Pikkukakkosen tarjonnalla kasvanut


"Tere. Pikkukakkosen 40vuotis synttärit menossa. Ootko ehtiny katsoa pätkiä et muistatko?" viestittää isäni, 67-v. Tulin juuri kotiin lapsia kuskaamasta ja laitoin telkkarin auki. Ransut, Pelle Hermannit, Röllit. Ja se "Varokaa heikkoa jäätä"- varoitus. Kukapa voisi unohtaa. Varsinkin kun ajattomia olleet. Tulleet telkkarista "aina". "Siis mitä, Pikkukakkonen on äiti sinun ikäinen!" hoksaa nuorimmainen. Niin. Pikkukakkossukupolvi täällä terve. Pikkukakkosen tarjonnalla kasvanut. Ja vallan hyväksi tytöksi kasvanutkin!

Ei silloin muuta ollut. Tasan kaksi tv-kanavaa meillä näkyi. Mustavalkoisena aloitettiin, sitten väritkin saatiin. Ja hyvin riitti. Pikkukakkosen äärelle koko perhe usein asetuttiin. Arki-illan kohokohta. Rauhoittumisen hetki. Ransu ja myöhemmin Rölli, niiden muistan olleen isänikin suosikkeja. Myös Pelle Hermanni nauratti meitä kaikkia. Lätyt, Äitiliini. Siskojen kanssa usein toivottiin, että voi kun olisi Pelle Hermannin kodista enemmän, siitä asuntovaunusta. Sinne teki mieli kurkistaa. Sen harvan kerran kun näki, niin ihanalta siellä näytti! Pelle Hermannin lentävä kepakko, rämisevä lehmänkello, niitä vähän pelättiinkin. Oli ohjelmassa myös niitä "äääh, ei tää" pätkiäkin, varsinkin satuhetket ilman kuvia. Kössi-Kengurun irtonaiset päät suorastaan ärsytti. Veli kyllä tykkäsi siitä ohjelmasta. Mutta oikeasti, siinähän ne menivät vähän "huonommatkin". Nalle Luppakorvan alettua tiesi, että kohta tämä telkkarihetki loppuu. Luppakorvan tumma, rauhoittava ääni saikin usein uneliaaksi ja muistan, että ohjelman jälkeen pikkuhiljaa siirryttiin perheessämme lasten iltapuuhiin ja untenmaille. Edelleen osaan tunnuslaulut niin Luppakorvasta kuin Piikkukakkosen pooosti-biisistä. Osoite sinne Pikkukakkosen postiin hyvin tiedossa. Asuttiin sitten aikuisena samalla suunnalla, samalla postinumerolla (paitsi se viimeinen ykkönen oli nolla).

Omien lasten myötä olen jatkanut tätä Pikkukakkosperinnettä. Innoissani istuin tv:n äärelle molempien lasten saavuttaessa mielestäni sopivan pikkukakkosiän. Eli aika pieniä olivat. Heidän ensimmäinen "sallittu" tv-ohjelma tämä. Pikkukakkosen luotettavuutta ei ole tarvinnut kyseenalaistaa, ohjelmasisältöjä miettiä. Ei ole katselu lapsia vahingoittanut, tai antanut huonoja vaikutteita. Siinä se on kasvattajan tehtävää omalta osaltaan toimittanut. Antanut vanhemmille hetken aikaa "huokaista". Moni lapsi taatusti saanut lämmintä ruokaa pöytäänsä -kiitos pikkukakkosen. Antanut yhteistä sohvailua, kainalossa kyhjöttämistä. Nostalgiafiiliksiä vanhemmille. Herkkiä hetkiä. Tässä istun. Juurihan itse katsoin näitä teeveestä ja nyt jälkikasvulleni samoja ohjelmia näytän. Ihanaa ja liikuttavaa. Pikkukakkoseen on aina voinut luottaa. Jokaisen vuosiluvun kasvatilla ne omat suosikkinsa. Perheemme 12-vuotiaalle se oli Katti-Matikainen (kuvassa), 8-vuotiaalle Närpiäiset. Molemmat sellaisia, että myös itse äitinä niitä mielelläni tytärteni kanssa katsoin ja katson edelleenkin. Kiitos Pikkukakkonen! Sinä luotettava, rehellinen, aito ja hauska ikätoverini. Paljon onnea ja valoisaa tulevaisuutta Sinulle!

Ps. Millaisia Pikkukakkos-muistoja sinulta löytyy?


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hampaat raudoissa

Metsäkoulun voimaa

Iceland weekend, part 2 - Seljavallalaug, kuvotusta ja kikatusta