Suomi 100-pullaa





"Pullataikinan erottaa sämpylätaikinasta vain kardemumma ja se, että siinä on vähän enemmän sokeria ja rasvaa. Noin kun asian miettii, niin pullaa voi leipoa lähes joka päivä!" Jee! Kiitos Olga Temonen ja Pullakirja, jonka sain ihanalta Eeva-ystävältä joululahjaksi. Asiahan on juurikin näin miten emäntä-Olga asian ilmaisi, ja tässä se syy, miksi minä niin hirmuisen usein tuota pullaa teen. Kaikkea muuta "herkkua" ilman pärjään, mutta pullaa on oltava. Aina. Pulla on osa minua, osa meidän perhettä. Ja ihan se on osa suomalaista leivontaperinnettä. Suomi 100 juhlavuosi joten eiköhän porukalla nosteta pullataikinat kohoamaan? Sinäkin, joka et pullaa koskaan ole leiponut tai koet sen jokseenkin hankalaksi? Satavuotias Suomi ansaitsee myös pullansa ja sen tekijän.

"Mä tunnistan, mikä on äiti sinun tekemää pullaa ja mikä on mummojen" ovat molemmat lapset joskus sanoneet. Ja se on totta. Jokaisen tekijän pulla maistuu ihan erilaiselle. Vaikka samoista raaka-aineista onkin tehty. Enpä keksi oikeastaan mitään toista leivonnaista, josta tuon asian selkeästi erottaa. Toki ne raaka-aineet - onko ihan aitoo maitoo vai vettä, voita vai jotain muuta rasvaa - onhan niillä merkitystä. Mutta myös lämpötila vaikuttaa pullan makuun. Ja se, että miten taikinaa jaksat vaivata ja kohotella. Ja varmaan hei sekin, että millaisella fiiliksellä "kourit" sitä taikinaa. Mutta kun lähtee siitä ajatuksesta, että jokaisen pulla maistuu omalle, niin jopa yksi suorituspaine vähenee. Minun pulla maistuu Minnan pullalle, sinun pulla Sinun pullalle. Älä siis turhaan lähe edes yrittämään sitä isoisomummon pullanmakua, tai naapurin emännän/isännän tekemän vehnäsen. Teet ihan omaa pullaa ja se oikeasti on huippuhyvää! Ainakin se tuoksu kodissa paistamisen jälkeen.

Pullantuoksuinen huonetuoksu pitäisi olla ehdottomasti saatavilla! Pullakynttilä tai jotain. Joskus asuntoamme myyntiin virittäessä luin, että edistää kodin myyntiä, jos siellä tuoksuu pulla. Vinkkinä oli, että jos et osaa leipoa, niin ripottele uunipellille kardemummaa ja kanelia ja laita hetkeksi uuniin paistumaan niin tulee se pullan tuoksu. Taisin ensimmäistä asuntoamme myydessä tehä sitä pullaa. Ja meni se kaupaksi se asunto! Ihan pyyntihinnalla. Mietipä ite, jos menisit katsomaan uutta mahdollista kotiehdokasta, että miltä se tuntuisi se pullantuoksu oven avatessa. Kyllä se Tolun tuoksun aina voittaa, vaikka sekin kyllä asuntoesittelyssä parempi kuin esimerkiksi märkä koira. Sellainenkin joskus nokkaan tullut asuntoja etsiskellessämme. Ja ei, en vaan pystynyt enää sen jälkeen näkemään niitä asunnon pohjaratkaisun mahdollisuuksia vaikka mies kuinka yritti.

Back to The Pulla. Eilen lomapäivää viettäessä hoksasin, että nytpä tänään onkin mukava päivä lähteä käymään kaverin luona, ihan extempore. Ehotin viestillä, että sopiiko tulla ja voidaan siinä höpöttelyn lomassa tehä teille iltasämpylät. Innostui. Ja niin lähdettiin, pienempi lapsista mukana. Oli kainalossa Tupperin iiiiso leivonta-astia sillä poksukannella (siis poksahtaa kun taikina on astian mielestä valmiiksi kohonnut) ja ihan silleen kaikenvaralta nappasin kardemummaa, hiivan ja voita mukaan. Ihan siksi, että jos sitten siinä sivussa syntyykin vaikka se pikkuinen pullataikina.


Siellä oli kolme iloista veljestä meitä vastassa ja kaksi veijaria nappasin hommaan mukaan. Isommat saivat tehä muuta sillä aikaa. Ja kun me leipurit vauhtiin päästiin niin toki nyt yksi pikkuinen pullataikinakin tehtiin. Oli meillä niin mukavaa höpötellä pikkuisten ja sen ihanan ystävänikin kanssa. Tekemisen lomassa. Välillä taikinoita sormista nuoltiin ja vertailtiin, että kumpi taikina maistuu paremmalta, sämpylä vai pulla. Ja kun sitten valmistuivat niin ähkyyn asti maistui ne sämpyt ja pullat. Vatsat pullollaan menivät pienet nukkumaan sitten aikanaan, kun hävisin pakkaseen violetin pulla-astiani kanssa. Miettien, että tästä täytyy ottaa tapa. Että ystävien kanssa yhdessä leipoo. Ja sitäkin mietin, että miten sitä ei aiemmin oo hoksannut tämmöistä. Paitsi karjalanpiirakoiden kanssa tätä on kyllä harrastettu entisessä kodissa. Rakas entinen naapurini Hanna laittoikin joulua ennen viestin, jossa muisteli kaiholla piirakkatalkoitamme. Oikeasti, eikös me voitais jo ihan tämän Suomi 100-juhlavuoden kunniaksi edistää suomalaista leipomisperinnettä, samalla viettää sitä tärkeää aikaa, josta tuntuu olevan jokaisella pula, ystävien kanssa? Jakaa osaamista kunkin vahvuuksista käsin (voi siis tehä muutakin kuin pullaa), opettaa samalla jälkikasvullemme, että ei siitä tartte tehä isoa numeroa, leipomisesta. Ei tartte tehä edes isoa taikinaa. Juttu on siinä, että se leipominen syntyy siinä sivussa, ihan ilman hermoiluja, ihan jokaisen omilla pienillä kätösillä se pulla siihen pellille. Uuni siloittelee  ja lämmöllä sivelee. Ja se tunne kun valmis pulla tai muu leivonnainen sieltä uunista ulos valmiina tulee. Ihan ite tein. Ja osasin.

Ootko mukana, jos isken tuonne sosiaalisen mediaan sellaisen sivuston, että Suomi 100 - pullaa? Helposti sen sata pullaa vuoden aikana tekee, kun minäkin oon jo nyt puolet tuosta tehnyt ;) No, ei tartte sitä sataa tehdä, vaan että edes kerran teet pullaa (siitäkin tulee useampi kymmenen). Koska kyllä se pulla hei kuuluu suomalaiseen leivontaperinteeseen. Eikä se edes ole sieltä rasvaisimmasta ja epäterveellisemmästä päästä, jos nyt satuit vuoden alkajaisiksi ne herkut itseltäsi kieltämään. Mie oon niin mukana tässä. Lupaa on olla se pulla-pt jos tuntuu, että jeesiä tarttet ;)  Ja varo vaan -saatan ilmestyä astiallani ja kardemummapötköllä koputtelemaan ovesi taakse! Juodaan sitten ne hyvät kahvit ja syödään yhessä tehdyt mah-ta-vat pullat!



Kuvat: Heli Manninen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hampaat raudoissa

Ranskan matkailua 8-v kertomana

Kesämuistojen reppua täyttämässä