussa oppilaiden kanssa kävimme keskustelua siitä, miksi äideillä ei ole aina aikaa pysähtyä leipomaan tai tekemään ruokaa lastensa kanssa. Haluja osallistua kun olisi. Usein me äidit pääsemme "helpommalla" kun lapsi ei ole mukana "sotkemassa" jauhoilla ja taikinalla, tai pyörimässä jaloissa. Ja mikä mahtava hetki yhdessäoloon ja oppimiseen siinä meneekään hukkaan kun jatkuvasti vastataan "ei nyt." Kohta ei kukaan kysy. Vastauksen kun tietää jo etukäteen. Leipomaan oppii leipomalla, siivoamaan siivoamalla jne. Näinhän se menee. Ja kyllähän me sen tiedämme. Peiliin on katsominen, jos uusavuttomiksi lapset jäävät.

Kun tänään lapsi ehdotti leipomista, muistin koulussa oppilaiden kanssa käydyn keskustelun. Enkä halunnut kieltäytyä tai vedota kiireeseen. Sehän vaivaa aina se kiire. Ja varmaan lapset sen kiireen lapsuudestaan muistavat. Mutta toivottavasti muistavat myös sen, että äidillä oli joskus aikaa yhdessä leipoa. Antaa itse tehdä. Vaivata taikinaa. "Se kun tuntuu sormien välissä niin ihanalta mössöltä." Pieniä, suuria hetkiä. Joutavan sadeillan piristäjäksi.

Tekniikka hallussa :)


Hyvin kohoaa...

Pikku-kätösin tehdyt, valmiina nautittavaksi.



Meijän perheen random-sämpylätaikina:

5dl vettä
50g hiivaa
suolaa
juoksevaa hunajaa
kauraleseitä
sämpyläjauhoseosta
100g voita

Jätä taikina mieluummin löysäksi kuin tönköksi...
Voit laittaa hunajan tilalla siirappia, tummaa tai vaaleaa.

Kommentit

  1. Kiva postaus, piristi mukavasti kenkkua keskiviikkopaivaani😊 Vinkista vaarin ja saakoon seuraava sampylataikina kulauksen sekin, hunajaisen sellaisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana kuulla, että mieli piristyi <3 iloa ja valoa syksyyn :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ajatuksien vaihtoa:

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hampaat raudoissa

Kiitos!

Iceland weekend, part 2 - Seljavallalaug, kuvotusta ja kikatusta