Ne mustikankerreejät


Täällä "ne" taas ovat, ulukomuallaiset mustikankerreejät. Thaimaalaiset. Autolasteittain tulevat ja tyhjentävät meijän metät. Ovat vielä niin hirveen ystävällisiä ja ahkeria, ihan viideltä metsään menevät ja iltamyöhään saakka keräävät. Ja iloisella mielellä kuulemma. Satoi tai paistoi, eivät valita vaan sukkelasti keräävät. Ja yställisesti hymyilevät. Jollain haravasysteemillä saaviin marjoja lappaavat. Pelastavat torikauppiaiden myyntikojut, sanotaan. Ja hyvähän se on, että keräävät. Niin on täynnä taas tämän luonnon aitta, että mätänevät muuten metsään. No, joka tapauksessa mätänee muutama mätäs vaikka kuinka kerättäisiin. Vaikka ihan kaikenmaalaiset sulassa sovussa niin siltikin metsiin marjaa jää. Metsän eläimillekin yllin kyllin.

Mutta mitäs sitten kun se thaimaalainen porukka sattuukin tulemaan minun apajille, minun metsiin, siihen oman mökkitien varteen, niin lähelle, että pihasta näkyvät? Siihen, mistä minun piti kerätä mutta kun eivät vielä ihan kypsiä ole? Hitollako ne siitä pois saan kun eivät kieltä osaa ja ymmärrä? Ja kun nämä oli niitä minun marjoja... Saapiko ne haravalla ajella pois? Tai kansainvälisillä käsimerkeillä? Eipä taida saada. Tai voipihan sitä kokeilla jos vaikka uskoisivat mutta pakkohan heidän ei ole lähteä mihinkään. Jokamiehen oikeus nääs.

Hieman on ristiriitaiset fiilikset. Isäni illalla viestitteli, että näin oli käynyt. Että ne marjankerreejät olivat parkkeeraanneet metsäautotien varteen. Ihan lähelle. Ja hänpä oli käynyt viittelöimässä, että minäpä se ite kerreen tästä. Olivat ystävällisiä ja lähtivät. Kiitos minunkin puolestani. Nimittäin se paikka on sellainen, josta huonojalkaisten ja ukki-immeisten on hyvä kerätä mustikkansa. Ei tarvitse juuri tieltä sivuun astua kun saa kauhoa ämpäriin. Ja siinä on tänä vuonna paljon mustikkaa. Kävin itse viikko sitten katsomassa tilanteen, mutta eivät olleet vielä koneella kerättäväksi. Että toivottavasti siitä "vanhukset" saavat nyt haettua itselleen ne kypsymään jätetyt mustikat. Ei ne ämpärissä sängyn alla kypsy (kuten lakat), jos sinne ne muilta talteen kerää. Älkäätte siis sinne menkö. Vaikka meneväthän he jos haluavat. Metsäautotieltä kun eivät kauas poikkea, eksyä ei nimittäin kannata. Tehokkuus kärsii muuten. Ja muutenkaan. Kuka sitä nyt eksyä haluaa.

Miksi me suomalaiset emme lähde autolasteittain mustikkaan? Elämysmatkat marjametsään? Kuitenkin jokainen ollaan sitä mieltä, että palkkaa ansiotyöstä saisi olla enemmän. Kun se tili näyttää hupenevan niin nopeasti, että aina odotellaan seuraavaa palkkapäivää. Aina olisi rahalle tarvetta. Ei v**** kiinnosta! nuoriso hokee. Palkkakaan ei motivoi. Jos siitä ei saa vähintään sitä kakskymppiä tunnilta. Kun on mun ansioluettelossa se äidin suositus siitä tiskaamisestakin. Eikä todellakaan jaksa herätä ennen puolta päivää. Siis haloo kesällä! Nuorten pitää antaa nukkua. Eikös sitä asiantuntijatkin näin taannoin todenneet? No, onneksi reippaita eläkeläisiä vielä löytyy, jotka pitävät suomalaisten ahkeraa mainetta yllä ja keräävät aikansa kuluksi marjoja niin itselleen, lapsilleen, lapsenlapsilleen, kavereilleen, kuka kellekin.


Minäkin olin tänään reipas. Suuntasin ensimmäistä kertaa muualla kuin Pohjois-Karjalan tutuissa metsissä mustikoita keräämään. Ihana ystäväni soi tämän mahdollisuuden ja vei minut tyhjentämään omia marjapaikkojaan. Pyhäpäivänsä uhrasi minulle ja marjastukselle. Paras mahdollinen marjankeruu sää ja loistava seura joten mikäpäs siinä oli kerätessä. Että keräisinkö myyntiin? Hmm... Ainakin tekniikassa täytyisi kehittyä askel eteenpäin ja sitä thaimaalaisten marjaharavaa voisi opetella käyttämään niin sitten ehkä voisin harkita muutaman ämpärin kerääväni. Vaikka luulen, että olisin aika hidas työntekijä eli siksi en kovinkaan kannattava tapaus. Ja kokopäivätyötä sesonkiaikana en ehkä edes kykenisi tekemään. Seli seli...selkä. Tai saattaisihan se siinä vaikka vahvistuakin.


Mutta omiksi tarpeiksi ilolla aina kerään. Ja vähemmän iloisena niitä sitten marjareissun jälkeen puhdistin. Joku nimittäin oli tehnyt keräämisen lomassa pienimuotoista varpujen harvennusta ja aluskasvillisuuden kitkemistä poimurirouskullaan... Mutta nyt on hyvä mieli, marjat pakastimessa. Eli talvella kannetaan pari litraa vähemmän Prisman pakastealtaan marjoja tähän taloon. Jes! Ja herkkujakin marjojen perkaamisen lomassa tuli tehtyä. Riitti niistä myös meidän loistaville naapureille, niin vastaapäähän kuin sivullekin, jotka viikonlopun aikana lainasivat meille mm. matkasängyn ja syöttötuolin (vauvalle, joka meillä vieraili), kahvinkeittimen (vieraille, joille Nespresso-koneen kahvi oli liian eksoottista) ja patjan (talossamme kun majoittui 11hlö vkl aikana eikä omat patjavarastot ihan riittäneet).


"Oma maa mansikka, muu maa mustikka." Juu, kyllä suomalainen omiksi tarpeiksi mansikoita tiloilta käy keräämässä mutta mustikoista saa "muun maan" väki (esim. thaimaalaiset) huolehtia. Ei meitä niin helpolla tuonne metsään mustikoiden perässä saada mitä mansikoiden. Se kun on ilmeisesti niin paljon vaivalloisempaa. Vaikka eipähän tämä loru tuota mahtanut tarkoittaa ;)

Nautitaan kaikki näistä luonnon superfoodeista! Nyt mustikoista, pian vadelmista. Puhtaista ja terveellisistä luontomme antimista. Ja ihan kenen tahansa keräämistä. Hyvältä ne silti maistuvat ja kerättävää kaikille riittää. Onhan metsät nyt mullin mallin mustikoita:)






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hampaat raudoissa

Metsäkoulun voimaa

Iceland weekend, part 2 - Seljavallalaug, kuvotusta ja kikatusta